Kirjoittaja Aihe: Tulevat DC-filmatisoinnit  (Luettu 235970 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

q-mies

  • Jäsen
  • Viestejä: 2 803
  • The cut runs deep
Vs: Tulevat DC-filmatisoinnit
« Vastaus #420 : 23.11.2013 klo 23:43:13 »
Etsivä-juttu on ollut osa bättistä kautta aikain sarjiksissa, mutta ei leffoissa. Ei uusissa eikä myöskään vanhoissa. Joten ihan sama mitä olen lukenut tai jättänyt lukematta.

Tuo Robinin kuolema ja sen vaikutus (jos sitä edes tapahtuu) perustuu olettamukseen että ajallisesti Robin kuolee leffa-versumissa ennen kuin pääsee (valkokankaalla) edes vauhtiin. TDKR:n lopussa ojennetaan soihtua oikein alleviivaten, ja sekä Bruce että Alfred vetäytyvät eläkkeelle. Jos Robin puree nurmea heti alkuunsa niin kyllähän siitä tulisi sellainen fiilis että "vittu mikä idiootti, sai mitä ansaitsi" ja bättikseltä voisi odottaa lähinnä face-palm reaktiota. Vuosien saatossa Robinin kuolemalla voisi jopa olla merkitystäkin, mutta sitä ei nyt ehditä näyttää kankaalla. On epäloogista että bättistä heilauttaisi parin viattoman kuolemat kun ottaa huomioon miten sotilaallisesti hän heitti Gothamin poliisit päin Bane'n aseellisesti ylivoimaisia joukkoja. Sarjiksien bättis-evoluution voinee siis heittää roskakoppaan, ellei TDKR:n ja seuraavan esiintymisen väliin ei jätetä piiiiiitkää väliä (ainakin kässärissä).

On toki mahdollista että seuraavan leffan alku näytetään vuosien kollaasina bättiksen näkökulmasta, huipentuen Teriksen ilmaantumiseen, mutta toivon että ei. Jos DC-versumissa vaihtuu toisesta päähahmosta sekä näyttelijä että hahmon perus-olemus kertalaakista niin paljon saavat paikata ettei se tökkää silmään pahemman kerran. Esim. Hulkin kohdalla tilanne oli eri, koska Banner oli niin pienessä roolissa Avengersissä että näyttelijän vaihtuminen ei haitannut paljoa (vaikka totta puhuen minua se ärsytti) ja Banner oli jo TIH:n lopussa saanut niskaotteen Hulkista.
t.Q

Doctor Phantomizer

  • Kesyttämätön outolintu
  • Jäsen
  • Viestejä: 6 253
  • Bite from the dust til the dawn
Vs: Tulevat DC-filmatisoinnit
« Vastaus #421 : 24.11.2013 klo 00:43:25 »
Etsivä-juttu on ollut osa bättistä kautta aikain sarjiksissa, mutta ei leffoissa. Ei uusissa eikä myöskään vanhoissa. Joten ihan sama mitä olen lukenut tai jättänyt lukematta.

Ai, minä kun luulin että Batman Foreverissa Wayne joutui käyttämään hoksottimiaan ratkaistakseen Arvuuttajan arvoistukset. Kai minä sitten vain kuvittelin. En kiistä, ettenkö itsekin odottanut, että arvoitus olisi jokin kiinnostavampi kuin Arvuuttajan oikea nimi, mutta loppujen lopuksi se toimi ihan hyvin, vaikka olisi minulla siitä kyllä siltikin nipottamista.

Enkä viitsi edes aloittaa 60-luvun Batmanistä tai animaatio Batmaneistä.

Tuo Robinin kuolema ja sen vaikutus (jos sitä edes tapahtuu) perustuu olettamukseen että ajallisesti Robin kuolee leffa-versumissa ennen kuin pääsee (valkokankaalla) edes vauhtiin. TDKR:n lopussa ojennetaan soihtua oikein alleviivaten, ja sekä Bruce että Alfred vetäytyvät eläkkeelle. Jos Robin puree nurmea heti alkuunsa niin kyllähän siitä tulisi sellainen fiilis että "vittu mikä idiootti, sai mitä ansaitsi" ja bättikseltä voisi odottaa lähinnä face-palm reaktiota.

