Sandman: Endless Nights

Iloitkaa, ihmismassat: Neil Gaiman on kirjoittanut uusia sarjakuvia. Yksi yhdeksänkymmenluvun nimekkäimmistä sarjakuvantekijöistä on kirjoittanut seitsemän tarinaa Endless-fantasiahahmoistaan.

SANDMAN: ENDLESS NIGHTS
Tarina: Neil Gaiman
Piirros: P. Craig Russell, Milo Manara, Miguelanxo Prado, Barron Storey, Dave McKean, Bill Sienkiewicz, Glenn Fabry, Frank Quitely
Väritys: Lovern Kindzierski, Chris Chuckry
Kannet: Dave McKean
ISBN: 1-4012-0089-3

Vaikka mies on kirjoittanut lukuisia romaaneja ja käsikirjoituksia TV-sarjoihin ja elokuviin, Sandman-sarjakuvaa pidetään edelleen Gaimanin päätyönä. Se ilmestyi alkoi ilmestymään vuonna 1989 DC-kustantamon julkaisemana ja siirtyi aikuisille lukijoille suunnatun Vertigo-alanimikkeen alle vuonna 1993. Sarjaa kuvittivat useat, vaihtelevantasoiset taiteilijat. Kun Gaiman päätti lopettaa sarjan vuonna 1996, Sandman oli DC:n myydyin sarjakuva. Sandman-kokoelmat tekevät edelleen kauppaansa ja DC ilmoittikin hiljattain julkaisevansa uuden painoksen koko sarjasta. Sandman ilmestyi suomessa Kalma –lehdessä ja omana albumisarjanaan. Molemmat lopetettiin nopeasti.

Sandman on tarina Endless-nimellä kulkevista olennoista, jotka eivät ole jumalia, vaan eräänlaisia universaaleja käsitteitä edustavia, ikuisia ja näennäisen kaikkivoipia myyttisiä hahmoja. Sisarukset Destiny, Death, Destruction, Despair, Desire, Delirium ja sarjan varsinainen päähenkilö Dream hallitsevat kukin omaa todellisuuden osa-aluettaan, samalla nahistellen keskenään niin kuin perheillä on tapana.

Vertigon 10-vuotisjuhlien kunniaksi julkaistussa Endless Nights –antologiassa Gaiman palaa vuosien tauon jälkeen luomiensa hahmojen pariin. Dave McKeanin suunnittelema kovakantinen albumi on komea – ja kallis! – kahvipöytäkirja.

Kirjan seitsemässä lyhyessä tarinassa sivutaan vuoroin jokaisen Endlessin aluetta. Häkellyttävintä albumissa on se määrä kuuluisia, suorastaan legendaarisia taiteilijoita, jotka on saatu kuvittamaan Gaimanin tarinoita. Endless Nights esittelee tämä hetken kyvykkäimpiä fantasiataitelijoita parhaimmillaan.

Ensimmäisessä tarinassa Deathiin rakastunut nuori mies päätyy saarelle, jossa aika on pysähtynyt. Muun muassa oopperoiden sarjakuvasovituksista tunnettu P. Craig Russell kuvittaa tarinan välimerelliset maisemat pieteetillä.

Milo Manaran värvääminen piirtämään tarinaa Desiresta osoittaa ihailtavaa nerokkuutta – joko Gaimanilta tai Vertigon toimittaja Karen Bergerilta. Eroottisista sarjakuvistaan tunnettu piirtäjä on elementissään jutussa, jossa nuori nainen viikinkikylästä pyytää Desiren apua saadakseen rakastamansa miehen. Lopputulos on erittäin hyvä tutkielma haaveista ja niiden saavuttamisen jälkeisestä vaikeudesta.

Dreamista, eli Sandmanista, kertova juttu viittaakin yllättäen DC:n supersankarisarjojen Vihreään Lyhtyyn. Sini-ihoinen nainen Oa-planeetalta on Dreamin seuralaisena kosmisessa konferenssissa maailmankaikkeuden alkuhämärässä. Miguelanxo Pradon kauniin klassiseen fantasiatyyliin maalaama jakso nyökkää näppärästi Sandman-sarjakuvan tapahtumille ja sarjan juurille DC-maailmassa.

Despairin ja Deliriumin tarinoita yhdistää abstrakti kuvitus, joka ei lainkaan helpota tarinoiden lähestymistä. Dave McKeanin suunnittelemassa ja Barron Storeyn toteuttamassa Despairin tarinassa ei oikeastaan juurikaan ole perinteistä ruuturakennetta, vaan se koostuu Gaimanin proosapätkistä, joita erilaiset kollaasit kuvittavat. Legendaarinen Bill Sienkiewicz irroittelee täysillä sukellettaessa Deliriumin psykedeeliseen maailmaan. Lukija joutuu välillä tosissaan työskentelemään seuratessaan tapahtumia, mutta kuten Despair-pätkäkin, kokonaisuus näyttää hemmetin hyvältä.

Preacher-sarjakuvan kansista tuttu Glenn Fabryn piirrosjälki onkin sitten tuttua ja turvallista; yksityiskohtaista ja realistista. Destructionin ympärillä liikkuvassa jaksossa ollaan arkeologisella kaivauksella, josta löytyy jäänteitä sodasta – tulevasta sellaisesta. Tarina on oudon jänteetön, vailla temaattista ydintä tai ainakaan kovin ilmeistä tarkoitusta.

Viimeinen kertomus Destinystä on oikeastaan jo nähty vanhoissa Sandman-jutuissa. Siinä Destiny kulkee puutarhassaan, kantaen kirjaansa. Kyseessä on enemmän tunnelmapala kuin tarina, mutta se joka tapauksessa päättää antologian tyylikkäästi. Kuvittaja Frank Quitelyn piirros ei ole koskaan näyttänyt niin paljon Moebiuksen jäljeltä kuin nyt.

Endless Nights antaa jälleen aihetta pohtia Gaimanin mainetta sarjakuvakirjoittajana. Gaiman on erinomainen kirjoittaja, jolla taito tuottaa mainiota proosaa ja hienoja ideoita. Mutta onko hän erityisen hyvä sarjakuvakirjoittaja? Endless Nightsin tarinat loistavat hyvien ideoiden ja taitavien kuvittajien takia, mutta eivät erityisen nokkelien kerronnallisten ratkaisujen vuoksi. Olisikin mielenkiintoista tutkia Gaimanin käsikirjoituksia – kuinka paljon kuvittajilla on ollut osuutta sivulayouttien, kuvakulmien ja ruutujaon suunnittelussa?

Oli miten oli, Gaiman on vedossa Endless Nightissa. Erityisen merkillepantavaa on tarinoiden lähes täydellinen kyynisyyden puute. Postmodernin ironian värittämän englanninkielisen nykysarjakuvan kentässä itsensä vakavasti ottava ja vieläpä älykäskin fantasiasarjakuva on raikas tuulenhenkäys. Endless Nights muistuttaa siitä energiasta ja asenteesta, joka pani alulle Vertigo-sarjakuvat 90-luvun alkupuolella.

Endless Nightsin promosivu: tekijöiden esittelyt ja sivuskannauksia