Väinämöinen 7

Uudessa Väinämöisessä vanha tietäjä on puhujana peikkoseminaarissa ja saa kaksi uutta kämppäkaveria. Herran koti alkaa muistuttaa muumitaloa, jota tietävästi ei lukittu yöksi.

Se koira älähtää – Väinämöinen 7

Hiltusen Väinämöinen etenee seitsemänteen albumiinsa. Alunperin päivälehdissä ilmestynyt sarja ei voi tietenkään aina osua napakymppiin. Uusien vitsien keksiminen päivittäin on kovaa työtä, ja niinpä strippien tekijät, myös Hilttunen, palaavat aina välillä vanhoihin hyviksi todettuihin kertomuksiin. Tässäkin albumissa toistetaan sarjan vakiovitsit lööpeistä riippuvaisista julkkiksista ja suomalaisten luonnosta vieraantumisesta.

Päivän polttavia asioita (mallia 2003) käydään lävitse kun Ilmarinen Junior tekee Väinämöisestä teini-ikäisen asteella olevan räppäävän kloonin. Väinämöinen myös tutustuu Amerikan vastaisiin mielenosoituksiin Niilo Tervaskannon opastamana, ja osoittaa huomattavaa tietoisuutta Suomen sisäpolitiikasta viimeisen neljänkymmenen vuoden ajalta. Väinämöinen ei ole enää – ainakaan kaikilla aloilla – ajastaan eksynyt ikoni, vaan se kivijalka, joka palauttaa visiot takaisin todellisuuteen. Ja juuri kun kuvittelee että Väinämöinen on sopeutunut nykyaikaan, käy ilmi että hän ei tiedä mitään eläintarhasta, ja sarja on jälleen alkuasetelmassa.

Tarina joka pisti kokoelmasta eniten silmään oli arkki jossa Väinämöinen luennoi Peikkoseminaarissa perinteiden tärkeydestä. Aluksi peikot esitellään liikemiehinä, mutta sivuhenkilöt, mm. Jaben äiti kuvailevat peikot heti tavalla joka toi mieleen klassiset läskipäiset stereotypiat somaleista ja mustalaisista. Kenties tässä olisi vertaus tulossa, miettii lukija. Väinämöinen vastustaakin profilointia, ja arvelee esittäjiä ennakkoluuloisiksi. Yllätys onkin lukijalle ja Väinämöiselle suuri, kun kertomukset väkivaltaisista ja varastelevista peikoista osoittautuvat todeksi.

Albumissa Hiltunen esittelee uuden pysyvän sivuhenkilön, kun kummitus Matti Lahtinen tyttöystävä, noita-akka Kirsi Räme muuttaa Väinämöisen luokse asumaan. Kun Jaben äitikin muuttaa pysyvästi asumaan Väinämöisen luokse, kasvaa talouden koko niin suureksi että ainakin allekirjoittaneelle tulee vaikeaksi muistaa ketä kaikkia katon alla nyt taas asuikaan.
Lopulta katon alle muuttaa myös (joskin väliaikaisesti) teini-ikäinen Oskari, ja Väinämöinen käyttäytyy kuin Muumimamma ikään. Mielenkiintoisesti myös Väinämöisen keskustelut Oskarin kanssa ovat kuin Tove Janssonin kirjasta varastettuja. Tarina toimii, mutta tuntuu olevan hiukan väärässä albumissa.

Kaiken kaikkiaan albumi toimii. Hahmot alkavat olla vakiintuneita, ja Hiltunen on ilmeisesti saavuttanut niille niiden lopullisen asun, joka varsinkin siilin kohdalla tuntuu olevan aika kaukana alkuperäisestä. Kenties tämän innoittamana Hiltunen on piirtänyt kokoelman parhaan stripin jossa lukijalle käy selväksi kuinka erilainen Väinämöisen ja keskivertoihmisen näkemä maailma on.

Vaikka kuoliaaksi naurattavien vitsien määrä onkin hieman laskenut sitten ensimmäisen osan, on sarjan taso pysynyt korkealla. Samaa ei voi sanoa kaikista muista sarjoista jotka etenevät näin pitkälle.

Linkkejä:
Arvostelu: Väinämöinen 6
Arvostelu: Väinämöinen 5
Artikkeli: Seikkailija Hiltunen

Kuvittanut ja piirtänyt Petri Hiltunen
Sivumäärä: 64 sivua
ISBN 951-887-370-4
Hinta á 12 euroa
Kirjastoluokka 85.3
Sidosasu: nidottu
Koko: A4
Ilmestymisvuosi: 2006
Painos: 1. painos
Kustantaja Kustannus OY Jalava

Painettu: Hakapaino OY, Helsinki