Totta. Niinhän Batman reagoi sarjakuvissakin kun Jason Todd kuoli. [/end of sarcasm.]
Minulla herää lähinnä kysymys sinun moraalistasi, jos itse et tuossa tilanteessa syyttäisi itseäsi tippaakaan, vaikka itse olisit käytännössä antanut avaimen tälle pönttöpäälle myöntäessäsi henkilöllisyytesi. Vai pitäisitkö itse kovin vaikeana sanoa kaverille, joka on pelkästä katseesta joka Waynellä oli lapsena päätellyt, että "Hei! Tämä Batman on varmaan se sama kaveri jonka näin kun hän oli pentu.". Niin varmaan. Ja minä olen Volvo Markkanen.

Tällä käänteellä voitaisiin helposti tehdä tästä vaivaannuttavasta kohtauksesta jotain toimivaa. Lisäksi huomauttaisin, että syyllisyys kompleksi on aina ollut osa supersankari tarinoita. Aivan kuten "Sinun pitää vain olla parempi supersankari." tarinat jotka tosin ovat henkilökohtaisesti minun mielestäni kyllä äärimmäisen idioottimaisia, mutta tässä olisi mahdollisuudet tehdä hieman parempi ja toimivampi sellainen.


Vuosien saatossa Robinin kuolemalla voisi jopa olla merkitystäkin, mutta sitä ei nyt ehditä näyttää kankaalla. On epäloogista että bättistä heilauttaisi parin viattoman kuolemat kun ottaa huomioon miten sotilaallisesti hän heitti Gothamin poliisit päin Bane'n aseellisesti ylivoimaisia joukkoja. Sarjiksien bättis-evoluution voinee siis heittää roskakoppaan, ellei TDKR:n ja seuraavan esiintymisen väliin ei jätetä piiiiiitkää väliä (ainakin kässärissä).

On toki mahdollista että seuraavan leffan alku näytetään vuosien kollaasina bättiksen näkökulmasta, huipentuen Teriksen ilmaantumiseen, mutta toivon että ei. Jos DC-versumissa vaihtuu toisesta päähahmosta sekä näyttelijä että hahmon perus-olemus kertalaakista niin paljon saavat paikata ettei se tökkää silmään pahemman kerran. Esim. Hulkin kohdalla tilanne oli eri, koska Banner oli niin pienessä roolissa Avengersissä että näyttelijän vaihtuminen ei haitannut paljoa (vaikka totta puhuen minua se ärsytti) ja Banner oli jo TIH:n lopussa saanut niskaotteen Hulkista.

Voi luoja että olet tolvana.
Mistä sinä luulet näiden elokuvien tarinoiden tulleen? Ihan samaa evoluutiota ne noudattaa, siitä nyt on vain karsittu osa siitä paskasta millä ei tee mitään kokonaisuuden kannalta.

Hahmon perusolemus jäi kyllä nyt minulle tässä sinun jauhannassa epäselväksi.
Ja juurihan minä tuossa aiemmin selitin, että juuri Robin Kissanaisen ohella sai Batmanin innostumaan. Jos Batmaniltä otettaisiin se innostuksen lähde pois, niin hitto soikoon, totta helvetissä se pistäisi matalaksi.

Ja tunsihan Wayne syyllisyyttä sen TDK:ssa kuolleen naisenkin takia. Ja juuri se sai hänen intonsa laskemaan alunperinkin. Ja itseasiassa, Robinin rooli sarjakuvissa on juurikin se Batmanin innostuksen lähde, ja se, että se saa tavalla tai toisella Batmanin näyttämään aina paremmalta, eikä vain pelkältä tunteettomalta psykopaatilta.

Batman Foreverissäkin Wayne vaikutti huomattavasti paremmalta, kun hän yritti olla vastuullinen aikuinen, vaikka se olikin hankalaa. Se juuri teki siitä toimivan.

Se, että jos Robin säheltäisi jo ensi kerralla, saisi Batmanin ehkä miettimään, että hänen ei kannata luottaa keneenkään muuhun Batmanin hommissa, ja että hänen itse tulisi jatkaa niitä. Robotit taas takaisivat sen, että hänellä olisi edes jonkinlainen mahdollisuus omaan elämään. Mutta eihän se tietenkään niin toimi.

Pakkomielteinen ihminen ylittää aina itsensä, vaikka sen ylityksen mukana tuleekin asioita, jotka eivät ole niin hyviä.

