Näin nopeasti Wikipediasta, netissä kun ollaan: "Arvostelu tai kritiikki on arviointia, jossa tarkoituksena on arvosteltavan asian arvon tutkiminen, pohtiminen ja määrittely. Kritiikkiä esitetään arvottamalla. Arvottaminen vaatii tavallisesti, että arvostelija tuntee arvioitavan asian tai siihen liittyvän kokonaisuuden perusteellisesti ja pystyy analysoimaan sitä." Taidekritiikin kohdalta löytyy laajemmin.
Jään arvostelu oli mielestäni nollatasoa, ei siksi, että siinä oli negatiivisia asioita, vaan siksi, että ne negatiiviset asiat olivat idioottimaisesti perusteltuja. Syytetään appelsiinia siitä, että se ei ole omena.
Minusta olisi mukava lukea tolkullisia arvosteluja Kvaakistakin. Ei se, että tehdään ilmaiseksi jne. ole mikään puolustus julkaista ties minkätasoista kökköä. Meidän marginaalisempien sarjakuvantekijöidenhän jos keiden sen luulisi tietävän. Tekeleet pysyvät tekijänsä nimissä nimissä maailman tappiin. Siksi kannattaa katsoa mitä käsistään päästää. Kirjoittajankin.
Olisi hienoa, jos arvostelija osaisi suhteuttaa luetun teoksen paikan ja merkityksen oman lajityyppinsä sisällä. Luksusta olisi, jos arvostelija osaisi vielä arvioida sitä suhteessa aikaansa ja mahdollisesti muihin taiteenlajeihin. Kun asialla on asiaatunteva kirjoittaja, se on olennaista ja antoisaa. Näissä tämä arvostelu epäonnistuu. Jää on sarjakuva, mutta se on erilainen sarjakuva kuin Siili tai Fingerpori. Se on eri lajityyppiä. Sen tekijän pyrkimykset ovat olleet lähtökohtaisesti toisenlaisia. Matin vertaus oli onnistunut. Joskaan ei vastineesta/puolusteluista päätellen saavuttanut kotikatsomoa:
Hehe, ehkä jonakin päivänä tämmöisen teenkin. 
Pitäisikö nyt nauraa? Hymiö hymiö.
Semmoisia mielleyhtymiä itsellä on päässä liikkunut, että voi jos joskus kerrankin kävisi niin, että kun suomalainen sarjakuvapiirtäjä, joka kypsyttelee mielessään riipaisevaa ja angstista tarinaa epäonnistuneista ihmissuhteistaan, kääntäisi kelkkansa ja tekisi siitä paatoksesta vaikka scifiseikkailun. Tuloksena voisi olla raikas ja omaperäinen pläjäys.
Kvaakin kautta on ollut mahtavaa tutustua näihin vähemmän tunnettuihin sarjakuvantekijöihin - ok, Tiitu Takalokin on julkaissut teoksiaan ihan oikeille kustantamoille eikä vain nitonut kopiopapereita yhteen, mutta ei hän silti tunnettuudessa vielä mikään Karvinen ole. Mutta kyllä täytyy sanoa, että joskus on hemmetin kyllästyttävää, kun ihmiset käyttävät lahjojaan toistuvasti siihen että kuvataan a) maailman pahuutta ja sitä kuinka ahdistavaa elämä on, b) parisuhteiden vaikeutta ja c) sitä, kuinka maailma tuhoutuu ja ymmärtämättömät ihmiset vielä pilkkaavat hyväätarkoittavia ekoihmisiä jotka haluaisivat estää sen.
Miten tämä supersankarifanitytön märkä päiväuni liittyy arvosteltavaan teokseen? Miksi arvosteltavaa teosta pitäisi rasittaa tällaisilla ennakkoasenteilla? Miksei arvosteltavaan teokseen voi suhtautua sen omien ehtojen kautta? Teoksella tai sen tekijällä ei ole osaa eikä arpaa Irenen henkilökohtaisiin traumoihin. Irene voisi pitää ne päiväkirjassaan ja keskittyä kulloinkin käsillä olevaan teokseen, sillä se ja sen tekijä ansaitsevat kunnon arvioinnin.
Ei Tiitu kovin marginaalinen ole, kun on jo vuosia julkaissut sarjaansa Aamulehdessä. Silti, voisi olla taiteilijan tietoinen ja oikeutettu valinta pysyä vaikka koko ikänsä omakustanteissa; silloin tuotantoa olisi kaiketi mielekästä tulkita siinä kontekstissa. Sen sijaan että taivastelisi, että on se pölijä, tekis akuankkoja. Akuankka on hyvä, siitä mie tykkään, siispä kaikki tykkää akuankasta. Koska mie oon niin mukava kansanimmeinen, mie se tiiän mitä ihmiset tahtoo (akuankkoja). Newsflash: pieni yleisö on ihan yhtä hyvä kuin suuri yleisö; ainakin sillä on aivan yhtä suuri oikeus siihen kulttuuriinsa, josta se nauttii. Et voi korvata Bachia Popedalla, sori.
Mutta mulla onkin aika lailla mainstream-maku, eli siksi vaikka XIII on mukavaa luettavaa, kun siinä ei jäystetä lähiöiden herkkiä ihmissuhteita vaan liidetään reippaasti arkitodellisuuden yläpuolisissa seikkailuissa. Eikä tämä siis tarkoita sitä, että suomalaisten muka _pitäisi_ ryhtyä vääntämään XIII-kopioita. Mutta täytyy sanoa, että odotan mielenkiinnolla esimerkiksi tätä teosta: http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,9963.msg216580.html#msg216580
Irene puolustautuu toistuvasti omalla maullaan; jos ei ole alan yleisen tuntemuksen antamia edellytyksiä ottaa arvosteltavaa teokseen ns.
etäisyyttä, pitäisiköhän keskittyä arvostelemaan vain niitä opuksia, joita ns.
ymmärtää. Ja voiko sellaisia kirjoitelmia oikein kutsua arvosteluiksi, hm.
Se, että tämäntasoisia "arvosteluja" julkaistaan alan tärkeimmällä foorumilla, kertoo masentavan paljon alan arvostuksesta. Tässä tapauksessa alan sisäisestä arvostuksesta. Ulkopuolisetkin tosin lukee kvaakkia. Toivottavasti osaavat suhteuttaa lukemansa.
Periaatteessa pitäisi kannustaa, kun jaksetaan yrittää; vielä pidemmälle pääsisi, jos oma suhteellisuudentaju ja arvostelukyky omiin lahjoihin nähden olisi myös kunnossa. Oiskohan vaikkapa Oriveden opistolla jotain kesäkursseja arvostelujen kirjoittamisen perusteista, voisin osallistua kolehtiin että voidaan lähettää Irene sinne. Tai jos joku kaivaisi edes lukion äikänkirjat esiin ja lähettäisi Lappeenrantaan. Sieltä voisi muistella kirjoitelmatyyppien eroja.
En sanonut mitään Muhosen alpparin arvostelusta, muistaakseni. Tässä senkin edestä.
