Verta ja väkivaltaa Teksasin malliin

Hannu Kesola on suomalainen käsikirjoittaja/piirtäjä, joka perusti yhdessä Henri Joelan kanssa suomalaisen omakustannepuljun: Saatanan Satelliitit alkukeväästä 2005, joka onkin ennättänyt suoltaa pihalle kunnioitettavan määrän julkaisuja kolmen vuoden aikana.

Kesola kirjoittaa ja piirtää nykyisin pääasiassa kauhua ja mustaa huumoria, mutta keskittyy tällä hetkellä enemmän käsikirjoittamiseen kuin piirtämiseen. Edelleen Kespa kuitenkin piirtää ainoana kaikki omat käsikirjoituksensa Lihaniitti-lehteen.

Dirty America
Kirjoittanut Hannu Kesola
Piirtänyt Sauli Jokinen (Tosiystävät) sekä Jani Pellonpää ja Hannu Kesola (The Evil That Men Do)
Kannet Hannu Kesola
Kansien värit Ville Vuorinen
Toimittanut Hannu Kesola
Taitto Timo Ratamaa
Kustantaja Saatanan Satelliitit
Niitattu lehti, A5, 52 s., mv, värikannet
Hinta kuusi euroa
© Kesola, Pellonpää, Jokinen, Vuorinen, 2008

Loppuvuodesta 2006 ilmestyi Kesolan ensimmäinen albumi; Kane, jonka hän käsikirjoitti täysin ja osittain piirsi, ja se sai hyvän vastaanoton sarjakuvapiireissä. Kesolan huumorin on sanottu olevan joskus jopa niin mustaa, että se on lähes ”ultraviolettia”.

Tuotteliaan Kesolan uusin lehti Dirty America kertoo kaksi väkivaltaa ja osin seksiäkin tihkuvaa tarinaa, nimensä mukaisesti Amerikan Yhdysvalloista, ja tarkemmin vielä Teksasista. Väkivalta on pääosassa, seksiä on vain mausteena.

Kespa kertoo vaikutteiden tulevan exploitaatio/sexploitaatio-elokuvista. Ja vahvasti vaikutteet ovatkin näkyvillä. Amerikkalais-brittiläiset aikuisten nykysarjakuvat ovat olleet myös selkeästi vaikuttamassa.

Jostain syystä englanninkielisellä otsikolla ratsastava The Evil That Men Do, alkaa kolmen russmeyerläisen kurvikkaan naisen saapumisesta teksasilaiseen fingerporiin. Naiset ovat lomallaan tosimiehiä etsimässä, ja miehet ovatkin heti valmiina. Kysynnän ja tarjonnan kohtaaminen ei ole aivan naisten, eikä junttilan miestenkään mieleen ja arvattavasti tilanne johtaa väkivaltaan.

Tosiystävät kertoo punaniskakaverusten metsästysretkestä, joka johtaa murhenäytelmään, jonka Hughien salailuyritykset johtavat aina vain kasvavaan väkivallan ja kuoleman kierteeseen. Tässä ovat sekä kirjoittaja että piirtäjä onnistuneet tavoittamaan paremmin painostavan tunnelman, josta nousee mieleen Robert Kirkmanin Walking Dead, ilman zombeja tosin. Ja tämä on aika kova kehu.

Molemmat tarinat ovat joka tapauksessa oivia sarjakuvanovelleja, vaikka juonet eivät olekaan kovin omaperäisiä. Mitään elämää suurempaa ei ole ollut tarkoitustakaan esittää. Sivuhahmot eivät ole yhtä herkullisia kuin Kesolan Kanessa, joka pidempänä saagana tosin sellaisia tarvitsee enemmän. Huoltoaseman pitäjä tosin pääsee lähelle, joskin mieleen tulee Preacherin T.C.

Ensinmainitun tarinan piirrosjälki on hyvää, mutta Jani Pellonpää pystyisi parempaankin, tämä vaikuttaa hätäisesti kyhäistyltä, ja Hannu Kesola onkin piirtänyt osan sarjasta omalla jäykemmällä tyylillään. Puhekuplien tekstaus on The Evil That Men Dossa hieman metsässä. Suoraviivaista toimintaa ilman pohdiskeluja, ja sellaisenaan hyvä.

Tosiystävien Sakke Jokisen jälki on erinomaista, samoin tekstivoittoisemman tarinan kuljetus. Parempi siis näistä kahdesta, vaikka molemmat ovatkin hyviä. Saken kuvitusta löytyy lisää Kvaakin galleriasta hakusanalla Sakkearts.

Lynyrd Skynyrdistä ja Allman Brotherseista jutustelu luo Teksasin fiilinkiä, vaikka floridalaisia bändejä molemmat alunperin ovatkin. Tässä seurataan tapahtumia Harryn ajatusten kautta dialogilaatikoilla, erilainen lähestymistapa siis kuin Evil Menissä.

Lehdessä on tuplakannet, kummallekin tarinalle omansa. Toisen tarinan voi lukea kun kääntää lehden ympäri, järjestyksellä ei ole väliä. Kyseessä ovat aivan eri tarinat. Kannet ovat komiat ja niissä on hienot värit. Kansien reunassa on tahallisesti tehtyä kulumaa. Sisältö on toistunut skarpisti.

Keskustele Kvaakissa Dirty Americasta
www.saatanansatelliitit.net