Jos Robin ehtisi hoitaa Batmanin hommia vuosia, niin todennäköisesti Batman ajattelisi "Jaah. No, se kuoli. Haetaanpas hommaan joku seuraava."

Niissä sarjakuvissa esitetään aika laajalti ratkaisut kaikkiin ongelmiin tarinankerronnassa, ja niille voidaan olla uskollisia vain hyödyntämällä niitä ratkaisuja sopivissa tilanteissa, eikä toistamalla niitä.

Ja Banen tapauksessa ei tainnut muuta vaihtoehtoa olla.
Mielummin poliisit kuin siviilit, koska poliisilla on jotain mahdollisuutta.

Huomauttaisin myös, että Robin kuvioissa oleellista on, että sarjakuvissa on viitattu ainakin 3 kertaan, että Batman oli tarkkaillut Dick Graysonia jo pitkään ennen kuin teki hänestä Robinin. Tämä paljastus, ja epäonnistuminen pistäisi aika monen asian päälaelleen, ja antaisi Waynelle vielä isommat syyt syyllisyyden tunteeseen.

Sopii myös hyvin, koska Batman on mastermind, joka osaa näytellä ja laatia pitkiäkin suunnitelmia yhden asian saavuttamiseksi. Kyllä se nyt kuulostaa uskottavammalta, kuin ajatus siitä, että joku amatööri arvaa, että Wayne on Batman, mutta Gordonilla ei meinaa millään suksi luistaa asian kanssa.
"Ollie, the only people who have to worry about Big Brother are the people who are doing something wrong."-Green Lantern, Hal Jordan.

q-mies

  • Jäsen
  • Viestejä: 2 803
  • The cut runs deep
Vs: Tulevat DC-filmatisoinnit
« Vastaus #422 : 24.11.2013 klo 13:12:30 »
Noh noh, yritäpä pitää sisäinen trollisi kurissa ettei Curtville vihellä jäähyä. Kuten sanoin, ollaan tästäkin eri mieltä ja se siitä. Sarjiksien yksi hienous on siinä että ne jättävät varaa henkilökohtaiselle tulkinnalle, eikä asioihin joihin tarinassa ei anneta suoraa vastausta ole musta-valkoista oikeaa tai väärää. Eri mieltä voidaan olla mutta jos joku ei ole samaa mieltä kanssasi se ei tee kenestäkään tolvanaa.

Sitä paitsi tässä puhutaan nyt leffasta josta ei tiedetä varmaksi vielä yhtään mitään muuta kuin että siinä on teris ja bättis.
t.Q

Doctor Phantomizer

  • Kesyttämätön outolintu
  • Jäsen
  • Viestejä: 6 253
  • Bite from the dust til the dawn
Vs: Tulevat DC-filmatisoinnit
« Vastaus #423 : 24.11.2013 klo 16:23:47 »
Sarjiksien yksi hienous on siinä että ne jättävät varaa henkilökohtaiselle tulkinnalle, eikä asioihin joihin tarinassa ei anneta suoraa vastausta ole musta-valkoista oikeaa tai väärää. Eri mieltä voidaan olla mutta jos joku ei ole samaa mieltä kanssasi se ei tee kenestäkään tolvanaa.

Ei, mutta se tekee, että luot enemmän uusia plotholeja, yrittämällä korjata vanhoja, tuntematta Batmanin hahmoa lähes ollenkaan ja mitä keinoja se käytännössä elokuvissa mahdollistaa. Yritä nyt edes. Tästä on puhuttu jo kuukausia, ja pystyt kyllä parempaan. Tämä saa sen sinun "Et ole katsonut mitään" höpinäsi näyttämään kaksmoralistiselta.
"Ollie, the only people who have to worry about Big Brother are the people who are doing something wrong."-Green Lantern, Hal Jordan.

q-mies

  • Jäsen
  • Viestejä: 2 803
  • The cut runs deep
Vs: Tulevat DC-filmatisoinnit
« Vastaus #424 : 24.11.2013 klo 18:35:07 »
Yritä nyt edes.

