Yllättävän hyvä tarinakokonaisuus kyseessä, joka toisenlaisissa olosuhteissa olisi voinut yltää jopa kaikkein legendaarisimpien tarinoiden joukkoon. Lukuisat asiavirheet juonessa, käsikirjoituksessa, piirroksessa ja suomennoksessa kuitenkin latistivat tarinasta terävimmän huipun.
Idea inhimillisen tragedian seurauksena kaheliksi muuttuvasta Rangerista on mainio ja omintakeinen, mutta niin kuin monien muidenkin 2000-luvun jälkeisten seikkailujen tapaan, tämäkin tarina kietoutuu aivan liian paljolti naurettavien sattumien varaan. Kuten tarkkaavainen lukija varmasti huomasikin, oikean henkilön osuminen paikalle sattumalta aina oikeaan aikaan, vie loistavaltakin tarinalta väkisinkin uskottavuuden. Tämä ongelma on jostain syystä alkanut toistumaan sen jälkeen kun tuotantotehokkuutta on alettu pyrkiä lisäämään ja määrämittaisuuteen on päädytty.
Muutamia huomioita tarinan varrelta:
Sivulta 29 alkava hyökkäys Jackals Creekiin on suoranainen loukkaus Texin järjen juoksua kohtaan. Suin päin ryntääminen aseet tanassa sudenluolaan, ei kuulu Teximäiseen ajattelumaailmaan sitten ollenkaan. Esimerkiksi sivulla 35 havaitaan, että hevoset ovat corralissa ja mikä olisi estänyt vanhan hyvän kaavan mukaan, edes yrittää siepata näitä polleja ja päästä näin edullisempaan piiritys asemaan? Heti Seuraavalla sivulla esitetty dynamiitti kohtaus puolestaan on sopivan hieno ja jämerä keino pysäyttää toverusten takaa-ajo hetkellisesti.
Sivulta 40 alkaakin sitten kummallisuuksien sarja, joka sotii myös tarinan lopun kanssa hassun hauskasti. Keskimmäisessä ruudussa havaitsemme Jack Lomanin ammuskelevan McDormandin koplan perään, johon Tex toteaa ”Tuhlaat lyijyä, Jack! He ovat jo liian kaukana!” Kuitenkin kuvasta voidaan selvästi havaita ja päätellä välimatkan olevan korkeintaan kuusikymmentä metriä, jos sitäkään. Ainakin ennen on paljon kauempaakin ihmisiä pudoteltu Willereissäkin. Erehtyikö siis jo lähes kaiken kokenut konkari Tex noinkin radikaalisti etäisyydestä? Näin voidaan jatkossa päätellä kun pojat juoksujalkaa lähtivät laukkaavien hevosmiesten perään, jotka olivat jo ”liian kaukana”, silti lopussa annetaan ymmärtää, että Jackin luoti kaatoi Michaelin. Ilmeisesti Texikin sitten on vain erehtyväinen ihminen.
Sivulla 43 Michaelin täydellinen jäätyminen tilanteessa ei sekään vaikuta oikein realistiselta. Kuka jäätyy noin täydellisesti tilanteessa? Kysynpähän vaan! Ei edes mummoni.
Sivulla 45 havaitaan että juoksemalla hevosmiehet kiinni päästään jälleen kantamalle, kun luodit viuhtovat McDormandin käsivartta. Huomioi myös Willerin roikkuminen aivan kannoilla ja vertaile sitä tarinan loppukohtaukseen, jossa Loman ammuskelee kohti häröpalloa ja tee johtopäätökset.
Sivulla 54 on hauska kohtaus, jossa Yönkotkamme syy ”matkaan” selviää jälleen. Saattaa elintarvike lasti Navajoreservaattiin. Mikäs siinä, onhan ylipäällikkyydessäkin omat haasteensa kerta toisensa jälkeen.
Sivulla 56 Korpinpoika sanoo seuraavaa ”Minulla on intiaaniverta suonissani. Osaan seurata jälkiä ja hävittää ne!” Joo todellakin, ilman sitä vertahan ei voi osata suorittaa kyseistä operaatiota ja vain sen veren ansiostahan ylipäätään koko kyky on olemassa ihan syntyjään. (sivuhuomio näin lukijan perspektiivistä.)
