Kaksin taksilla Kurdistaniin

TAKSI KURDISTANIIN

Reppumatkasarjakuvia Lähi-idästä

Aino Sutinen
ISBN 978-952-99923-8-6
Asema, 2009

English translation included

68 sivua | A5, pehmeäkantinen | 12€

Säde: Mistä aloitetaan? Mitäs tykkäsit?
Veli: Se oli ihan kiva. Heh.
Säde: Tämä inspiroi minua, ehkä sinun mielestäsi vähän liikaakin, koska nyt tekee mieli matkustaa yksin kaikkiin vaarallisiin paikkoihin.
Veli: Sitä minä vähän pelkäsinkin. Minua tämä ei inspiroinut, mutta pidän siitä silti. Siinä on mukavan seesteinen tunnelma, vaikka se ei ehkä ole tekijän tarkoitus.
Ainakin minulla tämä menee ihan hyvin samaan porukkaan esim. Guy Delislen matkakertomusten kanssa, joissa on samantapainen tunnelma.
Säde: Joo, siihen nähden, että päähenkilöä ahdistellaan koko ajan seksuaalisesti, tarina on yllättävän valoista. Ehkä se johtuu siitä, että päähenkilö ei anna pelolle valtaa – tuskin hän muuten olisi matkaan lähtenytkään.

Veli: Kirja saisi olla hieman pidempikin, koska nyt moni asia sivuutetaan ehkä liiankin nopeasti. Se saattaa osaltaan tuoda sitä ”valoisuutta” tai ”kepeyttä”, koska ei ole käytetty kovin paljoa tilaa mahdollisen uhan kuvaamiseen.
Säde: Ehkä matkustustapa vaikuttaa asiaan. Reppureissaaja vain pistäytyy maissa ja kaupungeissa eikä siten pääse kovin syvällisesti sisälle kulttuuriin ja politiikkaan. Siinä mielessä kepeys sopii tähän paremmin kuin niihin Delisen juttuihin, joissa tyyppi kuitenkin asuu kuvaamissaan paikoissa.
Veli: Totta! Tuohon se nopea tapahtumien kuvaaminen ja kohtauksesta toiseen poukkoilu tosiaan sopii.
Säde: Olisin tosin voinut lukea enemmänkin, koska minuun Sutisen tyyli kolahtaa.
Veli: Minulle tämä ei antanut mitään valtavia kiksejä mutta oli kuitenkin lukukokemuksena huomattavasti keskiarvoa korkeammalla.
Säde: Lisään vielä, että pintapuolinen viittaaminen kulttuurisiin ilmiöihin saattaa olla hyväkin juttu, sillä se lisää kiinnostusta ottaa itse selvää, mistä on kyse, esimerkkinä iranilaisten naisten nenäleikkaukset tai turkkilaisten vihasuhde armenialaisiin.
Veli: Minuakin jäi mietityttämään, mistä nenäleikkauksissa oikein on kyse. Kaikki tuollainen on sellaista matskua, joka tekee kirjasta useamman lukukerran kestävän. Mutta siirrytäänkö itse tarinaan?
Säde: Jep. Aloita sinä, kun olet maestro.

Veli: Tarina kertoo, miten ”kolmen kuukauden aikana tie vei pelottoman reppumatkailijan Turkkiin, Syyriaan, Iraniin, Azerbaidžaniin ja Irakiin”. Kyseessä on siis ihan puhdas matkakertomus. Vai päiväkirjako?
Säde: Omaelämäkerrallisuus on kiinnostava piirre. Vanhana kirjallisuudenopiskelijana olen tottunut erottamaan teoksen tekijän kertojasta tai päähenkilöstä, mutta tässä on kiusaus niputtaa ne yhteen.

