Asialliset hommat hoidetaan

Kuolema kulkee kintereillä on Marko Turusen (s.1973) aika mones sarjakuva. Teoksen alkuosa julkaistiin vuosi sitten saman nimisessä, ohuemmassa kirjassa. Kuinka palkittu ja kehuttu tekijä on kestänyt valitsemallaan tiellä?

Muutama vuosikymmen sitten tämä teos olisi ehkä luokiteltu runokirjaksi. Ainakaan sitä ei olisi pidetty sarjakuvana, vaikka kaksi ruutua per sivu on korkkareista tuttua sivutaittoa. Visuaalisesti julkaisua hallitsee ruskea väri(!?), mutta luojan kiitos, kuvissa ja teksteissä on huumoria, rakkautta ja ystävyyttä, niin että se ruskea ei pahemmin haittaa. Tästä kirjasta ei voi puhua puhumatta samalla Turusen aikaisemmin tekemistä sarjakuvista.

Marko Turunen
Kuolema kulkee kintereillä

Daada 2004
ISBN 952-99201-2-3
A5, 92s. hinta: 7-8e

Tiskipäiväkirjassa, ja tässä uusimmassa teoksessaan Turunen on ottanut kuoleman konkreettisesti mukaan tarinaan. Pohjassa oli jo viittauksia teemaan. Yksi päähenkilöistä, Turusen alter ego, Muukalainen, elää zombiemaisessa tilassa – ikään kuin toista elämäänsä. Kuten aiemmista tarinoista muistamme, vahingonlaukauksen seurauksena luoti lävisti hänen päänsä. Yhä vieläkin tuo luodinreikä on hyvä väline, symboli kuvaamaan elämän läpinäkyvyyttä, haurautta ja tuulisuutta, tms. Yksi Turusen suurimmista ansioista näissä teoksissa on kuoleman demystifiointi. Fiktiossa kuolema on helppo alistaa kirjoittajan työkaluksi tai palvelemaan lukijan sensaation nälkää. Turusen teoksissa kuolema on lähes saman arvoinen elementti kuin City-Marketissa käynti, vessan siivous tai postin mukana tullut Vauva-lehden tilaustarjous.
Tunteettomuudesta en Turusta syytä, vaan kiitän hypetyksen välttämisestä. Kesä ja talvi seuraavat toisiaan. Päiväkirjamerkinnät on yksi tapa maistella elämää. Läheisten poismeno on kuitenkin päiväkirjaa tai kalenteria olennaisempi elämän mittari.

Lainaa vain?

Pohjassa lainat varastivat pääosia pääjuonesta, nyt ne iskevät hillitymmin. Turunen viljelee intertekstuaalisia viittauksia edelleen runsaasti, näihin perustuu myös iso osa kirjan huumorista. Muukalainen mm. muuttuu Hulk Hoganiksi vaihtaessaan autonrenkaita. Kukapa mies ei näin toimisi? Ehkä eniten – edelleen, Turunen viittaa omaan aiempaan tuotantoonsa. Toisaalta tämä on hieno piirre, mutta toisaalta, voin kuvitella miten hukassa satunnainen lukija on näiden visioiden kanssa. Tekijän taiteelliset ratkaisut siis rajaavat, jälleen kerran yleisön aika tarkkaan.

Kuvia sisätodellisuuden ulkopuolelta

Turusen fiktiivinen maailma alkaa hahmottua useamman kirjan kokonaisuudesta. Tämän jakson perusteella pidän tekijää ennen kaikkea surrealistina. Unen logiikka ja merkitysten verkko ovat ne elementit joissa rimpuillaan. Kuolema kulkee kintereillä oli helpompi lukea kuin Pohja, tai sitten olen oppinut tällä välin hyppelehtimään tekijän aivoitusten mukana asiasta toiseen. Turusen käsissä omaelämäkerrallinen sarjakuva taipuu uuteen muotoon. Toisille tämä kerronta on yhtä epäkiinnostavaa kuin kaikki muukin “tilitys”, toiset taas nauttivat tekijän tyylistä ylistää tavallisuutta.

R-rautalankamalli

Turusella on mielenkiintoinen tapa jättää tarinan ja merkitysten luominen suurimmaksi osaksi lukijan vastuulle. Kirjaa ei oikeastaan edes voi lukea panematta itseään peliin. Siinä ei ole tekijän totuutta, ajatusrakennelmaa ja juonihäkkyrää jonka voisi nostaa olohuoneeseen itseään viihdyttämään. Siinä on vain runko, johon lukijan pitäisi ripustautua ihmettelemään. Mutta koska kyseessä on teos, tämä runko on mielekäs. Siinä on riittävästi lihaa luiden ympärillä, jotta sitä viitsii kaluta. Turunen siis tarjoaa palapelin palat – suurimman osan reunapaloista. Tämä saattaa joitakin kismittää, mutta houkka on myös se, joka kuvittelee koskaan voivansa saada kaikkia elämän palapelin paloja yhtä aikaa tarkasteltavakseen.

“Muukalainen laittaa tiskialtaaseen haarukan vaikka R-rautanainen olisi vielä käyttänyt sitä.”

Hyvän teoksen tunnusmerkkeihin kuuluu se, että se jää mieleen. Sen kuvat säilyvät pitkään ajatuksissa ja siihen voi peilata itseään.
Aikuisille suosittelen tutustumista Turusen teoksiin. Kannattaa kuitenkin muistaa, että meininki on kuin Marvel Universumissa. Pitäisi siis vähän tietää “mitä tähän asti on tapahtunut”. Ennen uutukaista kannattaisi ehkä lukea tekijän aiempaa tuotantoa, ainakin Rakkautta viimeisellä silmäyksellä. Näin kirjoista saa taatusti enemmän irti. Yhdessä Johnny Knigan julkiseman Pohjan kanssa kirjat muodostavat tuotannon joka hakee vertaistaan.

Lisätiedot ja tilaukset: www.daadabooks.com
Olen arvostellut Pohjan Kvaakissa 14.09.2003