Ei. Enpä taida. Minulla on parempaakin tekemistä, eikä minun itsetuntoni hetkahda minkään vertaa siitä etten saa jotakuta ymmärtämään näkökulmaani kohtuullisen pienellä vaivalla, varsinkaan moisen trollaamisen jälkeen.
t.Q

Curtvile

  • Ylläpitäjä
  • ****
  • Viestejä: 15 793
Vs: Tulevat DC-filmatisoinnit
« Vastaus #425 : 03.12.2013 klo 01:45:18 »
Dc koettaa ottaa oppia kilpailijastaan ja laajentaa muuhunkin kuin Batman/Superman akselille.
Josaph Gordon lewittin tähdittämä, David s Goyerin kässäämä Sandman ja Se ikuisuusprojekti Justice League kuuluvat tähän mutta netissä on kaavailuja muista DCn elokuvista

kaksi vuodessa tahti ja 20-40 miljoonan budjetti kuulostaa siltä että koettavat viilata sarjanumerot ja toistaa Marvel Studiosin hattutempun.
Suicide squadin ja team 7n soisi saavan elokuvansa ja Arrowssahan Deathstrokella on tökitty jo reippaasti jäätä.

q-mies

  • Jäsen
  • Viestejä: 2 803
  • The cut runs deep
Vs: Tulevat DC-filmatisoinnit
« Vastaus #426 : 03.12.2013 klo 09:22:26 »
En ole paljon BleedingCool-sivustoa selaillut, mutta kummastuttaa ettei heillä ole mainittuna mitään lähdettä kummassakaan Goyer/DC-uutisessa. Ei haastattelua, huhua, vuotanutta tiedotetta, kumminkaimaa, kampaajaa, ei mitään.  :-\

Sen sijaan Berlanti hiljattain vahvisti että Arrow (ja sitä kautta todennäköisesti myöskään Flash) ei liity ainakaan vielä tulevien DC-leffojen versumiin, mikä on mielestäni järjetön ratkaisu. Itse asiassa heille jopa sanellaan mitä hahmoja he saavat käyttää ja mitä ei. Se että olisiko näistä BC:n epälähteen mainitsemista mini-leffoista myöskään sidoksissa isompaan leffa-versumiin on siten hyvin kyseenalaista, joka toisaalta voi olla hyväkin asia. Kässäristähän se kaikki on kiinni lopulta.
t.Q

X-men

  • Jäsen
  • Viestejä: 15 088
  • Comics costs too much, damned!!!
Vs: Tulevat DC-filmatisoinnit
« Vastaus #427 : 03.12.2013 klo 20:06:13 »
Justice Leagueta on jo niin kauan kaavailtu että kohta se jää ikuisuusprojektiksi.

Team7 olisi ainakin helppo ja halpa tehdä kuten Suicide Squad.

Jos Booster Goldista tehdään leffa niin sitten alkupään tarina eli tuli tulevaisuudesta nykyaikaan tekemään bisnestä sankaroinnilla josta ainakin yritykset (Coca-Cola jne) tykkäisivät rutosti.

Deathstroken kohdalla ei ainakaan jäisi materiaalista kiinni.
There Are Too Many Comics Which Don't Get Published Here.

janne luokkanen

  • Jäsen
  • Viestejä: 514
Vs: Tulevat DC-filmatisoinnit
« Vastaus #428 : 04.12.2013 klo 20:47:46 »
Wonder woman roolitettu: http://www.superherohype.com/news/articles/180611-gal-gadot-cast-as-wonder-woman-in-batman-vs-superman

Vaikuttais hyvältä valinnalta ulkoisten piirteiden puolesta muuten, eli ei-amerikkalaisen näköinen, mutta lihasta tarvii enemmän. Gal Gadotista en ole aikaisemmin mitään kuullut, mutta hänen toimintaleffojaan nähneet vaikuttaisivat olevan ihan vaikuttuneita (,jos nyt on luottaminen kommenttiosioihin kyseisen uutisen tiimoilta) näyttelijättären taidoista.

Tina DeMona

  • Pervo Örvelö
  • Jäsen
  • Viestejä: 1 604
Vs: Tulevat DC-filmatisoinnit
« Vastaus #429 : 04.12.2013 klo 22:03:42 »
Minäkään ole naisesta koskaan kuullut.

Ehkä johtuu siitä että minä mitään Fast'n'Furiouseja katsele.