Veli: Tekijän ja päähenkilön sekoittumista lisää se, että päähenkilö viittaa sarjakuvan tekemiseen silloin tällöin, esimerkiksi siinä kohdassa, jossa ohikulkija on sivusilmällä katsonut, mitä Aino on piirtänyt luonnosvihkoonsa. Luonnos kuvaa teoksessa hiukan aiemmin esitettyä tilannetta.
Säde: Tämä se on sitä postmodernismia, hehee. Teknisesti fiktiivinen Aino Sutinen pitää erottaa reaalimaailman Aino Sutisesta, vaikka ero ei olisikaan suuren suuri. Kertomus on joka tapauksessa valintojen tulos, jotain on jätetty pois ja jotain korostettu. Aika hyvin teoksesta välittyy vaikutelma, että siinä olisi kaikki sellaisena kuin se tapahtui.
Veli: Joo, aitouden tunnelma on vahva. Ehkä se välillä jopa hämääkin, koska aiemmin vaikkapa Iranista muodostunut kuva ei täysin vastaakaan sitä, mitä Sutinen kuvaa. Samalla joku sisäinen kyynikko nostaa päätään ja alkaa pohtia, että tässä on ihan pakosti nyt sokeroitu kuvaa. Eikös niitten pitäisi kaikkien olla jotain hulluja terroristeja tuolla Lähi-Idässä?
Säde: Teos rikkoo siis ainakin kahdella tavalla ennakkoluuloja, eli yhtäällä on mielikuva yksin matkustamisen vaarallisuudesta ja toisaalla murhanhimoisista muslimeista. Riippuu tietysti lukijan tiedoista ja kokemuksesta, kuinka paljon yllätyksiä lukiessa tulee.

Veli: Jos puhutaan kuvakerronnasta, niin paikoin ehkä häiritsee tiuha siirtyminen kohtauksesta ja paikasta toiseen, mikä luo tarinaan pientä hajanaisuutta tai irtonaisuutta. Toisaalta Sutinen ei varmaan halunnut painottaa matkustustapaa vaan keskittyi yksittäisiin kokemuksiin eri paikoissa.
Säde: Niinpä taisi tehdä. Luulen irtonaisuuden liittyvän laajempaan ilmiöön. Muistaakseni kirjailija Anna Gavalda sanoi joskus haastattelussa, että hän haluaa tehdä sellaisia tekstejä, joita porukka voi lukea bussissa matkalla töihin. Jos tarinaan voi tarttua missä vain ja mistä kohdasta vain, siihen on ylipäätään helpompi tarttua. Sutisen tarinassa ei putoa kärryiltä, vaikka ei etenisi kronologisesti.
Veli: Totta. Toisaalta irtonaisuus voi toimia tällaisessa matkakertomuksessa myös tarinan hyväksi. Matkallahan saattavat mennä jossain vaiheessa päivät ja tapahtumat sekaisin. Pääosin Sutinen kertoo tarinaa kuvilla selkeästi. Teksti ja kuva ovat balanssissa niin sanoakseni.

Säde: Kuvituksesta muuten voisin sanoa, että se on helposti lähestyttävää niidenkin kannalta, jotka eivät ole mitään sarjakuvien himoharrastajia. Minusta Sutinen onnistuu aika vähäeleisesti saamaan tilanteista ja hahmoista eläviä.
Veli: Kuvitus on hyvää. Genrelle ominaisesti Sutinen piirtää ihmishahmot hyvin pelkistetysti vaan ei karrikoidusti. Sinne tänne on kuitenkin liitetty valokuvia ja hieman realistisemmin piirrettyjä kuvia, jotka sitovat kuvitukset todelliseen maailmaan.
Säde: Niistä näkee, että Sutinen ei ole pelkistetyn tyylinsä vanki, vaan pystyy halutessaan varioimaan.
Veli: Kyllä, tekijä osaa oikeasti piirtää. Itse muuten tykkäsin kovasti harmaasävyistä, jotka omalla tavallaan myös toivat piirrokseen realistisuutta ja elävyyttä.
Säde: Sävyjen vaihtelu tuo syvyyttä, ja viiva on miellyttävän paksua ja pehmeää. Alkaako kuulostaa ruokaohjeelta? Lisää loraus kermaa…

Veli: Ja kaiken kruunaa kirjan ulkoasu. Koko on sopiva, sarjakuvalle on annettu sopivasti tilaa sivulla ja yleisilme on miellyttävä. Toisaalta Asema on aina ollut huippu ulkoasun suhteen.
Säde: Lukija valitsee kirjan usein tylysti ulkoisten seikkojen perusteella, mutta tätä tuskin hylätään kannen takia.
Veli: Ehkä vielä voisi vetää tämän yhteen. Minusta Taksi Kurdistaniin pärjää vertailussa ulkomaisille matkasarjakuville. Se on esikoisteokseksi erinomainen. Mielestäni aihekin on hyvin valittu, sillä omaelämäkerrallisuus muuten alkaa ehkä olla loppuun kaluttua.

Lisää näytteitä kustantajan sivuilta: http://www.asemakustannus.com/kirjat/taksi_kurdistaniin.html
Keskustele aiheesta Kvaakissa: http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,11746.0.html