Perushiiri juhlii Roope-Sedässä

Roope-Setä 351 on Mikin juhlanumero. Kannessa Mikki on viimeistä piirtoa myöten gumshoe. Tämä yksityisetsivän synonyymi merkitsee suomeksi äänettömään hiippailuun tarkoitettuja kumipohjakenkiä; Mikin “klopoista” on tosin vaikea sanoa, mitä materiaalia ne ovat…

ROOPE-SETÄ 351 (11/2008)
Hiekkarosvot (taide ja teksti: Romano Scarpa)
Valtiosalaisuus (taide: Marco Gervasio, teksti: Augusto Macchetto)
Aku Ankka: …ja otetaanpa uusiksi! (taide ja teksti: Giorgio Cavazzano)
Sanoma Magazines Finland Oy; hinta 3,30 €
Täydelliset tekijätiedot, ks. Inducks,
Roope-setä 2008-11

Ensin historiaa: Mikki Hiiri oli oikeastaan ensiksi kani!

Disney Bros. Studio oli aluksi osa elokuvayhtiö Universal Picturesin animaatio-osastoa. Siellä Walt Disney kehitti 1927 hahmon nimeltä Oswald, onnellinen kani (“The Lucky Rabbit”). Kanilla oli iso pyöreä pää ja valkoiset kasvot, knappinenä ja mustat luppakorvat. Oswald sai suuren suosion piirrospätkissä ja tuotti mukavasti rahaa. Mutta sitten kävikin niin, että Universal siirsi vuonna 1928 tylysti kaikki Disneyn animaattorit muihin tehtäviin, ja Waltille, joka luuli saavansa kahvia ja kehuja, tarjottiin laman merkeissä palkanalennusta. Walt ei ollut ollenkaan tyytyväinen asioiden saamaan käänteeseen.

Silloin Walt alkoi omat neuvottelunsa ainoan uskollisen työntekijänsä Ub Iwerksin kanssa. Kani muuttui hiireksi. Lurppakorvat nousivat pystyyn ja pyöristyivät, kasvot pyöristyivät entisestään, ja kas! Mortimer Mouse oli syntynyt, ja siinä samalla Disney Studio. Paitsi että Disneyn rouva ei pitänyt nimestä, näin legenda ainakin kertoo, ja nimi lyhennettiin Mickeyksi, suomalaisittain Mikiksi. Vuoden parin sisällä Mickey Mouse tunnettiin kaikkialla Yhdysvalloissa, ja kohta melkein koko maailmassa. Walt aloitti äkkiä hahmon tuotteistamisen ja kahden vuoden sisällä perustettiin Mickey Mouse fanikerho. Mikistä tuli ikoni. Vuodesta 1928 on nyt vierähtänyt 80 vuotta – joten taas on juhlavuosi. Mutta Roope-Setä -lehden aineisto ei suinkaan tule Yhdysvalloista vaan Italiasta.

Italiassa Mikki Hiiri alkoi ilmestyä lehtenä jo vuonna 1932 nimellä Topolino. Fasistinen hallinto yritti kieltää Mikin (The Times 16.11.1938). Saksassa Mikki (The Times 14.12.1930) oli joutunut sensuurin hampaisiin jo aikaisemmin. Fascistit saivat ilmeisesti kiellettyä Mikin sanomalehdistä, mutta siimahäntä säilyi italialaisten lehtihyllyssä.

Lapsen kielellinen osaaminen kehittyy sarjakuvia lukiessa.
Lapsen kielellinen osaaminen kehittyy sarjakuvia lukiessa.

Sotien jälkeen ja aikojen taas parannuttua Topolino-lehden numerointi aloitettiin alusta vuonna 1949.

Topolinon levikki vaihtelee suurestikin vuodenaikojen mukaan. Kesän erikoisnumerojen myyntimäärät saattavat ylittää jopa miljoonan rajan. Roope-Sedän tietotoimisto -sivulla on parin sivun artikkeli Mikin vaiheista Italiassa. Artikkeli sisältää myös näytteen ensimmäisestä italomikistä, joka oli kovin hontelo ja pitkä veijari.

Suomessa Mikki on aina soittanut toista viulua Akulle. Juhlavuoden kunniaksi tämä perushiiri saa onneksi meilläkin hieman enemmän tilaa Disney-julkaisuissa. Roope-Sedän 11/2008 avaa Romano Scarpan “Hiekkarosvot” vuodelta 1980. Tarina on juonenkäänteiltään jotenkin venytetyn kömpelö ja mysteerikin aika yksinkertainen, mutta henkilögalleria on täyttä rautaa. Ruutuvieraina ovat muiden muassa nimittäin Bruno (Kuru Korpin poika), Mustan Pekan hento ja herkkä tyttökaveri Hertta sekä rikollinen tiedemies Karvakatti. Kissasähköä on ilmassa!

Lehden ehdottomasti paras tarina on Gervasion ja Macchetton “Valtiosalaisuus”. Siinä seikkailee Mikin inkarnaatio komisario Miquet viime vuosisadan vaihteen jälkeisessä Pariisissa. Nimi lienee väännös (oikeasti eläneestä) Vidocqista ja Georges Simenonin luomasta Maigretista. Ulkonäkö on lainattu pitkälti kuitenkin

Etsivät Pariisin kuutamoisilla kujilla.
Etsivät Pariisin kuutamoisilla kujilla.

Agatha Christien fiktiiviseltä herrasmiessalapoliisilta Hercule Poirotilta, joka kuitenkin on, kuten hän itsekin usein muistuttaa, belgialainen etsivä. Miquetistakin on pieni tietoartikkeli mahdutettu mukaan. Täytyy antaa kiitokset viitseliäälle toimitukselle! Tarina kiertyy Pariisin arkkitehtonisen tunnuksen Eiffel-tornin ympärille. Salaiset agentit antavat niin salaisen tehtävän, etteivät sitä itsekään voi paljastaa. Hessun, tarkoitan siis Hopotten, eriskummalliset valeasut edustavat dadaismin tyylisuuntaa. Lopun viittaus Louvren salaisuuteen saa lukijan mielikuvituksen liikkeelle. Louvre on populaarikirjallisuudessa ollut viime aikoina hyvinkin paljon esillä.

Cavazzanon “…ja otetaanpa uusiksi!” sisältää mainion keikautuksen menneille vuosille.

Hiiri ja kaksi päätä, uusi ja vanha.
Hiiri ja kaksi päätä, uusi ja vanha.

Mikki, Aku, Hessu ja Musta Pekka taantuvat ainakin ulkonäöltään menneiden vuosien mukaisiksi, Pekan puujalkaa myöden. Veljenpojat leikkivät Ramboa, mikä tuntuu hiukkasen vanhentuneelta (vaikka Rambo hiljattain paluun valkokankaalle tekikin). Tämäkin juttu on johtotarinan tavoin 80-luvulta.

Jos yksittäinen lehti sisältää liian paljon vanhaa aineistoa, kuten viime aikoina on joskus ollut tapana, se alkaa maistua antikvaariselta aarteenkeräykseltä. Klassikko silloin tällöin on hyvä juttu, mutta toivoisin pientä malttia niiden tyrkyttämisessä. Italialaiset Topolino ja Paperino tuottavat yllin kyllin moderneja tarinoita suomalaistenkin luettavaksi. Niitä voitaisiin ottaa rohkeasti mukaan Roope-Sedän julkaisuohjelmaan, josta päätetään ihan itsenäisesti täällä Suomessa.


Keskustele Kvaakissa Roope-Setä -lehdestä.
Kuvat © DISNEY


Lue Wikipedia-artikkeli Eiffel-tornista.