Liika keskittyminen sivuhahmoon.

[JanneT]

Kaksi asiaa olisi kyllä hyvä erottaa toisistaan: Se kuinka kiinnostavia pää- ja sivuhahmot ovat ja se kuinka paljon heitä esitetään tarinassa. Jos lähtee sivuhahmo valtaa tarinan sillä perusteella, että usein sivuhahmot ovat päähenkilöitä kiinnostavampia saatetaan mennä metsään, sillä päähenkilön tehtävä tarinassa on huomattavasti enemmän kuin olla kiinnostava persoona: hänen kauttaan tarina yleensä kulkee eteenpäin. Tintissä ei ole olennaista, ovatko kaksi mustaviiksistä herraa vekkulimpia hahmoja kuin pääosan esittäjä: Tintti on se, joka silti kuljettaa juonta eteenpäin.

Totta kai sivuhahmot voivat olla älyttömän mielenkiintoisia, mutta muistakaa nyt kuitenkin että sivuhenkilö ja päähenkilö ovat kaksi hyvin eri asiaa.

Jos olette käyneet joskus jollain työväenopiston/Pihtiputaan nuorisoseuran draaman/elokuvakäsiksen/luovan kirjoittamisen luennolla, luennoitsija on varmasti muistanut kertoa, että:

Useimmissa käsiksissä mättää se, ettei tiedetä kuka on päähenkilö.

Tehkää hierarkia selväksi!

[Lättä]

Äidinkielen tunneilla on käsitelty näitä kaunokirjallisuuden analysointeja ym. tähän liittyviä aiheita. Meille opetettiin, että päähenkilö on se, jonka näkökulmasta tarina kerrotaan tai joka on tarkkailun kohteena. Mutta onko olemassa tarinoita, joissa olisi kymmenen päähenkilöä? Missä se raja oikeastaan kulkee? Taisin mennäkin sekaisin... Ääh...

[ökpö]

Mutta onko olemassa tarinoita, joissa olisi kymmenen päähenkilöä?

On tietenkin olemassa. Eikä päähenkilön välttämättä täydy olla ihminen tai edes elollinen olento. Vaatii vain erityistä taitoa kirjailijalta pitää näkökulmat ehjänä, tarina yhtenäisenä ja lukijan mielenkiinto yllä päähenkilöiden vaihdellessa. Tästä syystä taitamattomat kirjoittajat pärjäävät yleensä parhaiten ensimmäisessä persoonassa.

[Lättä]

Krhöm. Sitten teenkin sarjakuvan 235 päähenkilöllä. (Paras hymiö tähän olisi näiden  <->  sekoitus.)
 

[Flemming Andersen]

Kukas ohjaaja se sanoikaan Prattille, että "eivät pää- vaan sivuhenkilöt vie tarinaa eteenpäin". Tietty jos joistain hahmoista tykkää ja uskoo hallitsevansa useamman päähenkilön voi sivuhenkilöt "ylentää" päähenkilöiksi. Toisaalta liian monta päähenkilöä samassa tarinassa ei välttämättä kovinkaan usein toimi.

[JanneT]

Onhan sitä kaikkia taiteen sääntöjä rikottu menestyksekkäästi, mutta jokaista menestystä vastaan löytyy varmasti 123 452 möhlistä. Ehkä usein on järkevämpää aloittaa vähän varmemman päälle ja lähteä sitten rikkomaan niitä sääntöjä kun on todella kokemusta ja tietää mitä tekee ja mitä sääntöjä rikkoo.

[matkamies]

Pratt kyllä käytti todella hyvin sivuhahmoja. Corto Maltesen nuoruus-sarjakuvassa käytännössä päähenkiö Corto oli sivuhenkilönä, kun tarina keskittyi seuraamaan Jack Londonin ja Rasputinin vaiheita. Tarina sujui silti mainiosti.

[JV]

Minua vähän rasittaa sellainen ajattelu, että kaikkien pitäisi ensin oppia Hollywood-aristoteelinen tarinan kaava, ennen kuin voi tehdä mitään siitä poikkeavaa. Se kaava on syypäänä aikamoiseen kulttuurin rappioon, ja degeneraatioon. Olkoonkin, että sitä hyödyntämällä ihan mukiinmeneviä juttuja saakin tehtyä. Ne Pihtiputaan opintopiirin opettajat voi siinä mielessä jättää omaan arvoonsa, ne ovat luultavasti omalla kirjallisella urallaan täydelliseen keskinkertaisuuteen jämähtäneitä.

Kannattaa vain tehdä - ja tehdä, tehdäkseen virheitä. Niitä omia virheitään pohtimalla sitä oppii.

