Omassa rankkauksessa tämä uusin nousee ehdottomasti vuoden parhaimmaksi. Minuakaan eivät takaumat häiritse, sillä ne tuovat perus-konventioihin kaivattua vaihtelua. Hyvin rakennetut takaumathan olivat olennainen osa mm. film noirin Elokuvagenreä.
Pidän myös siitä, että vanhoista seikkailuista tuttuja hahmoja ponnahtaa esiin myöhemmissä tarinoissa (vaikka tuo Suuri hyökkäys vuodelta 2002 oli varsin heikko). Vuosien aikana ehti jo kyllästyä siihen, että Tex törmäsi aina tuttuihin sheriffeihin tai ex-sinitakkeihin, joita ei vanhemmissa seikkailuissa oltu tavattu. Jatkuvuutta vain lisää. Ja lisää elintilaa sivuhenkilöille.
Mastantuonostakin pidän; erottuu näistä lukuisista uusista taiteilijoista, joiden piirrosjälki on persoonatonta. Mastantuonon Texin kasvot ei tietenkään vedä vertoja Ticcin tai Villan luomuksille, mutta erottuvat muiden piirtäjien perusmassasta hymyttömällä askeettisuudellaan.
Rasisti-sanan käyttö 1860-luvun kontekstissa on tietenkin selkeä anakronismi, mutta haittaako tämä virhe sarjakuvassa, jonka sivuilla on esiintynyt dinosauruksia, avaruusolioita, muinaisia viikinkejä ja mitälie örkkejä. Tunnettu tosiasia on kuitenkin se, että Yhdysvalloissa (etenkin etelässä) harjoitettiin ankaraa rodullista segregaatiota 1960-luvulle asti. Tuomittavaa, jos mikä. Eri asia lienee se, että haluavatko Texin lukijat, että tarinoissa esiintyy poliittista valistusta implisiittisesti (tulkintakysymys). Mielestäni tähän asti vähän ja ei vielä häiritsevästi.
Näyttää siltä, että afroamerikkalaisen henkilön esiintyminen tarinoissa tuo Bosellillekin ylimääräistä painetta nykyisessä poliittisessa ilmapiirissä. Voi johtaa lieviin ylilyönteihin, kuten Buffalo soldiers -tarinassa. Vertailun vuoksi voi kuitenkin palauttaa mieliin missä ennen mentiin; vaikka Tex numero 13/1983 s. 13.
