Spider-Man – vanha kunnon verkkonaama

Hämähäkkimies oli Die Hard -henkistä rypemistä jo ennen kuin Bruce Willis nousi tähdeksi. Tuoreessa Spider-Man-lehdessä verkkonaama päätyy ryynämään metrotunneleissa vanhaan malliin.

Rankkasade ajaa Hämähäkkimiehen metromatkalle, mutta reissu pysähtyy alkuunsa tunnelin romahtaessa. Sankarimme on johdatettava turmasta selviytyneet matkustajat maan pinnalle. Näiden joukossa ovat kollegansa menehtymisestä järkyttynyt poliisi, niljakas lakimies ja vanhus, jolla on salaisuus taakkanaan.

Hämähäkkimies kohtaa pimeydessä tuhoisan onnettomuuden aiheuttajan, vanhan vihollisensa Tärisyttäjän. Rikollinen ei ole kuitenkaan Hämiksen suurin huoli, sillä joen alla kulkeva metrotunneli on kokenut pahoja vaurioita. Ihmiset on saatava ulos ennen kuin he kaikki hukkuisivat veden täyttäessä tunnelin.

Tuorein Spider-Man on kelpo seikkailu, joka sopii eri ikäryhmien lukemistoksi. Tarina on riittävän jännittävä varttuneempien lukijoiden viihteeksi, mutta ei liian pelottava nuorten käsiin.

Parasta lehdessä ei kuitenkaan ole itse tarina tai edes retrohenkinen kuvitus. Lehden voi nimittäin poimia mukaansa ilman tietoa edellisten numeroiden tapahtumista, koska tarina alkaa ja loppuu samojen kansien välissä. Hyvä niin, sillä yksinkertaiselle, hetken kestävälle viihteelle on aina paikkansa.

Spider-Man 11/2009 (The Amazing Spider-Man 578–579)
Tarina: Mark Waid
Taide: Marcos Martin
Värit: Javier Rodriguez
Suomennos: Rami Rautkorpi
Toimitus: Jouko Ruokosenmäki
Julkaisija: Egmont Kustannus Oy
ISSN: 0357-8844
Painopaikka: Rosendahls Boktrykkeri, Tanska 2009
Ulkoasu: väri, B5, 52 s., nid.
Ovh: 4,50 €


Kuvat © 2009 Marvel Entertainment Inc.

Keskustele Spider-Man-lehdestä Kvaakissa.