Sarjakuvaharrastajia tuntuu olevan mahdoton miellyttää. Jos elokuva on uskollinen versio alkuperäisestä teoksesta, se on huono. Jos elokuvassa on muutoksia, sekin on huono. Yritä siinä sitten.
Hyvä huomio. Ja olihan Watchmen-elokuvaan tehty isojakin muutoksia sarjakuvaan verrattuna. Ja sitten oli se soundtrack.
No sitten täytyy kysyä että kuinka monta sarjakuvaharrastajaa te "vajakit" olette kohdanneet, koska ainakaan omalla kohdallani ei pidä paikkansa.
Olen elokuvaan suht. tyytyväinen, vaikka se on joissakin kohti toisinto alkuteoksesta kuin kevyesti kopioituna.
Ja sitäpaitsi täytyy kyllä sanoa että minusta Vesa on ensimmäinen vakuuttavasti elokuvaa tässä ketjussa kritisoinut ihminen. Vaikea kiistää tuota kiiltokuvamaisuutta, mutta toisaalta en nyt erityisemmin kyllä näe että se raakuus on kovin kiiltokuvamaista. Mutta tuo suoraan kopiointi kyllä häiritsee välillä.
Tosin täytyy kyllä kysyä, että miten elokuvan juoni tai ilmaisu olisi pitänyt toteuttaa kun kaikki "ongelmat" mitä juonesta on kommentoitu ovat täsmälleen samat kuin alkuteoksessa esiintyy. Jos ne nyt edes ovat ongelmia jollekin.
Minä olen itse sitä mieltä, että näissä graphic noveleissa on hyväkin olla "uskollinen" (saakeli että vihaan tuota sanaa. Miksi hoette sitä kuin mantraa?), mutta sitten jossain Spider-Manissä tms. on minusta hyvä käyttää luovia ratkaisuja juuri siksi että a) tarinoita on paljon b) niitä on kiva bongata elokuvista.
Siis elementtejä jotka on otettu eri tarinoista. Tintti ketjussa kommentoin oikeastaan jo periaatteessa tätä asiaa, joten en jaksa siitä nyt luennoida.
Mutta Raimin teho oli minusta juurikin siinä, että miehen Spider-Maneistä löytää vieläkin jotain uutta ja kiinnostavaa. Yksi suosikeistani on se että Mary Janea ei kohdella elokuvissa minään hölmönä joka ei ikinä arvaa Hämiksen henkilöllisyyttä.
Tyttöhän arvasi sen laskiessa yksi plus yksi plus yksi jo ensimmäisen elokuvan aikana hauskalla tavalla: Peter heittää Marylle "olleensa in a neighbourhood" (käännöksessähän tuota ei hoksaa) ja Hämiksenä esittelee itsensä "friendly neighbourhood Spider-Maninä" ja sitten vielä se suutelu juttu siihen, niin tuohan käy melkein jo parodiana itselleen.
Erittäin hauska yksityiskohta. Niitä sarjakuvaelokuvat tarvitsevat toimiakseen, mutta myös tukevan tarinan, johon liittää kaikkea hauskaa. Watchmenissäkin on yksityiskohtia.
Alkukohtauksessa näytetään jokaisessa aikajaksossa jokin vinkki josta hoksata vuosi. Yhdessä on esimerkiksi Batmanin numero jossa Robin esiintyi ekaa kertaa. Ja tietenkin se että lopussa on ilmeisesti hoksattu se tv:ssä pyörinyt juttu, mistä täälläkin on mainittu. Näitä riittää, ja siksi nämä elokuvat ovatkin niin kiinnostavia, että ne jaksaa katsoa uudelleen ja uudelleen.
Ja Lurker ei ylistä soundtrackia turhaan. Se on minusta kaikkien aikojen paras supersankarielokuvan soundtrack eikä häviä kyllä missään muussakaan mittelössä pahasti, puhutaan sitten musiikin laadusta, sijoituksesta elokuvaan...ihan mistä tahansa!