Sivulla 73 ilmeisesti piirtäjän huolimattomuus virhe joka pistää räikeästi heti silmään. Keskimmäisessä ruudussa kuuluu kaksi kertaa bang bang ja kaksi Mescaleroa kupsahtaa viiden metrin etäisyydellä toisistaan. Kuitenkaan Willerin kivääri ei näytä tekevän minkäänlaista sivuttaisheilahdusta. Jonkin näköisen liikkeen olisi voinut piirtää kun kerran äänetkin on mahdutettu samaan kuvaan. Sivulla 92 puolestaan on hauska yksityiskohta läppä, tai ei niinkään hauska, mutta hyvä oivallus käsikirjoittajan ja piirustajan yhteistyöstä. ”Edelleen Jackin raportin mukaan lainsuojaton yritti paeta jolloin Jack joutui ampumaan hänet” (Tolppaan sidottuna)
Sivulla 96-97 pokeriottelussa mies jolla on vaakaraitainen nauha hatussaan foldaa ja Ward niminen pullamössöpoika katsoo, kuitenkin pari diaa eteenpäin vaakaraitanauhainen mies, Rick nimeltään paiskoo kortit päin pöytään hävittyään ”värisarjalle”? Myös värisarja nimenä näin pokeria huvikseen ammatikseen pelaavalle särähtää korvaan. Yritä tässä sitten pysyä kärryillä tapahtumista
Sivulla 100 Texin ilmestyminen viime hetkellä taas kerran, menee näihin jo aiemmin mainittuihin naurettaviin sattumiin, eikä siitä sen enempää.
Sivulla 107 tapahtuu taas jotain poikkeavaa. Yleensähän laukauksen kuuluessa Sheriffi rynnistää paikalle suunapäänä nenä ja korvat vaahdossa, nyt kuitenkin virkavalta astelee muina miehinä rikospaikalle, ilmeisesti jopa tahdissa marssien. Tapansa tietysti kullakin, mutta…
Sivulla 110 Tex ja Sheriffi hengailevat ilmeisesti seuraavana päivänä jälleen saluunassa, jossa ilmeisesti saluunan omistaja vielä suree olevansa hukassa. Outoa ajan käyttöä kaikilta kolmelta? (No ehkä sheriffin ymmärtää) Viimeistään tässä vaiheessa lukijalle on selvää missä loppunäytös näytellään ja kuka tulee ampumaan J.Lomanin ja niinhän siinä sitten käykin.
Numerossa 1/2011 sivulla 7 Rhett käskyttää asiakkaita ja pankin väkeä nostamaan kädet ylös ja suuntaamaan naamat seinään päin! Kuitenkin ihmiset nostavat kaikki kätensä niskan taakse. Eli suomennoksessa olisi voinut lukea esim. kädet niskan taakse ja naamat kohti seinää. Virhe luultavammin on jo alkuperäisessä käsikirjoituksessa. Sivulla 58 Kit Willerin sekoittaminen tarinaan oli hupaisaa hiekkalaatikkoleikkikokeilua, mutta ei suinkaan järin todennäköistä jälleen kerran, että suuren Navajoreservaatin reunamilla hups ja kas kummaa Yönkotkan poika tupsahtaa sopivasti luodin tielle
Sivulla 77 paljastuva McDormandin Lomanin seurailu ei vaikuta järin fiksulta suunnitelmalta niinkin ovelalle rosvopäällikölle kuten Lomanista on annettu ymmärtää. Kova kaveri olisi viimeistään tässä vaiheessa painunut junalla vähintään Kanadaan asti ja hävittänyt jäljet perusteellisesti kun aikaakin tarjottiin niin reilusti. Saaliin olisi ehtinyt sitten vuoden päästä kivasti kaivaa esiin, mutta ei McDormand kilahtaa aivan totaalisesti ja kaivaa saaliin turvasta jopa mahdollisimman typerään aikaan. Saalis olisi ollut turvassa kaikilta, jos McDormand olisi vain pysynyt jossain ihan muualla. Älykkäästä roistosta tehtiin näin vajaaälyinen apina, vain kun ei jaksettu keksiä tarinalle jatkoa taikka parempaa loppua.
Käsitelläänpä sitten hiukan kuvataidetta a la Ernesto R. Garcia Seijas. En muista onko kyseinen heppu piirtänyt aiemmin Willereitä, mutta lunasti kyllä paikkansa saman tien Tex piirtäjien joukkoon. Taide oli hetkittäin jopa huikeata katseltavaa, esimerkkejä on niin paljon, ettei niitä kannata edes lähteä luettelemaan. Piirtäjän ainoa miinus on Texin hahmon ”hakeminen”. Tex näyttää välillä ihan aidolta itseltään, mutta liian usein ilmeistä ja olemuksesta katoaa se jokin tyypillinen.
Jos kaksikolle Ruju&Seijas antaisi vapaat kädet ja aikaa hioa kykyjään, niin varmasti tulevaisuudessa odotettavissa olisi, jopa klassikoksi yltäviä tarinakokonaisuuksia. Toivossa sopii elellä.
Kaikenkaikkiaan, jos unohtaa pienet huolimattomuusvirheet ja muut hölmöilyt, tarina oli ihan positiivinen kokonaisuus, joka jäi kaipaamaan vain sitä määrittelemätöntä jotain, jotta yltäisi suurimpien legenda tarinoiden joukkoon.
Arvosana 9,39
(Ei mun mielestä tarinassa oikeuden käytön kannalta ollut havaittavissa tekopyhyyttä. Jack Lomanhan tappoi viattomia sivullisia saavuttaakseen päämääränsä. Tämähän ei ole Yönkotkan toimintamalli, edes kaikkein kriittisimmässä elämän vaiheessa !?!)
