Ryhmä-X – Jean Grey ei kuole koskaan!

Ed Brubaker hairahtui aloittamaan pestinsä X-miesten parissa lisäämällä Vulcan-nimisen hahmon Summersin veljessarjaan. X-Men: Deadly Genesis -minisarja (Ryhmä-X 2–3/2007) oli itsessään taitavasti rakennettu, mitä nyt osa lukijoista närkästyi menneisyyden uudelleenkirjoittamisesta.

The Uncanny X-Men 486: The Rise and Fall of the Shi’ar Empire
Tarina: Ed Brubaker
Taide: Billy Tan ja Danny Miki
Värit: Frank D’Armata

Kun käsissä nyt sitten on retcon-tempun kautta tyhjästä polkaistu hahmo, mitä sillä oikein tekisi? Brubaker ei yrittänytkään sovittaa hahmoa vakiintuneeseen Ryhmä-X-mytologiaan, vaan sijoitti minisarjaa seuranneet tapahtumat avaruuteen.

Shi’arin imperiumin nousu ja tuho (The Uncanny X-Men 475–486) kaartaa viimein päätökseensä. Kauan sitä kestikin. Numerosta 5/2007 alkanut tarinalinja haukkasi käytännössä puoli vuotta verkkaisesti julkaistavan lehden ja sen lukijoiden elämästä.

Brubakerin poukkoilevaa ja ylimitoitettua tarinaa tuskin monikaan muistelee hyvällä. Vulcan taistelee tiensä Shi’arin valtaistuinta kohden ja X-miehet taistelevat tiensä Vulcanin luokse. Päätösjaksonsa melodramaattisiin tapahtumiin verrattuna tarinan pituudelle ei ole perusteita. Matkalla tuttu sivuhenkilö kuolee, mutta tarina jää lopulta roikkumaan ilmaan. Näin pedattiin asetelmat Emperor Vulcan -minisarjan käynnistämistä varten.

Billy Tan kuvittaa vimmaisesti, mutta nykykuvittajien riveissä hän kuuluu alempaan keskikastiin. Koska Tan ei korosta riittävästi etualan tapahtumia, kuvitus kärsii yleisestä latteudesta. Täyteen ahdetut ruudut saavat sivut vaikuttamaan tukkoisilta. Värittäjä Frank D’Armata pahentaa vaikutelmaa käyttämällä päällekäyvän voimakkaita värejä myös taustalla.

X-Men: Phoenix Endsong 1–3
Tarina: Greg Pak
Taide: Greg Land ja Matt Ryan
Värit: Justin Ponsor

Tuoreen Ryhmä-X:n mielenkiintoinen osuus on Feenixin joutsenlaulu. Greg Pak rakentaa minisarjansa täydellisesti X-miesten mytologiaa arvostaen, modernia kautta vaalien. Pak saa lukijan kokemaan lapsellista, nostalgiansekaista riemua. Saman tunteen pystyi viimeksi luomaan Grant Morrison. Pak nousee muiden kirjoittajien yläpuolelle olemalla rehellinen inhimillisiä henkilöhahmojaan kohtaan aina raadollisuuteen asti. Halpaa draamaa ei Pakin kynästä pursua, Feenixin joutsenlaulu on vilpitön balladi traagiselle rakkaudelle.

Pak kirjoittaa lukijaa aliarvioimatta ensin rauhallista ja nokkelaa, sitten tiivistahtista ja älykästä tarinaa. Hänen vuoropuhelunsa Greg Landin kuvituksen kanssa toimii täydellisesti. Landin kuvitus assosioituu ensinäkemältä voimakkaasti John Cassadayn jälkeen. Feenixin joutsenlaulu onkin täydellinen korvike fanien odottamalle Astonishing X-Men -lehden tarinoille.

Land asemoituu fotorealismia tavoittelevien jenkkikuvittajien terävimpään kärkeen. Taidoistaan huolimatta, Land on poseerauskuviensa johdosta joutunut fanikunnan hampaisiin. Syyttä suotta, mieshän on tuonut vain mainosmaailman kuvakielen muotopuhtaana sarjakuvaan. Kerrassaan upeaa jälkeä, etenkin näin korkealaatuiselle paperille painettuna!

Minisarjan ydinidea on se, kuinka X-miehet suhtautuvat Feenix-voiman riivaaman Jean Greyn kohtaamiseen. Hahmo on olennaisimpia Ryhmä-X-mytologiaan kuuluvia elementtejä, mikä itsessään tuo mukaan oman jännitteensä.

Mikäli Ryhmä-X on jäänyt viime vuosina väliin, kannattaa Pakin ja Landin ansiosta lompsia lehtihyllylle. Tosin ensin on syytä tarkistaa Lehtipisteen sivulta, mistä pienen painosmäärän lehteä enää löytää.

Ryhmä-X 2/2008
Kansi: Greg Land ja Matt Ryan
Toimittanut: Jouko Ruokosenmäki
Suomentanut: Antti Koivumäki
Julkaisija: Egmont Kustannus Oy Ab
ISSN: 0781-5476
Painopaikka: Rosendahls Bogtryggeri, Tanska 2008
Ulkoasu: väri, B5, 96 s., Sid.
Ovh: 6,50 €


Kuvat © Marvel Characters, Inc.

Keskustele Ryhmä-X:stä Kvaakissa.