Bagge hikoiluttaa kavereitaan

Pienlehteilijästä HATE:n myötä keskiraskaaseen tekijäsarjaan kohonnut Peter Bagge irvii ja ruotii sarjakuvien kustantamisen kulisseja uudessa lehdessään Sweatshop. Koska Bagge itse ei ehdi piirtää kaikkea, on hän värvännyt avuksi joukon tuttujaan. Lisäksi lehden sivuilla puffataan vaihtoehtosarjakuvien tekijöitä suurelle yleisölle, onhan Sweatshopin julkaisija supertalo DC Comics!

Bagge on ollut Hernandezin veljesten ja Daniel Clowesin ohella Fantagraphicsin tärkeimpiä artisteja. Juuri hänen löysäilijähahmonsa Buddy Bradley nousi yhdeksi 90-luvun ikoneista. Mikäli ette ole vielä hahmoon tutustuneet, kannattaa toivoa, jotta Like saisi viimein tänä syksynä julki kokoelma-albumin VIHA 2. Huippuaikoinaan Buddylle povattiin suurta tulevaisuutta, kuten omaa animaatiosarjaa Music Televisionin rahoittamana. Elokuvahankettakin viriteltiin, mutta hankkeeksi jäi. Bagge itse lopetti HATEn 30. numeroon viitisen vuotta sitten. Kokonaan Bagge ei ole saanut VIHAansa sammutettua. Ensin tuli haastattelu-erikoisnumero HATE jamboree. Lisäksi tähän mennessä on ilmestynyt kolme HATE annual:ia. Internettiin ihastunut Bagge on kuvittanut nettireportaaseja ja tehnyt Flash-animaatioita vanhoista hahmoistaan, Leewayn (= Baggen) pariskunnasta.

DC Comics kiinnitti alternative-tähden

HATEn suosion innoittamana DC Comics antoi Baggelle mahdollisuuden tehdä omaa lehteään. Gilbert Hernandezin piirtämä YEAH! kertoi intergalaktisesta tyttöbändistä. Vanhat VIHAmiehet ja –naiset kuitenkin pettyivät sarjan kilttiin, varsin lapselliseenkin huumoriin. YEAH! pistettiin pussiin vain yhdeksän numeron jälkeen.
Sweatshop eli hikipaja kuvaa tässä yhteydessä sarjakuvastudiota, jossa useampi piirtäjä ja käsikirjoittaja työstävät samaa sarjakuvaa. Tuotantotapa on nykyisin varsin tyypillinen, yhä harvempi menestyvän sarjakuvan piirtäjä tekee enää kaikkea työtä yksin. Esimerkiksi Masi ja Karvinen toteutetaan näin. Idea on lähtöisin 30-luvun Amerikasta. Sen keksivät Will Eisner ja Jerry Iger, joiden Shop tuotti kokonaisia sarjakuvaliitteitä sanomalehtiin.

Henkilökaarti

Baggen Sweatshopia johtaa ainakin näennäisesti Mel Bowling, leipääntynyt egomaani, joka ei löydä edes sukkiaan ilman sihteerisiskonsa Millien apua. Bowlingin ylpeys on kulahtanut strippisarja Freddy Ferret (”Harri Hilleri”), yhdistelmä Dilbertiä ja Karvista. Melin persoonallisuus ja ulkonäkö on muovailtu Beach Boys-yhtyeen laulajan isän, Murray Wilsonin mukaiseksi. Kärttyisä oikeistolainen Mel omaa Archie Bunkerin käytöstavat ja hillerin kärsivällisyyden. Omassa pajassaan hän ei tee juuri muuta kuin kärttyilee alaisilleen. Freddy Ferretin luovat nuoret studiotyöläiset.
Alfred on pitkäaikainen supersankari-addikti, jonka loistoidea on tehdä oma lehti ”Peerles Penciller”, tarina päivisin sarjakuvapiirtäjänä toimivasta superhahmosta. Firman toinen rasvanahkainen nörtti on Nick, joka haaveilee underground-piirtäjän urasta. Vitsit edellisten piirrettäviksi kirjoittaa vihainen rasta Elliot, joka haluaisi markkinoille oman, voimakkaasti poliittisen ja kantaaottavan strippinsä Word! Freddy-stripit tekstaa nuori indietyttö Carrie, jolle sarjakuva on omaelämäkerrallinen ilmaisumuoto.

