Suomi-filmi Sarjari

Vanhoista sarjakuvaseurojen alkuaikojen lehdistä tamperelainen Sarjari on ainoa joka jaksaa yhä ilmestyä. Vaivihkaa on julkaistu kuudeskymmenes numero. Kotimaisissa ympyröissä se on kunnioitettava luku. Sarjarin levikki ei ole koskaan ollut kovin suuri, lehti on tunnettu lähinnä vain aktiivisten sarjakuvanharrastajien piireissä.

Sarjari 60
Suomi-filmi
Päätoimittaja Pekka A. Manninen
Tampereen Sarjakuvaseura 2003

Sarjarin jokainen numero on jo pitkään rakentunut teeman ympärille. Hyvä idea, koskapa lehti ei muuten kirjavatyylisten piirtäjien vuoksi muodosta koherenttia kokonaisuutta. Eikä se ole välttämättä huono asia. Teemojen ympäriltä on saatu irti monenlaisia näkökulmia. Sarjarin ”kaavaan” on kuulunut teemoittamisen ohella tietyt vakiopiirtäjät ja kirjoittajat.

Tasakymppisen numeron teemana on Suomi-filmit, joista joillekin tekijöille on tullut mieleen uusin kotimaisen elokuvan buumi, toisille klassiset 50-luvun hömppäkomediat tai heinälato-melodraamat. Tiitu Takalon kansikuva virittelee vanhan Filmi-Aitan tunnelmiin ja se liittyykin saman tekijän vanhojen melodraamojen teemoja käsittelevään kuvakavalkaadiin. Tyylikkäästi rasvaliidulla tehty Kuin elämää konsanaan niputtaa tavallisimpia 40-luvun Suomi-draamojen konventioita, mutta tuntuu jäävän vähän kesken.

Sinisalon ja Mänttärin Tiskivuoro on lehden pitkäikäisintä vakiotavaraa, yleensä sarjassa kaksi henkilöä keskustelee baaritiskillä Bretecherinkin sarjoja vähäeleisemmin. Jutussa on kuitenkin aina koukku ja taitavasti kehitetty tarina. Vaikka jokainen jakso tuo uudet hahmot on kaikille onnistuttu kehittämään uskottavuutta ainoastaan kuudessa ruudussa, he ovat olemassa ensimmäisen ja viimeisen ruudun ulkopuolella. Hiljainen satiiri pyörii ihmisten välisissä jännitteissä ja arkipäivän ilmiöissä. Nyt lähtökohtana on Haluatko leffatähdeksi -kilpailut.

Lehden pitkäaikainen vakiohahmo, päätoimittaja Mannisen Kapteeni Kuolio on omassa muodossaan harvinainen tapaus suomalaisessa sarjakuvassa. Selkeitä novellimaisia tarinoita ja perinteistä joustavaa sarjakuvakerrontaa, jossa on kuitenkin aina mukana outo ja kiehtova tvisti. ”Supersankari” Kuolio suojaa Tampereen ja maailman maagisilla eleillään ja loitsuillaan yliluonnolliselta pahalta ja multidimensionaalisilta uhilta. Nyt vanhojen Pekka ja Pätkä -elokuvien Justiina on pullahtanut esiin Kuolion alitajunnasta ja saanut näkyvän hahmon. Looginen elokuvahistoriallinen jatkumo tarjoaa ratkaisun ongelmaan.

Otso Höglund on vienyt itsensä keskelle unenomaista elokuvaa, kiehtova ja kierokin tapaus sekoittaa elokuvallisia viittauksia ja omaelämäkerrallista ainesta Mörkömäiseksi sopaksi. Osansa saavat vähän kaikki, ulkomaalaisetkin elokuvat.

Lehden muissa pätkissä käsitellään näitä uusia elokuvia joissa urbaanit kolmikymppiset läpikäyvät valintojaan tai vanhoja suomis-olli-elokuvia jotka huokuvat metsätorppien huuruista angstia. Käsittelytavat vaihtelevat tavallisen asiallisesta käsittämättömän hillittömään, joidenkin kohdalla sai kyllä miettiä ollaanko teemassa pysytty. Manninen luotsaa lehteään tiukan huolettomasti, eli niin kuin pitääkin.

Vuodesta 1981 ilmestyneen lehden muita Suomi-elokuvallisia teemoja on ollut ainakin Spede-numero. Sarjariin voi ja kannattaa tutustua lehteä julkaisevan Tampereen Sarjakuvaseuran kotisivuilla.

One Reply to “Suomi-filmi Sarjari”

  1. Ihmettelen pikkasen, miten on mahdollista, että keskellä sotaa vv41 – 44 tehtiin useampi viihde-elokuva?

    Sanotaan, että meillä oli liian vähän miehiä käytettävissä puolustusvoimissa sota aikana.

    Kuitenkin löytyi monta tunnettuja näyttelijöitä vapaana viihde-elokuvia tekemässä.

    Toivotan hyvää jatkoa.

Kommentit on suljettu.