Jacques Tardia valkokankaalle

Sarjakuvantekijä Jacques Tardi on tekemässä steampunk-animaatioelokuvaa. Tardin sankarittaresta, Adèlesta, on siitäkin tekeillä kolmiosainen elokuvasarja.

* * *

Adelella käy ikäviä yövieraita.
Adelella käy ikäviä yövieraita.

Ranskalaisen ohjaajan Luc Bessonin tuotantoyhtiö EuropaCorp on ostanut kustannusyhtiö Castermanilta oikeudet kolmeen Adèle Blanc-Sec -elokuvaan (Variety kertoo). Besson tunnetaan mm. elokuvista Viides elementti ja Léon. Adèle-elokuvien ohjaajaa ei ole vielä nimetty.

Adèle on ranskalaisen sarjakuvataiteilijan Jacques Tardin luoma hahmo. Adèlen seikkailut sijoittuvat 1910-luvun Pariisiin, jossa sankaritar kohtaa eläviä muumiota, lentäviä hirmuliskoja ja hulluja tiedemiehiä.

Ensimmäisen Adèle-elokuvan on tarkoitus ilmestyä valkokankaille jo vuonna 2009.

Suomeksi on ilmestynyt Adele ja hirviö, Adele Blanc-Secin uskomattomat seikkailut (Jalava 1988), joka on julkaistu myös jatkosarjana Kansan Uutisten Viikkolehdessä 1984-1985. Viikkolehdessä julkaistiin lisäksi sarjan toinen osa, Eiffel-tornin paholainen, vuosina 1985-1986. Sarjan muita osia ei ole suomeksi julkaistu. Tardilta on ilmestynyt suomeksi myös muita sarjakuva-albumeja.

Jacques Tardi on mukana tekemässä tyylilajiltaan Jules Verne -henkistä steampunk-tieteiselokuvaa nimeltä Le Monde Truqué. Animaatiofilmin tuottaa Je suis bien content. Se tuotti myös Marjana Satrapin sarjakuvaromaaniin perustuneen animaatioelokuvan Persepolis. Vaihtoehtomaailmaan sijoittuva animaatio ilmestyy elokuvateattereihin todennäköisesti vuonna 2010.


Tardin animaatioelokuva sijoittuu vaihtoehtomaailmaan, ja mukana on selvästikin
steampunkin (ks. Wikipedia) tyylisiä mekaanisia laitteita.