Hopeanuoli

Suomessakin animaatiosarjan ansiosta rakastettu Hopeanuoli on hurja koiraseikkailu. Elämänmakuinen ja rosoinen manga on vuoden tervetullein uutuus!

Karhukoirien sukua

Akita on japanilainen pystykorvarotu, jota on jalostettu mm. metsästyskoiraksi. Kansanviisauden mukaan tiikerinraitaisista akitoista tulee verrattomia karhukoiria.

Daisuken, nuoren pojankoltiaisen, perheen omistama Fuji-koira synnyttää pentueen. Näistä pennuista Gin on tiikerinraitainen akita kuten isänsä Riki, Takedan ukon omistama karhukoira. Rikin omistajana Takedan ukolle kuuluu oikeus valita parhaaksi arvioimansa pentu muiden jäädessä Daisuken perheelle.

Takedan ukko on vanha ja kova mies, johon kohtaaminen Akakabuto-karhun kanssa on jättänyt jälkensä. Kohtaamisesta kumpuava vihanpito ulottuu nyt uuteen akitasukupolveen, sillä hän valitsee pesueesta Ginin ankaraan koulutukseensa. Daisuke ei voi tätä sulattaa, vaan hän tuppautuu Takedan ukon matkaan.

Karvaan elämänmakuinen

Jos suomalaislukijoiden mielikuvat mangasta ovat pääosin tehdastuotannolta maistuvien megasarjojen varassa, järkyttää Hopeanuoli näitä mielikuvia laajentaen kuvakulmaa ja muistuttaen mangan monimuotoisuudesta.

Hopeanuoli on tasoittelemattoman elämänmakuinen, ihmiskuvauksessaan karvas. Takedan ukko esitellään lukijoille sanoin: ”Ukko on vähäpuheinen ja viinapäissään pahansisuinen.” Kun Daisuke kohtaa vanhuksen tämän metsästysmajalla, ukko piirtyy esiin tulenloimun varjostamana hahmona viinapullo käsissään, kovia kokenut pentuparka jalkojen juuressa.

Daisuke ei hyväksy ukon ankaria menetelmiä, mutta Ginin rinnalla hän joutuu itsekin kovaan oppiin. Olkoonkin armoton, ei vanha mies ole julma. Inhimillisen puolensa Takedan ukko näyttää ääriolosuhteissa; kouluttamansa Riki on vanhukselle omaa henkeä tärkeämpi.

Ihmiskuvaus on siloittelematonta, mutta hurjaksi tarina äityy lumimyrskyn piiskatessa ihmisiä metsän kätköissä. Vihanpito Takedan ukon ja Akakabuto-karhun välillä saa hirmuiset mittasuhteet painajaismaisen karhun ollessa jäljittäjiään häijympi, ja lopulta kamppailu saa traagisen päätöksen.

Kynsiä, hampaita ja ankaraa elämää

Yoshihiro Takahashin manga on 1980-luvun alkupuolelta, ja hahmoissa on nykylukijan silmin hieman samaa näköä kuin legendaarisen Osamu Tezukan töissä. Ihmiset Takahashi kuvaa eläimellisiksi, kun eläinhahmot hän on puolestaan inhimillistänyt.

Toiminta on poikamaisen vauhdikasta ja liioiteltua – dramaattisissa kuvissa välkkyvät hampaat ja kynnet, jotka myös tuovat verisiä vammoja ja kuolemaa. Toteutuksen ja sarjan teemojen välille on syntynyt kontrastia, mutta käsittelytavan rosoisuus niin kerronnassa kuin kuvituksessa yhtenäistää kokonaisuutta.

Hurjien kohtausten sijaan sarjan suosio pohjautunee juurikin sen käsittelemiin teemoihin, joita ovat menetys, kasvaminen ja ankara elämä.

Kahdeksantoista osaa kattava, vuosina 1983–1987 julkaistu, sarja sovitettiin 21-osaiseksi animaatioksi 1986. Tämän tuntevat hyvin myös suomalaiset, mutta animaatio ei ole jäänyt ainoaksi. Takahashi on työstänyt jatkoa kahden sarjan verran, joista myös Ginga Densetsu Weed (1999–2009) on sovitettu animaatioksi. Tämä sarja jatko-osineen, Ginga Densetsu Weed: Orion (2009), kertoo Ginin jälkeläisistä. Lisäksi lyhyen tarinan, Ginga Densetsu Riki, on saanut myös Riki.

Hopeanuoli 1 (Ginga: Nagareboshi Gin 1, 1983)
Tarina ja taide: Yoshihiro Takahashi
Suomentanut: Juha Mylläri
Ladonta: Graafinen suunnittelutoimisto Pisara Oy
Julkaisija: Punainen Jättiläinen
ISBN: 978-952-16-1250-3
Painopaikka: V-tab, Ruotsi 2010
Ulkoasu: mv, 115 x 175 mm, 192 s., nid.
Ovh: 5,90 €


Kuvat © Yoshihiro Takahashi 1983

Keskustele Hopeanuolesta Kvaakissa.

Tutustu Hopeanuoleen sarjan suomenkielisillä fanisivuilla.