Yoko Tsuno: Tuulen tytär

Tuulen tytär
Tuulen tytär

Taifuunien kimpussa

Roger Leloup aloitti ensimmäisen Yoko Tsuno -sivun piirtämisen samana päivänä, kun Neal Armstrong astui kuun pinnalle vuonna 1969. Avaruusaika ja huipputekniikka yleensäkin näyttelevät merkittävää osaa Yokon seikkailuissa. Niin myös tässä Tuulen tytär -albumissa. Nyt ollaan taifuuneja synnyttävien ja tuhoavien laitteiden parissa.

Yoko Tsuno 16: Tuulen tytär
Teksti ja kuvitus: Roger Leloup
Alkuperäisteos: La Fille du Vent

Käännös: Vesa Nykänen

Ladonta: Toto Productions

Julkaisija: Egmont Kustannus Oy
Painettu Belgiassa 2008
ISBN: 9789524699181

Yoko Tsuno palaa isiensä maille

Tuulen tytär alkaa siitä, kun Yoko sekä ystävänsä Pol ja Vic saapuvat lentokoneella Hong Kongiin. Yoko on saanut kirjeen, jossa on arvoituksellinen viesti Yokon isän vanhalta ystävältä ja matkalippu Hong Kongiin. Kohta jo hypätäänkin laskuvarjolla yön pimeydessä alas Japaniin. Siellä odottavat ninja-taistelijat pahat mielessään. Seikkailu alkaa vauhdikkaasti.

Yoko Tsuno saapuu Japaniin
Yoko Tsuno saapuu Japaniin

Huomion kiinnittää heti se, että nyt seikkaillaan Japanissa, Yokon kotimaassa, eikä esim. Euroopassa. Tapaamme Yokon vanhan japanilaisen ystävän sekä lähisukulaisia. Näitä seikkailun erityispiirteitä ei kuitenkaan hyödynnetä parhaalla mahdollisella tavalla. Yokon menneisyydestä kertovien asioiden kuvaileminen on aika vaatimatonta ja kylmää. Yokon kotitalokin näytetään kunnolla vain ulkoa päin. 44-sivuiseen tarinaan on ahdettu niin paljon tapahtumia, että tunteet ja nyanssit ovat jääneet taka-alalle. Sellaisissa Yoko Tsuno-seikkailuissa kuin Elämän rajoilla ja Viesti ikuisuuteen tämä toiminnan ja tunteiden tasapaino toimii oikein hyvin. Muinaisissa Ruutu- ja Non Stop -lehdissä Yoko poikkesi monesta muusta seikkailijasta nimenomaan ajattelevana ja tuntevana, modernina hahmona.

Pikkutarkkaa käsityötä

Roger Leloup taitaa lentokoneet...
Roger Leloup taitaa lentokoneet…

Leloup piirsi lähes nelikymmenvuotiaaksi asti taustoja muiden belgialaistaiteilijoiden sarjakuviin parinkymmenen vuoden ajan. Tuona aikana hankittu ammattitaito näkyy Yoko Tsunon seikkailuissa. Kun Leloup piirtää alle kuusi senttiä korkeaan sarjakuvaruutuun dzonkin, niin tarkka lukija erottaa jopa kannella olevan pelastusveneen yksittäiset köydetkin. Nautittavaa ja taidokasta käsityötä. Varsinkin albumin alku tekee pikkutarkalla miljöönkuvauksellaan vaikutuksen. Lentokoneet ovat komeaa katseltavaa. Myös Yokon laskeutuminen laskuvarjolla on parasta Leloupia.

Tarinan henkilöt on piirretty melko kuivalla tyylillä. Jokaisella tuntuisi olevan maksimissaan noin neljä ilmettä, eikä kehonkieltä juuri liioitella. Kuvakulmillakaan ei haeta maksimaalisia tehoja, vaan ne ainoastaan palvelevat kerrontaa vähäeleisesti. Minua henkilökohtaisesti tämä ei haittaa, tällainen piirrostyö on tyylikeino, josta voi joko pitää tai sitten ei. Leloup hallitsee pienen asteikkonsa esimerkillisesti. Varsinkin Yoko on jotenkin kummallisesti täyttä lihaa ja verta, vaikka ilmehtiikin niukasti.

Tuulen tytär on alkuperäisessä ilmestymisjärjestyksessä yhdeksäs Yoko Tsuno -albumi. Suomessa järjestysnumero on 16. Aikaisemmin Suomessa julkaistut Yoko Tsunot ovat olleet aika epätasaisia tarinoita. Melkein voi sanoa, ainakin minun

... ja ohjukset
… ja ohjukset

lukemistani albumeista, että mitä uudempi, sitä huonompi. Tuulen tytär on ilmestynyt ranskaksi vuonna 1979, kaksi vuotta myöhemmin kuin erinomainen Elämän rajoilla. Niinpä tässäkin tarinassa on taikaa jäljellä.

Perusvarmaa ranskalais-belgialaista seikkailua

Tarina alkaa todella hyvin. Tapahtumat etenevät sujuvaan ranskalais-belgialaiseen tyyliin ja toimintaan päästään nopeasti. Juonenkäänteet seuraavat loogisesti toisiaan. Ainoastaan sivulla 15 pyörregeneraattorin avulla pakeneminen on kummallinen tapahtuma. Miksi pahikset antavat yleensä käynnistää generaattorin? Lopun tapahtumat voi aikuislukija aika pitkälle arvata, mutta tämähän onkin lasten ja lapsenmielisten sarjakuvaa. Uskoisin, että Tuulen tytär toimii kymmenen ikävuoden molemmin puolin oikeinkin hyvin. Mukavaa Yoko Tsunoissa on myös ollut se, että “pahat” harvoin ovat yksiselitteisesti pahoja. Samoin on myös Tuulen tyttäressä.

Yoko pulassa
Yoko pulassa

Vaikka pyssynheiluttelulta ei tässäkään tarinassa kokonaan vältytä, niin vastapuoli ei ole kuitenkaan liikkeellä aivan veren maku suussa.

Sivun 30 jälkeen on aika paljon kahden ruuturivin korkuisia kuvia. Kuvattujen tapahtumien suuruus ja komeus perustelee isot kuvat, mutta niiden takia lopetus jää aika torsoksi. Tai sitten Yokon välit vanhempiinsa ovat aika etäiset. Tosin vaikkapa 12-vuotias pikku lukija saattaa allekirjoittaa Leloupin ratkaisut ja pitää syvempää henkilökuvausta tylsänä ja joutavanpäiväisenä. Nythän seikkaillaan!

Painotyö on tehty erinomaisesti. Viivat ovat skarppeja ja värit kirkkaita. Tekstin fontti ei aivan hivele silmiä, mutta toimii asiallisesti. Käännökseen pätee sama kuin fonttiinkin, esitetty asia tulee selväksi.

Tuulen tyttären jälkeen ilmestynyt albumi, La Lumière d’Ixo (1980), on julkaisematta suomeksi. Tuulen tytär antaa toivoa, että myös tuo seuraava albumi olisi viihdyttävä ja varmaotteinen seikkailu.