Punk-hengen nostatusta

Elämän syke – Punk-comix

Jyväskyläläinen Juha Ruotsalainen piirsi vuosina 1997-2003 Keskisuomalaisen Syke-liitteeseen sarjakuvia. Nyt ne on koottu yhteen.

Eiväthän nämä olleet arvostelijalle ennestään tuttuja, eivätkä jyväskyläläiset tuttavani ole näistä muistaneet mainita, muistaakseni. Joka tapauksessa Ruotsalainen on samaa ikäluokkaa ja samalla aaltopituudella kuin minä, liekö sitten maakuntalehden lukijakunta ollut? Arvasin Ruotsalaisen kyllä sarjakuvan tekijäksi nähdessäni hänen levykansiaan. Niitä on sarjakuvien lisäksi nähtävissä Juhan sivuilta, linkki alempana.

Esipuheessa muistellaan punkin kulta-aikoja, jotka ovat Juhalle selvästi läheinen aihe. Kommentteja sarjakuviin on myös mukana. Lehtien toimittajat ovat joskus ikäviä kun tietävät mistä valitetaan kumminkin. Sarjat ovat hauskoja, ja monet naurattavat ääneenkin. Tämänkaltainen huumori ei vain yksinkertaisesti ole kaikkien mieleen.

Vaikka tietokonejälki näkyykin selvästi, on tämä valtaosin käsityötä. Joskus enemmän ja joskus vähemmän. Ruotsalainen hallitsee selvästi tekniikat kummaltakin alueella ja osaa hyödyntää näitä yhdessä. Juho Juntusen vaikutukset näkyvät, huumorissa ja joissakin hahmoissa. Naiset ovat liioitellun megabeibejä. Mikäpä siinä, sellaisia on terveen rippikoulun käyneen heteromiehen kiva piirtää, mutta saa niitä muunlaisiakin tehdä.

Kannet ovat tältä vuodelta, ja antavat aivan väärän kuvan julkaisun sisällöstä. Luulin että punk-zombeja on tulossa. Mutta ei, mukavaa vuosituhannen vaihteen ilmiöiden kuvausta huumorilla on kyseessä. Paitsi olihan niitä punk-zombeja ensimmäisessä sarjakuvassa ja muutenkin punkkareita tässä vilisee. Luulisi että Juha tekee pilaa punkkien kustannuksella, mutta esipuheesta saa käsityksen että alan miehiä Juhakin on. Viimeinen sarjakuva antaa myös vaikutelman että Juha on muuttunut synkeämmäksi kaveriksi. Ei kai nyt sentään?

Kaksiriviset stripit on julkaistu poikittain, yksi strippi sivua kohden. Tämänmuotoisia julkaisuja on hankala lukea. Julkaisu on painettu laadukkaalle paperille kiiltävin kansin, ja painoasussa ei ole moittimista: Jysäys-lehden kokoinen ja tasoinen. Painopaikkaa ei ole mainittu, mutta Keskisuomalainen-lehti mainitaan tukijaksi. Toinen tukija on Kansan Sivistysrahaston Suomen Kirjatyöntekijöiden Liiton 100-vuotisjuhlarahasto.

Tekijän kotisivuilta löytyvät tilausohjeet. Mukana myös muita sarjakuvia ja kuvitusta.

Keskustele Elämän Sykkeestä Kvaakin foorumilla.

Kuvitus © Juha Ruotsalainen

Elämän syke – Punk-comix
Kirjoittanut ja piirtänyt Juha Ruotsalainen
omakustanne, väri, A4, nid. 36 sivua
hinta kolme euroa, lehteä saa tekijältä tilaamalla