Kuin kissa ja koira

(Lelu)hiiren perässä juokseva kissa ja pallon perässä ravaava koira ovat vantaalaisen Milla Paloniemen Tassutellen –sarjakuvan toisiaan rakastava ja toisilleen räkyttävä parivaljakko. Kaveripari leikkii peilikuviensa kanssa, pelästyttelee toisiaan ja laulaa (lastenlauluja) keskenään. Kuulostaako tutulta? Jos omistat jonkin nelijalkaisen sohvanvaltaajan, löydät Tassutellen-sarjan hahmoista varmasti myös oman lemmikkisi piirteitä.

Milla Paloniemi: Tassutellen
Omakustanne 2004
32 s.

Milla Paloniemen 32-sivuinen sarjakuvavihkonen on varsin hassua luettavaa. Itsekin melkoisen kissariiviön omistajana tunnistan tarinoista tuttuja juttuja tyyliin ‘juuri noinhan se tekee!’. Tassutellen-vihkonen koostuu siis sivun pituisista pienkertomuksista kissan ja koiran viha-rakkaussuhteisesta yhteiselämästä. Kyytiä saavat niin leluhiiret, lankakerät kuin elukoiden omat hännätkin. Tottakai.

Tarinat ovat pieniä, ja kenties juuri ‘tuttuutensa’ puolesta hyvin toimivia. Vuonna 1983 syntyneen Paloniemen sivusommittelu kulkee myös varsin soljuvasti; sivut ovat kepeitä ja väljiä, vailla turhan tarkkoja ruutukarsinoita. Pelkistetyn selkeästä piirrosjäljestä huomaa myös tekijän graafisen alan opinnot, sillä kissan ja koiran hahmot ovat hyvinkin logomaisia.

Ainoa ongelma vihkosessa on se, että kissan ja koiran ulkonaiset erot ovat melko pienet, ja silloin tällöin hahmot ovat mennä sekaisin.

Tassutellen –tarinoita voi tilata tekijältä osoitteesta: norpatti@luukku.com
http://www.virhe.org/jasen.php?nick=norpatti