Looginen jatko Hatelle

Sweatshopissa esittäytyy siis jälleen eräänlainen epäfunktionaalinen perhe, jollaisen kuvauksesta Baggella on runsaasti kokemuksia (Bradleyt). Sarja on parhaimmillaan esitellessään amerikkalaista, tylyä sarjakuvamaailmaa. Carrie melkein saa omasta sarjastaan tuotetun animaation kaapelikanavalle. Alfredin sarjoja ei ymmärretä, koska ne on tehty 70-luvun piirrostyylillä ja manga on päivän sana Amerikassakin. Testiryhmä syyttää Elliotia ”terroristiksi”, koska tämä kehtaa irviä George W. Bushia. Nick on muuten vain kärttyisä luuseri.
Heikoimmillaan Sweatshop on silloin, kun se ajautuu vaarallisen lähelle HATEsta tuttuja ja varsin kaluttuja teemoja, kuten kuvatessaan nuorten aikuisten seurusteluyrityksiä ja sopeutumisvaikeuksia. Bagge väittää, että Sweatshopiin riittää ideoita vielä ainakin 10 vuodeksi. Se jää nähtäväksi, riippuu paljon siitä, löytääkö DCn lukijakunta näinkin vaihtoehtoisen julkaisun.

”Kukaan ei kuitenkaan osta”

Bagge toteaa, ettei kukaan muutenkaan enää osta sarjakuvia, joten riski on pieni. Lehden linjaa hän kehitteli yhdessä DC:n kustannustoimittaja Joey Cavalierin kanssa vuoden verran. Poliittista sarjaa Bagge ei halunnut tehdä, vaikka sellaiselle on tässä maailmantilanteessa varmasti markkinoita Amerikassa. Hänen oma VIHAnsa on nykyisin hillittyä. ”Sisälläni ei enää ole tynnyrillistä kiehuvaa sappea joka piti purkaa paperille. Toki omalla tavallaan kaikki on politiikkaa. Mutta minä teen mieluummin hauskoja, satunnaisesti valittuja näkemyksiä populaarikulttuurin eri osa-alueisiin. Tietysti nykyisin on hirvittävän hankalaa olla ottamatta kantaa, välillä tunnen olevani (piiloutuessaan päänsä hiekkaan työntävä) strutsi. Mutta en halua tehdä sarjakuvia vain niille, jotka ovat tasan samaa mieltä kanssani.”
”Ketkä minun sarjojani sitten lukevat? En minä tiedä. Ennen he olivat X-sukupolven lorvijoita, joilla on nykyään perheet ja asuntolainat huolenaan. Tuskin he enää sarjakuvakaupoissa käyvät”, tuumii Bagge.
Hän on itsekin sarjakuvapajan johtaja, sillä puolenkymmentä muuta tekijää työstää Sweatshopia. Mukana on mm. värittäjänä Joanne Bagge, Peterin vaimo. Tussaajina toimivat vanhat yhteistyökumppanit Bill Wray (Cracked, Ren&Stimpy) ja Jim Blanchard (HATE). Sarjakuvahahmoina tai viittauksina Sweatshopin tarinoissa ovat vierailleet mm. Neil Gaiman, Chris Ware, Julie Doucet, Hernandezit ja Charles Burns. Peter Baggen tehtävä on käsikirjoittaa ja tekstata tarinat.
”Sweatshopin jutut eivät aina käsittele suoranaisesti sarjakuvia. Ne ovat usein yhteen hahmoon keskittyviä, ja kertovat miten tämän elämäntilanne heijastuu hänen tekemiinsä sarjakuviin. Olen myös kirjottanut pari tarinaa, joihin sarjakuvat eivät liity millään lailla. Ainahan voin muuttaa koko homman saippuaoopperaksi”, irvii Bagge.

Lähde: www.peterbagge.com

2 Replies to “Bagge hikoiluttaa kavereitaan”

  1. Lyhyestä virsi kaunis. Hattua täytyy silti nostaa DClle. Baggen kannattaisi pysyä lestissään, eli Fantagraafikoilla, koska heiltä sarjakuvakauppiaat voivat tilata lehdet suoraan, DC ja Marvel myydään Diamond Comicsin kautta. Kaikilla USAn Monosilla ei ole kyseistä timanttitiliä, mitä Bagge piti yhtenä syynä YEAH!in heikkoon menestykseen. Joka tapauksessa vielä tänä vuonna on tulossa Baggen näkemys Hulk:ista, Hämähäkkimiehen kanssahan Peter on jo ehtinyt venkuloida. Superia pitää olla jos ameriikassa meinaa menestyä, ei voi mitn.

Kommentit on suljettu.