Ankan juhlaa kannesta kanteen

Aku Ankan Juhlakirja
Aku Ankan Juhlakirja

Aku Ankan juhlakirja
Piirtäneet Carl Barks, Jack Bradbury, Daniel Branca, Giorgio Cavazzano, Al Hubbard, Kari Korhonen, Don Rosa, Romano Scarpa, Tony Strobl, Al Taliaferro, William Van Horn ja Vicar
Toimitus Riku Perälä ja Mika Äärilä
Graafinen suunnittelu ja taitto: Jiipee Mattila
Esipuhe Timo Ronkainen
Suomennokset Aku Ankan toimitus, Anu Partanen, Ville Keynäs
Sarjojen esittelyt Timo Ronkainen
Kustantaja Sanoma Magazines Finland Oy / Lasten ja nuorten julkaisut
Painopaikka WS Bookwell Oy, Porvoo 2009
ISBN 978-951-32-2696-1
224 sivua, kovakantinen, koko 26 x 25.5 cm
Suositushinta 59 euroa
© DISNEY

Suomen suosituimman sarjakuvahahmon, Aku Ankan, juhlavuosi toi kaikkien ankistien iloksi mahtavan kokoisen jättikirjan, joka kokoaa kahdentoista Akun tulkitsijan mainioimmat tarinat yksien kansien väliin. Tarinoita on nähtävillä jokaiselta vuosikymmeneltä, joina tämä kaikkien rakastama vaappuja on sarjakuvissa esiintynyt. Ensimmäinen tarina, Al Taliaferron kuvittama ja Ted Osbornen kirjoittama sanomalehtistrippi, onkin vuodelta 1937. Tuoreinta antia edustaa kotoisa Kari Korhonen, jonka hulvaton tarina, Onnellisten tähtien alla, on vuodelta 2004. Näiden tarinoiden väliin mahtuu niin klassista Ankkaa, jota edustaa parhaiten ”Se hyvä ankkapiirtäjä” Carl Barks, kuin vähän modernimpaakin veistelyä, joita varsinkin Don Rosa sekä William Van Horn tarjoavat. Myös suurelle yleisölle hiukan tuntemattomammat mestarit, kuten Al Hubbard, Tony Strobl ja Jack Bradbury ovat antaneet oman mausteensa soppaan. Tämä edellä mainittu kolmikko on kuitenkin varmasti tuttu kaikille 1950-60- luvuilla Ankkaa tilanneille.

Kirja on epäsuora jatko-osa viime vuoden Mikki Hiiren Juhlakirjalle, joka julistettiin kunnioittamaan siimahännän 80- vuotistaivalta. Näiden teosten ulkoasut ovat hyvinkin samankaltaisia ja myös tarinat ovat samalla periaatteella valittuja, mukaan kuin pääsee vain Disney-sarjakuvan todellinen eliitti. ”Eliitin” määrittäminen on tietenkin pitkälti mielipidekysymys, mutta kirjan tekijäkaarti edustaa kuitenkin arvostetuimpia artisteja hyvinkin laajalla rintamalla.

Taliaferron näkemys palomies-Akusta
Taliaferron näkemys palomies-Akusta

Kirjan aloittaa Al Taliaferron piirtämät tarinat, joiden käsikirjoittajina toimivat joko Ted Osborne taikka Bob Karp. Mukaan ollaan saatu sekä sunnuntai- että arkistrippejä ja myös Walt Disney’s Comics and Stories- lehdessä alun perin julkaistuja tarinoita. Mielenkiintoista on huomioida Taliaferron tarinoiden julkaisemisajankohdat. Taliaferron ura oli nimittäin harvinaisen pitkä ja kirjassa hänen tekemiään töitään onkin esitelty vuosilta 1937-1952(!) yhteensä 18 tarinan voimin (näistä kaksitoista oli arkistrippejä ja kolme sunnuntaistrippejä. Näiden lisäksi mukana oli kaksi 1-sivuista ja yksi 2-sivuinen kertomus). Vaikka tyyli ajanmittaan toki muuttuikin, varma ote ja ammattitaito eivät koskaan hävinneet Taliaferron hyppysissä.

Aku palomiehenä edustaa pakollista Carl Barks– osuutta tässä kirjassa. Ei ole sellaista kokoelmakirjaa, jossa Ankkamaestron kädenjälki ei olisi näkyvillä. Ehkä hyvä niin, sillä muuten saattaisi nuorilta ankisteilta jäädä mestarin tärkeimmät tarinat lukematta. Ja Aku palomiehenä on ehdoton klassikko, joka on Suomessa julkaistu vaatimattomasti vain kahdeksan kertaa. Tämän hilpeän kymmensivuisen lisäksi mukana on yllättäen vain kaksi Barksin piirtämää 1-sivuista, joka näinkin massiiviselle juhlakirjalle on merkillisen vähän. Toisaalta, kaikki tärkeimmät Barksit ollaan jo julkaistu moneen kertaan erilaisissa julkaisuissa, joten ehkä on hyvä välillä antaa muillekin mestareille mahdollisuus näyttää todellista osaamistaan. Ja Romano Scarpa teki työtä käskettyä!

Ehkä kirjan hulvattomin tarina on itsensä Romano Scarpan käsialaa. Tarina Aku Ankka FBI:n asiamiehenä (Paperino agente dell’F.B.I.!) vuodelta 1961 edustaa juuri sitä klassisinta Scarpaa, joka tasoltaan on lähes Barksin veroista. Tarinassa leikitellään ajatuksella siitä, että Aku olisi FBI:llä töissä, joka saa tietenkin ankanpojat aivan töpinöihin. No, kuten aina Ankkalinnassa, totuus onkin tarua ihmeellisempää…

Al Hubbardin piirtämä tarina Laulajan tie on myöskin vähintään maininnan arvoinen. Tämä persoonallisesti, mutta silti sulavalla viivalla tehty tarina esittää Touhon hulvattomana kitaristina, joka yrittää epätoivoisesti luoda uutta hittiä perinnelaulukisaa varten. Tarinassa tekevät ensiesiintymisensä muuten Parta-Jussi sekä hänen vahtikoiransa Hannibal.

