Gallian pieni suuri mies seikkailee jälleen Goscinnyn käsikirjoittamana. Yli puolet Gallialainen kertomataulu-albumin lyhyistä tarinoista perustuu eurosarjakuvan neron käsikirjoituksiin tai ainakin ideoihin. Mutta ei Uderzokaan hassumpi kirjoittaja ole, 44 vuotta gallialaisten parissa on tutustuttanut hänet hahmoihin läpikotaisin.
 |
|
Gallialainen kertomataulu
|
Hyvänä esimerkkinä tästä on ”Ennennäkemätön Asterix” (1969), jossa Albert Uderzo on itsenäisesti visioinut eri piirrostyyleillä uusia näkemyksiä Asterixin ja Obelixin seikkailuista. Varsinkin hippi-Asterix ja scifi-Asterix ovat tolkuttomuudessaan upeita. Nämä pienet kuvanäytteet osoittavat, miten loistava ja mukautumiskykyinen sarjakuvantekijä Uderzo on. Goscinny tiesi voivansa aina luottaa työtoverinsa taitoihin.
Gallialaissoturin suunnaton mainosarvo havaittiin jo 60-luvulla, ja ”Parisium ja olympialaiset” –novellissa (1986) Asterix lobbaa Olympialaisia Pariisiin vuodeksi 1992. Se hanke ei toteutunut, eikä Amerikkaakaan saatu valloitettua, vaikka gallit pääsivät National Geographiciin 1977 ensimmäisinä sarjakuvahahmoina (?) kertomaan ranskalaisten historiasta. Jenkeille Asterix olisi kelvannut vain strippeinä, mikä olisi merkinnyt melkoista ja sivutaittoa tärvelevää albumien muokkausurakkaa.
Uderzo ja Goscinny tekivät nämä novellit tilaustöinä, niitä syntyi kun tarvittiin esimerkiksi ajankohtaiseen aiheeseen sopivia sarjoja. Albumin 14 pituudeltaan yhdestä sivusta viiteen vaihtelevaa juttua ovat hauskoja anekdootteja. Sisällöltään ne eivät juuri tuo uutta Asterix-kaanoniin, mutta ovat kaikki ehdottomasti yhtenäisen julkaisun arvoisia. Historiallisin tarina on “Vuonna 35 ennen J.C:tä (Julius Caesar)” (1994), jossa esitetään Asterixin ja Obelixin syntymä. Siitä löytyvät tutut hahmot lapsina, paitsi tietenkin Senilix, joka on yhä vanha ja kärttyisä ukkeli.
Alkujaan enemmistö tarinoista on tehty täytepaloiksi Pilote-lehteen, ja vain osa niistä on julkaistu tätä ennen uudelleen Asterix-kirjastossa. ”Kiekulix” on uutuusjuttu, joka pohjautuu 70-luvun alussa ideoidun Idefix-animaatiosarjan alkujaksoon. Animaatio jäi tekemättä, mutta Uderzo kaivoi lopulta synopsiksen esille ja muokkasi siitä symbolisen tarinan, jossa Rooman kotka ottaa mittaa Gallian kukosta. Tarinassa selviää myös, että Idefix ja Obelix ymmärtävät toisiaan poikkeuksellisen hyvin.
Gallialaisen kertomataulun sarjoissa tehdään lievää pilaa pitkien tarinoiden kliseistä, otetaan kantaa esimerkiksi siihen, miten Asterix on joskus koettu naisia syrjiväksi, ja miksi aina, aina ja aina roomalaisille on varattu vain turpiinsa saajan rooli. Jokaista juttua edeltää Uderzon kirjoittama taustaselvitys. Harmillista, että nämä tekstit on painettu silmiä koettelevan hailulla sinisellä värillä.
Kunnioitusta ansaitsee myös albumin tekstannut Timo Ronkainen. Työ on tehty tietokoneen avulla. Siitä ei ole ainakaan haittaa, käsin tehty tekstaus olisi tuskin ollut parempaa.
Outi Wallin käännös on onnistunut, mutta ainakin yhdessä kohdin erikoislaatuisia vapauksia ottava. Viimeisellä sivulla oleva ”Ideoiden synty” on alkukielellä silkkaa sananpulputusta, mutta joku – ehkä saksalaiset – ovat asemoineet Goscinnyn ja Uderzon puhemukelluksen sekaan ymmärrettäviä sanoja.
René Goscinny – Albert Uderzo: Asterix – Gallialainen kertomataulu. (La Rentrée Gauloise) Suomennos Outi Walli. Tekstaus Timo Ronkainen. Egmont kustannus Oy Ab 2003. Painettu Saksassa. 56 sivua. 6,60 euroa.