Mutta onhan se kyllä siistiä jos lopulta saadaan se Ihmenainen valkokankaalle.

q-mies

  • Jäsen
  • Viestejä: 2 803
  • The cut runs deep
Vs: Tulevat DC-filmatisoinnit
« Vastaus #430 : 04.12.2013 klo 23:42:52 »
Wonder woman roolitettu: http://www.superherohype.com/news/articles/180611-gal-gadot-cast-as-wonder-woman-in-batman-vs-superman

Vaikuttais hyvältä valinnalta ulkoisten piirteiden puolesta muuten, eli ei-amerikkalaisen näköinen, mutta lihasta tarvii enemmän. Gal Gadotista en ole aikaisemmin mitään kuullut, mutta hänen toimintaleffojaan nähneet vaikuttaisivat olevan ihan vaikuttuneita (,jos nyt on luottaminen kommenttiosioihin kyseisen uutisen tiimoilta) näyttelijättären taidoista.

Eipä ole F&F-leffoja tullut katsottua, toivotaan parasta. Minä jotenkin kuvittelin että WW:llä olis isommat..avut. Riippuu tietysti piirtäjästä, eri versioilla eri kuppikoko.
t.Q

janne luokkanen

  • Jäsen
  • Viestejä: 514
Vs: Tulevat DC-filmatisoinnit
« Vastaus #431 : 05.12.2013 klo 00:00:47 »
Tissimonsteri ei olisi uskottava, vaikka olisi miten luonnollisesti muodostunut, joten sellaista ei tulla näkemään. En kyllä kaipaakkaan, tai toisaalta 190 cm pitkä, jykevä ja muhkea amazoni tempomassa Batmania turpaan ja alistamassa Teriksen totuuden lassolla.. uuuh.

Darth Mika

  • Insinööri
  • Toimittaja
  • *
  • Viestejä: 5 760
  • Leopard-tankkeja Ukrainaan ja vähän äkkiä!
Vs: Tulevat DC-filmatisoinnit
« Vastaus #432 : 05.12.2013 klo 06:06:37 »
Tissimonsteri ei olisi uskottava, vaikka olisi miten luonnollisesti muodostunut, joten sellaista ei tulla näkemään. En kyllä kaipaakkaan, tai toisaalta 190 cm pitkä, jykevä ja muhkea amazoni tempomassa Batmania turpaan ja alistamassa Teriksen totuuden lassolla.. uuuh.
Musta tää Gadot on kyllä vähän hintelä naikkonen. Toivottavasti alkaa nyt kovan kuntosalitreenin + proteenijuomaa, että saa pikkasen lihaksia.
Vähän laittaa rintsikoihin täytettä, niin johan näyttää ihan Wonder Womanilta. On toi parempi vaihtoehto kuin se V-sarja lyyli.
"Opinions are like assholes, everybody has one" (The Dead Pool, 1988 Clint Eastwood)

X-men

  • Jäsen
  • Viestejä: 15 088
  • Comics costs too much, damned!!!
Vs: Tulevat DC-filmatisoinnit
« Vastaus #433 : 05.12.2013 klo 23:10:58 »
Musta tää Gadot on kyllä vähän hintelä naikkonen. Toivottavasti alkaa nyt kovan kuntosalitreenin + proteenijuomaa, että saa pikkasen lihaksia.

Joo tuossa kuvassa näytti hiukan laihalta joten hiukan massaa lisää olisi hyvä, tosin ei WWtä välttämättä nähdä perinteisessä asussa vaan voi olla pelkät siviilit päällä tai sitten jonkinsortin haarniska jolloin vartalo ei näkyisi.
There Are Too Many Comics Which Don't Get Published Here.

Tina DeMona

  • Pervo Örvelö
  • Jäsen
  • Viestejä: 1 604
Vs: Tulevat DC-filmatisoinnit
« Vastaus #434 : 06.12.2013 klo 22:54:35 »
Veikkaan että fanit heittävät kollektiivisesti maailmankaikkeuden roskakoriin jos Ihmenainen esiintyy pelkästään ns. järkevissä vaatteissa. Ja onhan se asu aika iso osa koko hahmon imagoa.

Minä en realismia kaipaa joten minulle on melkoisen sama onko lihaksia vai ei - kunhan heittää uskottavan roolisuorituksen ja vaikuttaa muuten olevan kotonaan hahmonsa saappaissa. Se jäänee nähtäväksi.