Finncon-Animeconissa tuli pyörittyä molempina päivinä. Olin ihan positiivisesti yllättynyt tapahtumasta. Viihdyin, vaikka en ole sen enempää scifin kuin animen hardcore-harrastaja.
Kävin kuuntelemassa useampia lasten- ja nuortenkirjallisuutta käsitteleviä luentoja ja paneelikeskusteluja, taistelevia muumeja (Johanna Sinisalolle täytyy nostaa kuvainnollisesti hattua; kahden tilaisuuden perusteella tosi fiksu ja hauska nainen), Hiltusen isännöimää sotakeskustelua ja melko persoonallista bimbopaneelia, jonka vetäjät jättivät vähän kaksijakoisen fiiliksen; toisaalta ihan hauskaa, toisaalta hyvinkin typerää ja ehdottoman bimboa.
Tampere scifissä ja fantasiassa -tuokion missaaminen harmittaa eniten. Oliko kukaan kuuntelemassa?
Sarjakuvan osuus oli myyntitarjonnassa aika vähänlainen, ellei ollut kauhean kiinnostunut mangasta. Ja kun en ollut, niin ostokset jäivät Tiitu Takalon
"Kohti" "Nurin" -albumiin ja sitten pariin kirjastoaiheiseen rintamerkkiin. Kapteeni Kuolio -romaanikin löytyi edeltävänä perjantaina Akateemisesta kirjakaupasta.
Seuralaisina conissa oli entisiä opiskelukavereita ja duunista tuttuja naamoja, mutta kovin montaa kvaakkilaista en bongannut joukosta: näin tungoksessa vilaukselta Jannen, Petterin ja Millan, mutta siinäköhän ne foorumilaiset sitten olivatkin?
itse näin vain Mustan kissan...
Länsimaista sarjakuvaa tai populaarikulttuuria edustivat lisäksi bimbopaneelia emännöinyt Kissanainen, Sandmanin Kuolema, Saksikäsi Edward ja Lara Croft. Olin lisätä mukaan vielä Legolaksen, mutta googletus osoitti ystäväni olevan oikeassa: kyseessä taisi kuitenkin olla Zelda.
Ei siinä mitään, ihan kivojahan nuo manga- ja animepukuilijatkin ovat: pääpalkinnot menevät eritoten niille kahdelle herttaiselle pikkutytölle, jotka olivat pukeutuneet sellaisiksi karhunpoikasiksi, viherhiuksisille Yotsuballe joka oli suunnilleen samanikäinen ja -kokoinen kuin esikuvansa ja sitten sille yhdelle vanhemmalle pimatsulle, jolla... No, olkoon.
Työkaverikin oli aika tyylikäs kuka-sitten-ikinä-lienikin.
En tosiaan tunnista valtaosaa hahmoista, joten homman pääpointti menee siinä mielessä aika pahasti ohitse, enkä ihan aina jaksa teini-ikäisten dramaattisuutta, äänekkyyttä ja hyperaktiivisuutta.