Riippuu tietysti tekijän päämääristä - voihan se olla että Prof. O:n päämäärät ovat suht konventionaalisessa kertomusperinteessä. Mutta sillä sarallakin vaikka tuota päähenkilö-ideaa on kyseenalaistettu ensemble-elokuvissa aika paljon (vaikka tietysti voi sanoa, että ne ovat monta tarinaa päällekkäin, joista kussakin on oma päähenkilönsä). Sarjakuvista tulee mieleen 100 Bullets, jossa oikeastaan on kolme, neljä, kymmenen päähenkilöä näkökulmasta riippuen.

[Doc Lomapäivä]

Minua vähän rasittaa sellainen ajattelu, että kaikkien pitäisi ensin oppia Hollywood-aristoteelinen tarinan kaava, ennen kuin voi tehdä mitään siitä poikkeavaa.

Laiskan puhetta

Vakavasti ottaen kirjoittajaksi on kaksi tietä: toinen on että opettelet itse ja toinen on että opettelet ohjeiden mukaan. Molemmat tiet vievät samaan päämäärään. Kumpikaan ei takaa että jälki on hyvää, ensimmäinen tie on vain paljon pidempi. Sama se on piirtämisessäkin, voi opetella itse tai jonkun tai jonkin opastuksella.

Mutta sillä sarallakin vaikka tuota päähenkilö-ideaa on kyseenalaistettu ensemble-elokuvissa aika paljon (vaikka tietysti voi sanoa, että ne ovat monta tarinaa päällekkäin, joista kussakin on oma päähenkilönsä). Sarjakuvista tulee mieleen 100 Bullets, jossa oikeastaan on kolme, neljä, kymmenen päähenkilöä näkökulmasta riippuen.

Azzarello on aika hyvä esimerkki nykykirjoittajasta jolla on käsikirjoittamisen kaavat ja lainalaisuudet hallinnassa.

[JV]

Laiskan puhetta

Vakavasti ottaen kirjoittajaksi on kaksi tietä: toinen on että opettelet itse ja toinen on että opettelet ohjeiden mukaan. Molemmat tiet vievät samaan päämäärään. Kumpikaan ei takaa että jälki on hyvää, ensimmäinen tie on vain paljon pidempi. Sama se on piirtämisessäkin, voi opetella itse tai jonkun tai jonkin opastuksella.
Azzarello on aika hyvä esimerkki nykykirjoittajasta jolla on käsikirjoittamisen kaavat ja lainalaisuudet hallinnassa.

Onhan se selvää, että on paljon mitä voi kokeneemmilta oppia ja soveltamalla niitä kaavoja - mutta niissä on oma vaaransa, ja se vaara on jos ne muuttuvat kahleiksi liian aikaisessa vaiheessa - ennen kuin se oma ilmaisu ja ideamaailma on selkiytynyt. Minusta se kaavoittuminen näkyy oireellisena aika monessa suunnassa - ja moderninjälkeisessä maailmassa pitäisi liikkumavaraa kyllä olla. Kyse lienee jonkinlaisesta balanssista.

[Doc Lomapäivä]

Onhan se selvää, että on paljon mitä voi kokeneemmilta oppia ja soveltamalla niitä kaavoja - mutta niissä on oma vaaransa, ja se vaara on jos ne muuttuvat kahleiksi liian aikaisessa vaiheessa

Onhan se näin. Teroitankin aina että kaavat on hyvä renki mutta huono isäntä.

[Veli Loponen]

Olen viime päivät miettinyt tätä aihetta, kun olen lukenut tuota Mooren DC-sankarit-kirjaa. Siinähän monessa lyhärissä (ja pidemmässäkin) pääosaan nousevat sivuhenkilöt. Kuitenkaan se ei tee hallaa tarinalle. Eli - tämä on varmaan jo sanottukin - ei sivuhahmoihin keskittyminen ole pahasta, vaan kyse on siitä, miten se tehdään. Taustalla on tietenkin kysymys siitä, että miksi jotakin tehdään.

[Doc Lomapäivä]

Olen viime päivät miettinyt tätä aihetta, kun olen lukenut tuota Mooren DC-sankarit-kirjaa. Siinähän monessa lyhärissä (ja pidemmässäkin) pääosaan nousevat sivuhenkilöt. Kuitenkaan se ei tee hallaa tarinalle.

Vähän riippuu tarinasta. Esim. Killing Joken päähenkilö on Jokeri, samoin kuin monien muidenkin Batman-tarinoiden päähenkilö on roisto, ei Batman. Batman on itse asiassa vastustaja (voi se olla auttaja, portinvartija, kameleontti, airut, varjo tai joku muukin).