Puolipohjan uudet seikkailut

Puolipohja
Tekijä Jope Pitkänen
Kannet, taitto, kuvankäsittely ja animointi Solja Järvenpää
Kustantaja Zum Teufel
Painopaikka InPrint, Riika
96 sivua, kk, väri, sid.
Hinta 13 euroa
ISBN 978-952-5754-24-7

Jope Pitkäsen strippien perusasetelma on rippituoli. Hänen hahmonsa ovat elämässään sinnitteleviä ja erehdyksiä tekeviä vajavaisia ihmisiä, jotka avaavat sydämensä salat ja mielensä murheet sopivassa seurassa.

Puolipohja on rippituolia pelkistetyimmillään. Ravintolan pöytäliinan alla makailevan baarikärpäsen seuraan etsiytyvät mm. apina, natsi, paavi, mäkikotka, yksityisetsivä, ministeri, urologi, vuorikiipeilijä, Jeesus ja lehmä. Nähdäänpä Puolipohjan kanssa pöytäliinan alla myös J. Pitkänen itse Puupää-pottuineen. Paitsi että emme näe. Strippisarjakuvan on hyvä olla taloudellinen, ja tämä ominaisuus on kehitetty Puolipohjassa huippuunsa. Lähes aina hahmoista näkyy vain jalat.

Jope Pitkäsen sarjakuvien maailmankuvaa ei ole tarkoitus avata tässä sen tarkemmin, mutta huomiota voisi kiinnittää siihen, että Pitkäsen naiset näkyvät ja totta totisesti kuuluvat. Pitkäsen miehet eivät näy, mutta kuuluvat, jos joku jaksaa kuunnella. Näillä peruslauhkeilla näkymättömillä Viänäsillä ja Puolipohjilla ei ole edes kunnollista näkyvää ruumista, mutta jotakin heistä tulee julki: arveleva vastarepliikki, hirtehinen mietelmä, puoliaforistinen ajatelma.

Spede Pasasen yhteydessä on tavattu muistuttaa, että savolainen huumori ei perustu vitsien huipentamiselle eikä kärjistyksille, vaan yhdessä viihtymiselle. Jope Pitkäsen sarjakuvista tämä ominaisuus käy selvästi ilmi. ”Tarjoilija! Haluaisin vaihtaa terrierini noutajaan, koska palvelu täällä on niin hidasta!” ”Pottuilussanne on tietty logiikka… jospa joisitte hieman lisää?” Keittiöstä kuuluva vastaus kadottaa iskevän amerikkalaismallisen gagin potkun, mutta se tuo tilalle jotakin muuta, toisella tavalla hauskaa. Vitsi ei pääty, se antaa olettaa että tilanne jatkuu. Ja jatkuu. On yleisöä, jota juuri tämä seikka ärsyttää kaikkein eniten Pasasen elokuvissa. Pitkäsen sarjakuvista ei tarvitse ainakaan tämän takia ärsyyntyä, sillä on hänellä sivalluksiakin. Mutta kuinka jaksaisi olla loputtoman vihainen yhteiskunnalle ja maailmalle, joka on peruuttamattomasti ja ikuisesti mieletön. Otetaan mieluummin toiset.

Todistukseksi siitä, että Puolipohja on perustilanteeltaan ajaton, Zum Teufelin uudenuutukainen kokoelma koostuu aivan uusista jaksoista, jotka on piirretty vuonna 2009. Puolipohjasta on julkaistu aiemmin kokoomateos 20 vuotta sitten. Uuden kokoelman loppuun on liitetty muutama esimerkki vanhoista Puolipohjan seikkailuista, joista huomaa, kuinka piirrostyyli on vuosikymmenien aikana muuttunut. Pitkänen piirtää nykyään suuremmin ja avarammin.

Vanhoista kokoelmista muistan ulkoa pari vitsiä, jotka olisi ollut hauska nähdä mukana. Esimerkiksi gradua Puolipohjasta suunnittelevien olisi tärkeää tuntea tapaus, jossa Puolipohja odottamattomasti tilaa ruokaa. ”Tarjoilija, jos söisin välillä?” ”Järjestyy.” ”Mitä tämä koirankuppi tässä tekee!” Tämä vain huomautukseksi siitä, että ihminen ei elä pelkästään nestemäisestä leivästä. Joka tapauksessa humala ilman viinaa on teeskentelyä.

Zum Teufelin muiden Jope-julkaisujen tapaan kokoelman aloittaa toisen sarjakuvapiirtäjän laatima sarjakuvaksi piirretty esipuhe. Puolipohjassa asialla on Jupu Kallio. Kannesta voisi halutessaan leikata irti lasinalustan, mutta kuluttasuojan nimissä on jätetty kertomatta, miten.

Keskustele Jope Pitkäsen sarjakuvista Kvaakissa.