Sarjakuvapiirtäjä, animaattori ja pilapiirtäjä (ja posetiivari) Heikki Paakkasen vastakohtainen sankaripari sissi ja siviilipalveluhenkilö toteuttavat suomalaisen lähihistorian ironista luotausta jo neljännessä albumissaan. Nyt uskalletaan tehdä marssiopas Venäjälle. Miten käy kun rouhean körmy sissi, rokkamainen Talvisodan Henki ja taistolaisen vallankumoushengen kasvattama siviilipalveluhenkilö lähtevät katsastamaan Venäjän nykytilaa?
Heikki Paakkanen: Marssiopas Venäjälle
Sissi ja siviilipalveluhenkilö 4
Tammi 2004
ISBN 951-31-2974-8
 |
Erikoisella parivaljakolla Paakkanen on mahdollistanut suomalaisen kulttuuri- ja etenkin sotahistorian satiirisen käsittelyn pitkälläkin aikajänteellä. Päällisin puolin kliseistä rakentuvat henkilöhahmot toimivat suomalaisen aatehistorian ja –maailman muutosten edustajina. Symbolimaisen arkkityyppisten hahmojen avulla Paakkanen heittää ivansa sivalluksia kaikkiin suuntiin.
Talvisodan henki tupsahti asemasodan aikana kranaattiin askaroidusta valaisimesta jonka sivarimme löysi palveluspaikkansa museon vintiltä. Aidon lampunhengen tavoin vanhan sotajermunnäköisen hengen tehtävänä on auttaa isäntäänsä. Se ei suinkaan ole helppoa erilaista aatemaailmaa kannattavan sivarin kanssa… muutenkin on maailma muuttunut.
Siviilipalveluhenkilö kannattaa kaikkea henkevää ja kulturellia, näkemättä aina pintasilausta syvemmälle, vanhan jermun henki on taas maanläheinen ja turhankin suorasukainen kansanmiehen perikuva. Molempien näkemykset maailmasta törmäävät usein kohtalokkaan hersyvällä tavalla todellisuuteen.
Ensimmäisessä albumissa pysyttiin Suomen kamaralla siviilipalvelumiehen jouduttua Ahtisaaren adjutantiksi. Kaikki 1980-luvun lopun pintailmiöt (ja vähän syvemmätkin) joutuivat Paakkasen käsittelyyn. Seuraavissa albumeissa käsiteltiin sitten Suomen suhteita Ruotsiin ja Ranskaan albumeissa Tukholmasyndrooma ja Pariisiin! Ei kai taas… Kaikki osapuolet saivat osansa Paakkasen kirjavasta satiirista.
Nyt mennään ironisesti nimetyssä albumissa tarkastamaan neuvosto-ajan jälkeisen Venäjän nykytilaa. Tarina rönsyilee suuntaan ja toiseen samalla tavalla kuin matomaisesti kiemurteleva yksityiskohtainen grafiikka. Kaksikko kohtaa nyky-Venäjän ilmiöt kaikessa ankeudessaan ja absurdiudessaan. Käsittelyssä on Suomen ja Venäjän suhteiden kipupisteitä menneiltä vuosilta ja tältä päivältä, votkaturismi, politiikkaa, kulttuuria, Venäjän nousevaa busineselämää ja mafiaa. Kaikkien leirien idealismi ja kaksinaismoralismi saavat osumia Paakkasen sana- ja kuvarevittelyistä.
Sotahistorian tuntijana Paakkanen liittää tarinansa täyteen heittoja ja viittauksia jotka riemastuttavat aihetta tuntevia. Anekdootteja, verbaliikkaa, tapahtumia… sanottavaa on ryöpynnyt paperille ylitsevuotavat määrät, puhekuplien teksti rönsyää hahmojen ympärille ja kiemurtelee kaikki ruutujen vierustat täyteen. Luulisi raskaslukuiseksi, mutta ei. Jollain ihmeellä albumi pysyy kasassa loppuun saakka. Lukukokemus on ehkä hengästyttävä, mutta silti raikastava.
Kaikeksi ihmeeksi Paakkasen Ruotsia ja Ranskaa käsittelevät albumit on käännetty asianomaisille kielille. Vastaanotto ei liene ollut paheksuva, siksi hyväntahtoista ja kaikkiin suuntiin sohivaa on Paakkasen ilkeily ollut. Käännetäänköhän tämäkin albumi myös venäjäksi? Mahtaisiko Paakkanen uskaltautua seuraavaksi käsittelemään Suomi-Saksa suhteita, Suur-Suomi –aiheita ja aseveljeyttä? Hersyvää satiiria aiheesta varmaan irtoaisi.
Heikki Paakkanen on saanut Vuoden sarjakuvateko 2003 -palkinnon albumistaan Tukholma-syndrooma ja siihen liittyvästä näyttelystä, joka oli esillä Tukholman Serieteketissä ja Göteborgin kirjamessuilla.