Muëslin rusinat ja sekahedelmät

Muësli 1/08. 44 sivua, mv.

Muësli 1/08
Muësli 1/08

Omakustanne, 2008.
ISSN 1797-5557

Tero ”Tertsi” Mattilan toimittama Muësli ilmestyy kolmannen kerran. Tahti on ollut tähän mennessä yksi lehti per vuosi. Tämänkertaisessa numerossa on sekä aiemminkin mukana olleita piirtäjiä että niitä, joille Muësli on julkaisukanavana uusi. Muotokin alkaa vakiintua: eurohenkisiä lyhäreitä, tyylipuhtaimpana Tertsi itse isonenäsarjakuvillaan. Kiinnostavaa on, että peräti kaksi lehden tarinoista on ”mykkäelokuvia”, niissä ei ole repliikkejä lainkaan.

Holecek. Kaunista, mutta hieman hengetöntä.
Holecek. Kaunista, mutta hieman hengetöntä.

Vaikka lehden linjauksena onkin tarjota monipuolinen kattaus suomalaista sarjakuvaa, ilman sen kummempia ennaltamäärättyjä yhteisiä tekijöitä, jää tästä numerosta kuitenkin hieman hajanainen olo. Olisikohan kuherruskuukausi lehden ja lukijoiden kanssa jo takanapäin?

Ensimmäinen varsinainen tarina on nimimerkki Holecekin ”Tomz” on fantasianomainen, lyyrinen tarina elämän kiertokulusta. Piirros on herkkää ja kevyttä, mieleen tulee Moebius. Tunnetasolla tämä valitettavasti jätti minut kylmäksi – kuvitus on kaunista, mutta lyhyt pätkä ei ehdi saada tuulta siipiensä alle tarinan osalta. Heti tämän jälkeen hypätäänkin suomalaiseen arkirealismiin: Grezenin ”Kotiviini”

Grezenin arkirealismia.
Grezenin arkirealismia.

ottaa kantaa nuorten kaupunkilaisten ihmissuhdeongelmiin. Huumori ja tarkat havainnot arkielämän ilmiöistä ovat taattua, hyvää Grezeniä, mutta seuraavaan numeroon suosittelen lämpimästi aihevalintojen laajentamista näiden lähiöihmissuhteiden ulkopuolelle. Turha tarpoa samaa ympyrää, kun lahjoja olisi kertoa tarinoita monista muistakin aiheista.

Tom Engströmin ”Tonttutouhuja”

Tom Engströmin valon ja varjon leikkiä.
Tom Engströmin valon ja varjon leikkiä.

taas on kaikkea muuta kuin ennalta-arvattava. Lievästä luonnosmaisuudestaan huolimatta se on kiinnostava, hyvin piirretty sekoiluseikkailu tytöstä, joka joutuu kamppailemaan häijyjä tonttuja vastaan. Varsin väkivaltaiseksi äityvä touhuilu viehättää silmää piirroksensa puolesta: Engströmillä on hanskassa pehmeä, uudempaa urbaania eurooppalaisuutta henkivä tyyli, jotain hieman samantapaista kuin vaikka Petteri Tikkasella. Pehmeää harmaata henkiviä kuvia katselee mielikseen.

Tässäpä JP Ahosen tarinan kantava idea onkin.
Tässäpä JP Ahosen tarinan kantava idea onkin.

”Villimmästä Pohjolasta” tuttu JP Ahonen taas on yksi tarinan ”Apinan korva & Miehen nahka” tekijöistä. Muut kaksi ovat KP Alare ja Jouni Nummela. Eipä tosin uskoisi että näitä neljää sivua tekemään on tarvittu kolme ihmistä. Melko lapselliseen huumoriin nojaava turhahko välipala on kyseessä, eikä tätä pelasta edes Ahosen piirrosjälki.

Päätoimittaja Tertsin panos taas on vanhan tutun sankarin Arikarin seikkailujen jatkamista tarinassa ”Hyvällä asialla”. Jatkosarja Muëslissa on hieman kaksipiippuinen juttu. Kun lehdet ovat ilmestyneet noin vuoden välein, kuka enää muistaa ilman uusintalukemista, mitä Arikarille aiemmin on tapahtunut? Toisaalta, tällä vältetään lyhyttarinoiden perusongelma eli se, että tarina ei ehdi kunnolla alkaa eikä loppua.

Tertsin innokas feissari.
Tertsin innokas feissari.

Tertsi on isonenänsä lukenut, ja hänen oma tyylinsä muistuttaa hieman Ahmed Ahnetta piirtäneen Tabaryn kynänjälkeä. Hyvän asian päähenkilö on feissari, joka kohtaa varsinaisen sankarin Arikarin mutkan kautta. Piirtäjänä Tertsi on erinomainen, varmaotteinen ruutujen dramaturgi. Mutta olisiko hänelle paras työskentelytapa kuitenkin hankkiutua yhteistyöhön jonkun osaavan käsikirjoittajan kanssa? Tarina kun ei ole läheskään samalla tasolla kuin kuvitus, joten jos joku muu ottaisi käsikirjoitukset huolekseen, voisi mies keskittyä rauhassa siihen, mistä selvästi eniten pitää, eli piirtämiseen.

Mikko Jeskasen klassinen naishahmo.
Mikko Jeskasen klassinen naishahmo.

Lehden päättää Mikko Jeskasen ”Private Eye”, joka on lehden toinen mykkäsarja. Jeskasen tyyliin tutustuin Sirkus Arkuksessa, ja tuolloin kehuin miehen maasta taivaisiin. Ennakko-odotukseen nähden Private Eye olikin hieman pettymys, sillä siihen on lähinnä ahdettu peräkkäin kaikki mahdolliset film noir -kliseet yksityisetsivästä ja kohtalokkaasta naisesta.

Terveiseni Muëslin työryhmälle onkin, että käyttäjää häikäilemättä hyväksenne Sirkus Arkuksen perusideaa, eli yhteistä teemaa ja jonkinlaista yhteistä tarinapohjaa, josta jokainen sitten voi omalla tyylillään ammentaa. Sirkus Arkuksessahan oli muëslilaisista mukana myös Grezen. Jokin tarinoita yhdistävä aihelma jäntevöittää lukukokemusta kummasti ja käsikirjoitusten yhdessä työstäminen kirittäisi todennäköisesti niitäkin, joille kirjoitus on pakkopullaa ja piirtämisessä kaikki hauskuus. Lisäksi toivoisin, että seuraavassa lehdessä julkaistaisiin nimimerkkien lisäksi myös kaikkien tekijöiden oikeat nimet.

Keskustele aiheesta.