Sikojen puolella

Sarjakuvia, jotka eivät välttämättä niinkään kerro sikaloista, mutta ainakin niiden tekijät välittävät sioista.

SIKALA – SARJAKUVIA TEHOTUOTANNOSTA
Tekijät:
Mari Ahokoivu
Stephen Glove
Freja Högback
Katariina Katla
Reetta Laitinen
Miiku Lehtelä
Nallem
Janne Nyström
Milla Paloniemi
Hannele Richert
Henna Räsänen
Aino Sutinen
Toimittaja: Henna Räsänen
Kustantaja: Oikeutta Eläimille -tukiyhdistys ry
Painopaikka: Kopio Niini, Tampere 2010
62 s., mustavalkoinen, sidottu
ISBN 978-952-92-6968-6
Ovh 12 €


Oikeutta Eläimille -yhdistyksen julkaiseman antologian teema juontaa juurensa vuoden 2009 lopulla yhdistyksen levittämästä, suomalaisilla sikatiloilla salaa kuvatusta materiaalista. Tähän nähden onkin erikoista, että julkaisun 12 sarjakuvantekijästä vain muutama on edes yrittänyt jollain tavalla kuvata sikojen oloja tehotuotantotiloilla. Tietenkin näihin kurjiin näkyihin on voinut törmätä television uutis- ja ajankohtaislähetyksissä, tai tutustua sikatehtaat.fi-sivustolla. Mutta onko antologian tarkoitus puhutella yleisöä, joka tuon kuvamateriaalin jo tuntee, vai aktivoida asiaa tuntemattomat lukijat perehtymään siihen?

Tätä sarjakuva-arviota varten en perehtynyt sikatehtaat.fi-sivuston sisältöön ennen antologian lukemista tai sen jälkeen. Perehdyin kuitenkin nettisivustojen kommentteihin, joista albumin ensimmäinen sarjakuva, Janne Nyströmin Tarina kaksinaamaisuudesta, oli saanut aiheensa. Joulun 2009 jälkeen uutisoitiin Helsingissä roskalaatikkojen viereen pakkaseen jätetystä pahvilaatikosta löytyneistä kissanpoikasista. Joidenkin nettikommentoijien kissanpoikia kohtaan tuntema empatia, ja sen kirvoittama, joissain tapauksissa väkivaltafantasioiksikin yltynyt viha tuntematonta tekijää kohtaan, yhdistettynä kirjoittelijoiden oletettuun välinpitämättömyyteen joulua ennen levitettyjen sikalakuvien suhteen, ja vieläpä heidän kuviteltujen joulupöytiensä sisältöön, muodostavat nimessä mainitun kaksinaamaisuuden.

Yksi siteeratuista kommenteista oli peräisin Helsingin Sanomien verkkosivustolta, jonka monikymmensivuisten kommenttiketjujen seuraaminen on jo hyväksi koettu tapa todeta, kuinka vähän kansan syvät rivit oikeastaan miettivät niitä asioita, joita ovat miettivinään. Muutamalla haulla paljastui, että kissanpoikauutisen synnyttämä keskustelu oli jäänyt kahteen sivuun, Oikeutta Eläimille -yhdistyksen sikatilavideoita koskeva keskustelu jatkui 25 sivun ajan, eikä sikojen oloista huolestuneista äänistä näyttänyt olevan puutetta.

Tosin mitään kissanpoikauutisen kommentteihin rinnastettavissa olevia vaatimuksia sikatilallisten laittamisesta keskitysleirille ei tainnut ilmaantua, vaan yleisimmin vaadittin olemassaolevan eläinsuojelulainsäädännön asianmukaista täytäntöönpanoa. Ehkä siinä sitten tavoiteltiin vain ”näennäisiä parannuksia eläinten oloihin”, jotka antologian koostanut Henna Räsänen tyrmää esipuheessaan aidon eläinoikeusajattelun puolesta. Voisi kai sanoa, että Oikeutta Eläimille -yhdistyksen kannattajia edelleenkin erottaa syvä kuilu niistä tavallisista pulliaisista, jotka vain haluavat syödä joulukinkkuaan hyvällä omallatunnolla, ja nähdessään sikatiloilla salaa kuvattuja kauhuelokuvia eivät voi olla ajattelematta, että siinä salaa kuvaamisessakin taidettiin nyt kyllä rikkoa jotain lakia varmaan. Yhdellä puolella ovat tavalliset ihmiset, ja toisella puolella ovat vegaanit, joiden rastat ovat vähän liian kireällä (kuvaannollisesti, jos se ei ole kirjaimellisesti mahdollista).

Ehkä tässä mielessä Sikala voi palvella jotain tarkoitusta. Se ei kerro paljonkaan sianlihan tehotuotannosta, mutta se kertoo kyllä ihmisistä, jotka ovat huolissaan tehotuotantokarsinoihin ahdettujen sikojen eläinoikeuksista. Alku on hieman kivikkoinen, kun Nyströmin sormellaosoittelua seuraa Milla Paloniemen Eläin, joka kertoo paatoksellisesti, kuinka nuori kasvissyöjätyttö ja puhuva vasikka löytävät toisensa ja yhteisen ihmisvihansa. Antologiasta löytyy kuitenkin myös runsaasti huumoria, joka toiminee ryppyotsaisuutta parempana yllykkeenä yhteisiin lähtökohtiin pohjaavalle keskustelulle ja pohdinnalle.

Erityisinä kohokohtina nousivat esille Aino Sutisen Lihansyöjä puhuu ja Stephen Gloven Pork facts. Sutinen tarjoaa antologian taidoikkainta piirrosjälkeä, olkoonkin että se on clip artia, laittaessaan valikoituja lihansyöjien aivopieruja klassisten luontokuvitusten eläinhahmojen suihin. Kyseessä on jotakuinkin ilkein mahdollinen retorinen temppu, mutta sivuilta huokuvassa, käsinkosketeltavuutta lähentelevässä ivassa on jotain varsin mukaansatempaavaa. Gloven heiveröinen ja vapiseva viiva puolestaan palvelee loistavasti absurdin huumorin oivalluksia, joissa hän muun muassa onnistuu yhdistämään sikatehtailun ja seksikaupan paljon mielenkiintoisemmin kuin Katariina Katlan ylityöstetty ja totinen Rakkaudesta lihaan aiemmin albumissa.

Toimittaja Räsäsen oma Mainospossu osoittaa, että hän on paitsi yksi antologian parhaista sarjakuvapiirtäjistä, myös yksi harvoista, joilla oli antologian nimellisestä aiheesta sanottavana jotain muutakin, kuin että se on kauheaa ja olisi parempi, jos sitä ei tehtäisi. Sianlihatuotantoa valkopesevä mainos on ilmeisesti viittaus 250 000 euron tukeen, jonka maa- ja metsätalousministeriö myönsi viime vuonna ”sianlihan imagon parantamiseksi”.

Räsäsen ansioksi lienee myös luettava, että Sikala on varustettu Creative Commons -lisenssillä, joka sallii materiaalin levittämisen epäkaupallisessa tarkoituksessa, muuntelemattomana ja tekijät nimeten. Mukava nähdä, että eläinoikeuksia ajavassa yhdistyksessä ollaan valveutuneita myös tekijänoikeuskeskustelun suhteen. Tätä painettua albumia kuitenkin myydään valikoiduissa kirjakaupoissa ja kasvisruokakaupoissa sekä Oikeutta Eläimille -yhdistyksen nettisivuilla, ja kaikki tuotto ohjataan eläinoikeustoimintaan.

Keskustele Sikalasta Kvaakissa