Shigeru Mizuki's Hitler on nyt suunnilleen puolivälissä, mutta ei tämä ihan niin kovaa ole iskenyt kuin odotin. Taisi olla odotukset liian korkealla.
Aihe on kiinnostava, mutta ehkä tunnen Hitlerini liian hyvin, sillä tätä lukee lähinnä asian puolesta vanhan kertauksena. Kun tietää henkilön elämän kulun jo etukäteen, tulee uutta tietoa ja oivalluksia vain yksityiskohdista.
Hitler ei myöskään ole suosikkinatsini, mikä vaikuttanee myös. Samoin ylipäänsä se, että Mizuki on tekijänä tuttu mulle vain Nonnonban ja vähän Kitaron kautta, ja molemmat ammentavat japanilaisesta yookaiperinteestä. Hitlerissä kun ei kuitenkaan ole kummitusjuttuja tai Nonnonban nostalgialla silattua maalaisromanttista miljöötä, niin onhan tämä ihan erilainen kokemus.
Parasta on ehkäpä kerrontatapa, josta esipuheessa Frederik L. Schodt lupailee ettei Hitleriä esitetä hirviönä, kuten ei vielä olekaan tehty. Samoin painotuksen pitäisi olla muualla kuin holokaustissa, mikä tuntuu hyvälle ratkaisulle. Mutta nämä selviää kunnolla kunhan on luettu pidemmälle.
Ei huono, muttei loistavakaan alun perusteella. En silti sanoisi että rahat hukkaan olisi menneet.