Sarjakuvaa Oulun Muusajuhlilla

Oululainen runoyhdistys Huutomerkki järjestää vuosittain Muusajuhlat. Tämän vuoden juhlat alkavat huomenna 9. elokuuta 2016.

Muusajuhlilla on paljon sarjakuva-aiheista ohjelmaa. Esimerkiksi Lauri Ahtinen haastattelee J. A. Mäkeä ja Teemu Mäkeä, Ville Ranta kertoo aution saaren kirjoistaan ja Aapo Kukko esittää Juice-imitaatioita. Torstaina vietetään Oulun sarjakuvakeskuksella sarjakuvailtapäivää, joka päättyy klubi-iltaan Tommi Musturin, Ville Pirisen ja Harri Filpan kanssa.

Poimintoja ohjelmistosta

Ti klo 20
MUUSAT MÄESSÄ
Oulun kirjallisuuden talo. Sepänkatu 9, Oulu.

Kaksi omaperäistä taiteilijaa, Teemu Mäki ja J. A. Mäki keskustelevat taiteen tekemisen tuskasta ja autuudesta. Teemu Mäki on vapaa taiteilija, kirjailija, teatteriohjaaja ja tutkija. Hän on ollut myös kuvataiteen professorina Aalto-yliopistossa. Mäki on kirjoittanut kuusi kirjaa, tuorein on nimeltään Äidin oma (Like 2016). Se on Mäen kolmas runokokoelma, josta taiteilija esittää myös otteita. Jyrki Anselmi Mäki on kuvataiteilija, kuvittaja, sarjakuvapiirtäjä ja kulttuurin sekatyöläinen, joka tunnetaan erityisesti Radiopuhelimet-yhtyeen laulajana ja toisena pääsanoittajana. Sarjakuvataiteilijan uran Mäki aloitti piirtämällä makkarakääreisiin, sittemmin sarjakuvia on julkaistu useissa eri lehdissä. Mäen esikoisalbumi Hermolomamatka (Like 2011) oli ehdolla Sarjakuva-Finlandian saajaksi, ja kolmas sarjakuvaromaani ilmestyy syyskuussa. Taiteilijoita jututtaa Lauri Ahtinen.

Ke klo 18
AUTION SAAREN KIRJAT
Oulun kaupunginkirjasto, kahvion alatasanne. Kaarlenväylä 3, Oulu

Kirjailija Essi Kummu, sarjakuvataiteilija Ville Ranta ja lavakoomikko Matti Patronen kertovat, mitä kirjoja ja miksi he ottaisivat mukaan autiolle saarelle. Löytyykö repusta Sudenpentujen käsikirja, arjesta irrottavaa viihdelukemistoa, virsikirja vaiko kenties jotain aivan muuta?
Huutomerkki ry, Oulun kaupunginkirjasto.

To klo 15
TURUN SARJAKUVAKAUPAN OULUN TOIMIPISTE TÄYTTÄÄ VUODEN!
Oulun Sarjakuvakeskus. Hallituskatu 7, Oulu.

Oulun Sarjakuvakeskuksessa juhlitaan Turun Sarjakuvakaupan Oulun toimipisteen 1-vuotissynttäreitä. Juhlakattaus sisältää kakkua, kahvia ynnä muuta asiaan kuuluvaa. Tilaisuudessa on myös videoyhteys Turun Sarjakuvakauppaan. Olet lämpimästi tervetullut paikalle vaikkapa esittämään toiveitasi Oulun toimipisteen tulevaisuudesta ja valikoimasta sekä tapaamaan virtuaalisesti Turussa vaikuttavia sarjakuvantekijöitä!
Oulun Sarjakuvakeskus, Turun Sarjakuvakauppa.

To klo 16
SARJAKUVAILTAPÄIVÄ
Oulun Sarjakuvakeskus. Hallituskatu 7, Oulu.

Sarjakuvailtapäivän aluksi Harri Filppa esittelee Sarjakuvagalleriassa! esillä olevan ruotsalaisen sarjakuvataiteilija Mattias Elftorpin näyttelyn. Valvegalleriassa puolestaan on esillä Tommi Musturin näyttelykokonaisuus, jonka sarjakuvataiteilija itse esittelee. Arktinen Banaani julkaisee kesällä kolmen oululaisen sarjakuvatekijän teokset. Aapo Kukko kertoo uudesta kirjastaan Harmaa Susi, jonka on käsikirjoittanut Tapani Bagge. Veli-Matti Üral esittelee esikoisteostaan Keijo Teuras, ja tilaisuudessa kuullaan myös Ilpo Koskelan sanailua tämän uudesta Uusi Sarjakuvantekijän oppikirja -teoksesta. Mukana myös sarjakuvataiteilijat Elina Lahdenperä ja Ville Pirinen. Tekijät signeeraavat teoksiaan tapahtuman aikana.
Oulun Sarjakuvakeskus, Huutomerkki ry.

To klo 19
ASEMAKAAVOITUS KUSTAVISSA…
Oulun asematunneli.

Sarjakuvantekijä Harri Filppa käsittelee Olipa kerran kustavissa… -sarjakuvissaan asioita, jotka voivat mennä pieleen. Filppa esittelee asematunnelissa esillä olevan näyttelynsä, joka sisältää ajatuksia asemakaavoituksesta avaruuteen. Paikalla on myös sarjakuvantekijä Aapo Kukko esittämässä tulkintojaan kaikenmaailman musiikista teemalla “Yhteiskuntapolitiikka kustavissa…”
Oulun Sarjakuvakeskus, Kulttuuriyhdistys Kulttuuribingo ry.

To klo 21
SARJAKUVAMUUSAKLUBI
Tuba – Food and Lounge. Mannenkatu 2, Oulu.

Sarjakuvataiteilijat Tommi Musturi, Ville Pirinen ja Harri Filppa esittelevät itseään ja tuotantoaan sekä paraikaa Oulussa esillä olevia sarjakuvanäyttelyitään. Tommi Musturi on kansainvälisesti palkitun Glömp -sarjakuva-antologian luoja, ja myös hänen kuva- ja taidekirjojaan on julkaistu useissa Euroopan maissa sekä Pohjois-Amerikassa. Ville Pirinen on Vuoden Puupäähattu 2016 palkinnon saaja ja mm. Ornette Birks Makkonen -sarjakuvahahmon luoja. Harri Filppa on monipuolinen oululainen sarjakuvantekijä ja -tutkija sekä graafikko. Mukana myös yleisölle avoin runollinen sarjakuvaimpro! Musisoinneista vastaavat Mikael Huovinen sekä illan päättävä Ville Pirisen orkesteri Combat School.
Oulun sarjakuvakeskus, Paskakaupunni ry, Huutomerkki ry.

Su klo 14
PAAVO JA MUUSAT
Kiikelinsaari.

Paavo ja muusat on runollismusiikillinen sanataideperformanssi, jossa Paavona on oululainen kulttuuripersoona Paavo J. Heinonen ja muusina paikallisia runoilijoita.

Ohjelma:
– Duo Paavo ja Kari plays the Doors suomeksi: Paavo J. Heinosen suomentamia The Doors-yhtyeen lauluja.
– Paavo J. Heinonen: matkalaukkurunoutta, leikkausrunoutta ja muuta viihderunoilua.
– Kari Miettunen: otteita musiikillisesta runoelmasta.
– Jonne Piltonen: räppirunoutta.
– Tommi Saha: tuplarunoutta.
– Aapo Kukko: Juice Leskinen -imitaatioita laulaen yleisön antamista runoista.

* Koko ohjelmisto