XIII ei vieläkään muista

XIII – Maria

Herra XIII:n seikkailut jatkuvat tarinalla Maria. Edellisessä albumissa päättyi kahdeksasta osasta koostunut sykli, jonka päätteeksi XIII sai selvitettyä suurimmat menneisyyttään verhonneet salaisuudet. Mutta koska XIII:n muisti ei palaile edes pätkittäin, paljon on vielä selvittämättä.

Uuden syklin aloitusosassa ihmetellään sitä, kuinka ja missä XIII on oppinut tappajan kykynsä sekä espanjan puhetaidon. Nopealla päättelyllä jäljet johtavat Kuubaan. Varsinainen paukku on, kun XIII saa hämäräperäisen vihjeen, että hän on naimisissa Maria-nimisen sissineitosen kanssa. Mariasta tulee albumille myös nimi, vaikka koko naista ei näytetä kuin valokuvassa. Vihjeen selvittely vie XIII ja Majurin eteläamerikkalaiseen, kuvitteelliseen, Costa Verden valtioon. Salaperäisyyttä lisää albumin alussa ja lopussa näytetty ‘neuvosto’, joka ohjailee, tai ainakin yrittää ohjailla, tapahtumia kulissien takana. Vauhdikkaiden kiemuroiden jälkeen pedataan herkulliset lähtöasemat tuleville jatko-osille.

Vance saa autotkin lentämään
Vance saa autotkin lentämään

Sarjan parissa jatkavat edelleen käsikirjoittaja Jean Van Hamme sekä kuvittaja William Vance. Albumi on alun perin julkaistu jo 1992. Molemmat tekijät ovat olleet tuolloin edelleen vahvassa vireessä, vaikka eräänlainen kerronnan jäykkyys hieman vaivaa. Ehkäpä tekijöillä on ollut motivaation kanssa vaikeuksia edellisen jatkumon päätyttyä. Suurin ongelma on, että XIII:n muistinmenetyksestä on kertaalleen jo ammennettu, ja nyt on pitänyt palata samalle lähteelle. Uusia aineksia on otettu mukaan, mutta myös menneisyyden haamut edellisestä syklistä kummittelevat taustalla. Tekijöiden rutiini ja ammattitaito kuitenkin takaavat sen, että juoni koukuttaa tutun tehokkaasti. Montaa kertaa tekijät eivät voi temppua enää toistaa tarinoiden tason siitä laskematta. Ehkäpä seuraava askel onkin, että XIII saa muistinsa takaisin…

Kaiken kaikkiaan albumi on kelpo johdanto tuleville tapahtumille. Niille, jotka ovat jääneet sarjan pauloihin jo aiemmin, albumi on pakko-ostos. Muille tämä on hyvä tilaisuus tutustua sarjaan, sillä vanhasta kaartista ovat mukana käytännössä enää XIII ja edelleen sarjan naiskauneutta ansiokkaasti edustava neiti Majuri. Toki muutama muukin vanha tuttu ruuduissa vilahtaa, mutta ei niin häiritsevästi, että uusien lukijoiden pitäisi raapia tuskastuneena päätänsä.

Toimituksellisesti ja teknisesti albumi on huippulaatua. Kirsi Kinnusen käännöstyö ei voisi olla jouhevampaa. Painomateriaali on menty huolella läpi ennen painokoneiden käynnistystä. Viimeiseltä sivulta on kuitenkin kadonnut puhekuplista muutamia kirjaimia. Virhe ei haittaa lukemista eikä sillä ole juurikaan vaikutusta komeaan kokonaisuuteen. Painojälki- ja paperi ovat laadukkaita.

Albumi on julkaistu kovakantisena, kun taas sarjan muut osat ovat pehmeäkantisia. Ratkaisu on yksittäistä albumia ajatellen onnistunut, mutta kirjahyllyn kunniapaikalle ladottua albumirivistöä katsellessaan jotkut keräilijät saattavat tuntea lievää ärtymystä visuaalisen haitan vuoksi. Korjausta visuaaliselle haitalle ei ole tulossa myöskään uusintapainosten voimin, sillä jos sarjan alkupään albumit joskus tullaan uusimaan, tapahtuu se todennäköisimmin kovakantisina integraaleina. Ostajien kannalta ilouutinen on se, että kovien kansien vuoksi albumin hinta ei ole oleellisesti noussut edellisiin jaksoihin nähden.

Keskustele Kvaakissa XIII:sta.

Piirtänyt William Vance
Kirjoittanut Jean Van Hamme
Värittänyt Petra
Suomentanut Kirsi Hänninen
Kustantanut Arktinen Banaani
Painettu Belgiassa 2009
ISBN 978-952-5768-36-7
48 sivua, kovakantinen, koko 22,2 x 29,5 cm
Suositushinta 13 euroa