Keski-iän mörkö

Kaltsu Kallio kirjoittaa uudessa albumissaan: ”90-luvun puolivälissä ryhdyin tekemään Mörkö-lehteä… Ensimmäiseen numeroon vierailevaksi taiteilijaksi ottamani Otso Höglund jatkaa kunniakkaasti Mörön tekemistä vielä tänäkin päivänä.” Totta. Mörkö kuuluu omakustanteiden kermalikööriin.

Mörkö#7
Otso Höglund

A5, 32s, hinta noin 3eur
Tekijän saa kiinni Hotmail-osoitteesta: maailmanloppua_o

Mörkö voi näyttää normaalilta omakustanneläpäreeltä, mutta ulkonäkö pettää. Kuten tiedetään, ihmiskehon takuu umpeutuu neljän kympin korvilla. Jotkut elähtävät henkisesti jo murrosiässä mutta Höglund vain porskuttaa. Epäilemättä fyysinen härmistyminen käynnistyi hänen kohdallaan jo ajat sitten, mutta sarjakuvantekijänä Otso on juuri nyt parhaassa kukoistuksessaan. Jos alat epäillä, että edellä esitettyjen ja jäljempänä seuraavien kehujen takana on jonkinlainen heikkolahjaisten ja aliarvostettujen keski-ikäisten sarjakuvajermujen salaseura – saatat olla hyvinkin oikeassa. Vakavammin puhuen, minun on mahdotonta sanoa, minkä verran tähän arvosteluuni vaikuttaa se, että olen ollut Höglundin kanssa hyvän päivän tuttu kymmenisen vuotta. Tunnen myös hyvin hänen aiemman tuotantonsa. Oli miten oli, Mörön sivuilta paistaa harvinaisen paljon elettyä elämää.

Otso markkinoi uutta Mörköä Sarjisfestareilla
Otso markkinoi uutta Mörköä Sarjisfestareilla

Asiaan

Tunkkaisen sisäpiiriltä haiskahtaa ainoastaan Melody-music barin muistolle tehty, ja sen kantapeikkoja esittelevä sarja Ultra Dålig. Jokainen Melodyn penkkejä kuluttanut muistaa varmasti lämmöllä kaikkia niitä muistikatkoksia, joita Tampereelta purettujen seinien sisään mahtui. Sitäpaitsi ”häppärit” on todennäköisesti kulttuurihistoriallisesti merkittävä postmoderni suomalainen ilmiö. Happy hours-meininki on syytä tallentaa jälkipolvien ihmeteltäväksi.

Mörössä on julkaistu jo pitkään Otson ”Maailmanloppua odotellessa” -aivoituksia. Niistä Otson elämänfilosofia on ehkä helpointa hahmottaa. Kyseessä on melko omalaatuinen tapa tehdä huumoristrippejä. Tässä lehdessä aivan uusi tarinakokonaisuus on ”Herra t:ri Feudin vastaanotolla”, jossa Otso (Feudin hahmossa) toimii menestyvänä psykiatrina.
Tekijä on itse sarjakuviensa päähenkilö, ja lähestymistavaltaan lähimmät ulkomaiset vertailukohdat lienevät Joe Matt ja Chester Brown. Uuden numeron perusteella myös Julie Doucet. Tekijä itse pitää tiemmä enemmän Robert Crumbin sarjoista, ja mainitsee kirjalliseksi esikuvakseen Bukowskin.

Anna tai tapan itseni

Niin sanotun vonkaamisen Höglund vie aivan omiin sfääreihinsä. Naissuhteet ja eksistentiaalinen pohdinta toimivat useimpien tarinoiden rakennusaineena. Ihmeesti mies vain löytää aiheesta uutta sanottavaa. Tavallisen turvaseksiä harrastavan nyhvön näkökulmasta meininki on varsin eksoottista. Otson vällyissä vammaisuus ei ole este ja impotenssikin on vain hidaste.

Taidetta?!

Jos olet sitä mieltä, että sarjakuva ei ole taidetta… ja että varsinkin suomalainen niin kutsuttu taidesarjakuva on tekotaiteellista paskaa, tutustu Mörköön. Laadukkaan taiteen tekijän voi tunnistaa monella tavalla. Höglundiin pätevät ainakin seuraavat tunnusmerkit. Rehellisyys ja oma tapa tehdä, sekä trendeistä piittaamattomuus ja pitkällinen, valitun linjan seuraaminen. Mitä heikompi Otso on, sitä vahvemmaksi hän muuttuu. Mitä alemmaksi Otso vajoaa, sitä korkeammalle hän tuntuu nousevan. Ehkä tarinoiden viehättävyyden salaisuus on lopulta tekijän jalostunut huumorintaju? Höglund tekee sattuvia huomioita ajasta, ja sarjakuvat ovat pikemminkin (tragi)koomisia kuin humoristisia. Edellä sanottu ei tietenkään sulje pois vitsikkäitä sutkautuksia.

Höglundin haaremi

Mörössä vierailee tällä kertaa kaksi keskenään hyvin erilaista sarjakuvantekijää. Linda Nevalainen peluuttaa goottityttöään sopivan hienovireisen ironian avulla. Piirrostyö ja kerronta on kuitenkin sen verran minimalistista, että hahmon ilmeiden ja vaatteiden vaihtamisella ei kovin pitkälle pötkitä. Nemi (se Egmontin Myrkystä ja omasta albumistaan tuttu) jää toiseksi ainakin tuoreudessa.
Johanna Lonka vaikuttaa taidokkaalta kertojalta. Yksisivuiset jutut toimivat välillä mykkinä, toisinaan dialogia/monologia taas on annosteltu reippaasti. Näiden juttujen vastaanottamiseen pitää kuitenkin herkistyä huolellisemmin kuin Höglundin tai Nevalaisen, varsin perinteiselle sarjakuvakerronnalle.

Tsäp däp

Sarjakuvafestarien jälkeisessä yliväsymyksen ja palautumisen välitilassa Mörkö toimi yllekirjoittaneelle lähes katharsistisena elämyksenä.
Toimituksellinen osuus kirjepalstoineen puuttui tällä kertaa lehdestä kokonaan. Päätän arvioni lainaukseen Höglundin lyhyestä takasisäkansikirjoituksesta: ”Joten eipä muuta kuin etukäteen kaikkea tulevaa sohlaamista anteeksi pyydellen…”

Lisää aiheesta:Otson kotisivu
Otso Höglundin haastattelu: Sarjainfo 4/2000
Otson sarjakuvia on julkaistu Tampereen Sarjakuvaseuran Sarjarissa numerosta 33 alkaen

One Reply to “Keski-iän mörkö”

  1. Linda Nevalaisen kerronta ja piirrostaito tuntuu olevan tällä hetkellä sillä tasolla, että hän lyö Mauri Kunnaksen ja Muut alan yrittäjät yhdelle pikkurillin heilautuksella maanrakoon. uskomattoman hyvää tulkintaa näin nuorelta amatööripiirtäjältä ! Tie jatkuu vain ylöspäin, tästä ei voi enää nousta !!

    T:Pauliina

Kommentit on suljettu.