Petteri Tikkanen: Eero – erään lapsuuden loppu

Lapsuudenystävää eivät leikit puumajassa enää kiinnosta, ja nyt sillä on kaiken lisäksi tissit! Eero on henkinen testamentti Petteri Tikkasen (s. 1975) iki-ihanille Kanerva-tarinoille.

Petteri Tikkasen rakastettavan lämpöiset Kanerva-tarinat ovat viime vuosien ihastuttavinta suomalaista sarjakuvaa. Tikkanen on myös vienyt rohkeasti sarjaansa eteenpäin, ja jokainen Kanerva on tarjonnut aina jotain uutta.

Lapsellisia kertomuksia -lyhyttarinat vaihtuivat ensin koskettavaan kertomukseen Kanerva ja yks juttu, sitten vuorossa oli valloittavan huoleton lastensarjakuva Kanerva ja kirottu lokki. Tällä kertaa näkökulma on keikahtanut nurinniskoin ja elämää tarkastellaan Kanervan ystävän, Eeron näkövinkkelistä.

Ennen niin kiva Kanerva viihtyy nyt tyttöporukassa, vaari kyselee tyttöystävistä ja paras t-paitakin on jäänyt pieneksi. Kaikki ympärillä muuttuu oudoksi, vaikka Eero itse on sama poika kuin aina ennenkin. Mälsää. Kenties pitkä, musta letti saisi Kanervan taas kiinnostumaan. Vaikka onkin pätkä, päättää Eero olla kova jätkä.

Eerossa on aiemmista Kanerva-kertomuksista tuttua lämpöä, ihmisen mittaista inhimillisyyttä. Lukija tuntee läheisyyttä tarinan hahmojen ja tapahtumaympäristön kanssa. Tikkasen kuvitusta ei puolestaan voi kyllin ylistää, jokainen sivu vallan tursuaa tunnelmaa. Ruutuja tarkastellessaan lukijan on toisinaan pidäteltävä hymyä, vuoroin taas räpyteltävä silmien kostumista vastaan.

Tarinassa on koskettavan surumielistä lapsuuden nostalgiaa lukijan tavoittaessa samoja tunteita, joita Eero käy lävitse. Lapsuuden ikuinen kesä on päättymässä. Eero ei ole enää täysin lapsi, vaikkei olisikaan sen enempää valmis seisomaan kahdella jalalla aikuisuuden kynnyksellä.

Eeroa lukiessaan tuntee olonsa haikeaksi tietämättä täysin syytä siihen. Kukaties kerran itse kukin on ollut Eero-poika, jonka Kanerva-tyttö katosi maailman muuttuessa ympärillä niin kovin oudoksi.

Lapsuuden kesä on ikuinen vain valokuvissa ja Tikkasen sarjakuvissa.

Eero
Tarina ja taide: Petteri Tikkanen
Julkaisija: Like Kustannus Oy
ISBN: 978-952-01-0329-3
Painopaikka: Otavan Kirjapaino Oy, Keuruu 2009
Ulkoasu: 2-väri, 175 x 250 mm, 68 s., nid.
Ovh: 13,00 €


Kuvat © Petteri Tikkanen 2009

Keskustele Eerosta Kvaakissa.

Petteri Tikkasen kotisivut.

Petteri Tikkasen sarjakuva-albumit:

Petteri Tikkasen sarjakuvat lehdissä:

  • Kanerva (Aseman lapset 1999–2003, Rauhan puolesta 2002–2004)
  • Pisteitä (Ylioppilaslehti 1998–2000)
  • Annan ja Oton olohuone (TV-maailma 2000–2004)
  • Lummeperuna (Tv-maailma 2005–2006)
  • Mikrokosmos (Kotimaa 2005–2007).