Harvahapsinen Touho Al Hubbardin näkemänä.
Harvahapsinen Touho Al Hubbardin näkemänä.

”Pampan Barksin”, Daniel Brancan tarinoitakin ollaan kirjaan saatu mojovan kokoinen nippu, joista yksi, 11-sivuinen kertomus Henkilökohtainen ongelma ollaan aikaisemminkin julkaistu Suomessa. Loput, 1-sivuiset tarinat ovatkin ensi kertaa tapetilla oman maamme julkaisuissa. Brancan kynänjälkeä voisi kuvailla vähintäänkin luovaksi, sillä ilmeikkäät hahmot ja hiotut kuvakulmat erottuvat joukosta aina edukseen. Lähes Brancan veroinen on myös seuraava työteliäs taiteilija, joka edelleenkin tienaa elantona Ankka-piirtäjänä. Victor José Arriagada Rios eli Vicar lienee tuttu kaikille nyky-Aku Ankan ystäville. Hänen tarinoitaan julkaistaan lähes viikoittain Aku Ankkamme sivuilla ja taiteilija piirtää vieläkin, vaikka onkin iältään samanikäinen kuin Aku. Vuosia on siis 75 jo mittarissa, joka on hyvin kunnioitettava luku vielä aktiiviselta ankkamestarilta. Kirjassa on kaksi hänen tarinaansa (Sankaruus velvoittaa ja Siisti sisätyö) ja molemmat ovat Suomessa ennen julkaisemattomia.

Tuoreempaa pohjoisamerikkalaista osaamista edustavat Don Rosa sekä William

William Van Hornin tarinassa Akukaan ei jää paitsi valloillaan olevasta talouslamasta.
William Van Hornin tarinassa Akukaan ei jää paitsi valloillaan olevasta talouslamasta.

Van Horn, joiden molempien tyylit ovat hyvin massasta erottuvia. Rosa tunnetaan hänen pikkutarkasta jäljestään, kun taas Van Hornin tyyli muistetaan hänen omintakeisesta tyylistään, jossa ankat tuntuvat venyvän ja paukkuvan. Molemmat ovat arvostettuja taiteilijoita, joiden tyylit kuitenkin herättävät mielipiteitä sekä puolesta että vastaan. Kirjan ainoa Don Rosan tarina on Mestaripuutarhuri, joka lienee olevan yksi hänen rakastetuimmista kymmensivuisistaan (kyseinen tarina kun julkaistiin vastikään myös Aku Ankan viikkolehdessä). Van Hornilta kirjaan ollaan napattu vain 1980-luvun tarinoita, jonka jälkeen hänen tyylinsä on kuitenkin

kehittynyt huomattavasti. Hänen tarinansa edustavat kuitenkin Disney-sarjakuvien vanhaa koulukuntaa ja jaksavat viihdyttää kerta toisensa perään. Varsinkin tarina Muratin varjossa on toiminnallisuudessaan sekä humoristisuudessaan mallikas esimerkki William Van Hornin kyvystä luoda koomisia tarinoita kymmenen sivun formaattiin, joka Aku Ankka- sarjakuvissa on se ehdottomin kuninkuusluokka.

Kirjan lopettaa Kari Korhosen tarina, joka valitettavasti kuitenkin on jo kertaalleen Suomessakin julkaistu. Tarina kyllä kestää toisenkin lukukerran, sillä Korhosella tuntuu olevan maaginen kosketus, jolla hän saa kaiken muuttumaan hyväksi ja mahtavaksi. Tämäkin tarina on sekä piirrosjäljeltään että käsikirjoitukseltaan hulvaton ja osoittaa hyvin, että Aku Ankkaa voidaan tehdä myös täältä Pohjoismaista käsin. Korhonen alkaakin olla jo Disneyn konkareita, joista tulevat piirtäjäsukupolvet tulevat ottamaan mallia samoin tavoin kuin nykypiirtäjät kopioivat Barksia ja miksei myös Giorgio Cavazzanoa.

Kaikki siis tuntuu pelaavan. Kirjan neliskanttinen koko on tietenkin siinä mielessä hankala, että se eroaa suuresti normaalin Disney-sarjakuvan koosta, mikä

Vetreä 75- vuotias Giorgio Cavazzanon näkemänä.
Vetreä 75- vuotias Giorgio Cavazzanon näkemänä.

hankaloittaa teoksen sijoittamista kirjahyllylle. Tämä toki on pientä, sillä laadultaan kirja on parempi kuin moni muu kovakantinen, joita vuosien varrella on ilmestynyt. Ja mikä parasta, ennen Suomessa julkaisemattomia tarinoita on liki

Juhlan kunniaksi voikin ottaa pienet hömpsyt - Sihijuomaa tietenkin!
Juhlan kunniaksi voikin ottaa pienet hömpsyt – Sihijuomaa tietenkin!

puolitoista tusinaa, ja kun tarinat ovat vieläpä äärimmäisen hyviä. Kirjassa ei ole edes pikseleitä, joka tuntuu nykyisin olevan suuri vitsaus (ei pelkästään Sanoma Magazinesin julkaisuissa, pikselit ovat kaikkien kustantamoiden yhteinen ongelma), joten mitä pahaa tästä voi sanoa? No, ehkä Korhoselta olisi voinut olla vielä toinenkin tarina…