Kirjoittaja Aihe: Tuleeko sarjiksilla toimeen?  (Luettu 174645 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

JanneT

  • Jäsen
  • Viestejä: 2 125
Re: Tuleeko sarjiksilla toimeen?
« Vastaus #195 : 13.02.2007 klo 15:07:59 »
Onko teillä siis muita vaihtoehtoja kuin toiminimi? Toi osuuskunta on aika kallista lystiä ainakin aloittaa (muistaakseni). Kävin joskus kysymässä ihan informaatiota tuosta freelancer verokortista verotoimistosta, ja mut naurettiin sieltä pihalle...

Ihmisellä on kaulassa molemmin puolin noin euron kolikon kokoinen kohta, johon reippaasti napauttamalla menee taju. Seuraavan kerran kun nauravat suosittelen kokeilemaan.

Jos yrittäjyys-ajatukset kauhistuttavat, freelancer-verokortti on aivan varteenotettava vaihtoehto. Ainakin jos saat palkkaa useammalta työnantajalta. Ainakin minulla on homma toiminut koko 2000-luvun ilman ongelmia eikä yhden soiton jälkeen tarvitse asiasta huolehtia, kunhan tarkkailee tulotasoaan vuoden mittaan. Tulojen muuttuessa uusi soitto on helppo tehdä. Alv:n voit unohtaa, kuten jo aikaisemmin mainittu jos myyt vain julkaisuoikeuksia kuvituksiisi/sarjakuviisi.

Mutta järkevintä lienee tosissaan ottaa yhteys verotoimistoon. Melkein kehoittaisin soittamaan niin pääsee varmuudella osaavan ihmisen puheille.
Kuvitukset       Sarjakuvat         Animaatiot       Käsikirjoitukset                 http://www.jannetoriseva.fi

Irene

  • Jäsen
  • Viestejä: 1 812
Re: Tuleeko sarjiksilla toimeen?
« Vastaus #196 : 13.02.2007 klo 15:17:21 »
Enpä minäkään hirveästi mistään byrokratiasta tiennyt, kun omaa toiminimeä perustelin. Kukapa sellaisesta tykkäisi?

Hyvää palvelua ja apua sain yrityshautomosta ja eräästä vakuutusyhtiöstä. Verotoimistossa käynti oli aivan absurdia. Passiivinen lehmä tiskin takana ei osannut sanoa mihinkään mitään eikä tuntunut edes ymmärtävän kysymyksiäni. Menin aivan sekaisin ja pakenin paikalta, kun parin tunnin jankkauksen jälkeen mikään ei ollut selvinnyt.
Lukupäiväkirjani: http://sbrunou.blogspot.com

villeranta

  • Jäsen
  • Viestejä: 65
Re: Tuleeko sarjiksilla toimeen?
« Vastaus #197 : 13.02.2007 klo 15:24:07 »
Varokaa hyvät ihmiset noita toiminimiä ja osuuskuntia ja yrityksiä, jos haluatte yrittää olla taiteilijoita. Ensinnäkin: taiteesta saa niin huonosti rahaa, ettei ole mitään järkeä ruveta yrittäjäksi (mikä siis toiminimikin on). Toinen juttu, jos aikoo panna pystyyn bisneksen, joka tuottaa esimerkiksi käyttökuvituksia, mainosgrafiikalla ja muuta sellaista, jolle on oikeasti markkinat olemassa.

Mutta jos alatte taiteilijoiksi ja yritätte siinä sivussa jotenkin elättää itsenne, niin ottakaa freelancer-verokortti käyttöön. Se on yksinkertainen. Ei ole mitään järkeä tehdä itse kirjanpitoaan, taloushallintaansa, veroilmoitustaan ja maksaa itselleen palkkaa, jos tulot on 500 euroa joka toinen kuukausi.

Freelancer-verokortti on hyvä sellaisille epämääräisille tuloille kuin satunnaiset opetushommat, satunnaiset kuvittamiset, satunnaiset apurahat ja erittäin satunnaiset tekijänpalkkiot.

Jos SATUNNAISESTI tulee jotain isompaa, kuten albumisopimus, teoskauppa tms., niin sen voi hoitaa ilmoittamalla siitä verottajalle ERIKSEEN. Jos vaikka saa 2000 euroa tekijänoikeuspalkkiota, eikä tilaaja halua maksaa sitä verokortille (verokortillehan maksetaan työ, ja tekijänoikeuspalkkio on pfff jotain muuta), niin voi mennä verotoimistoon, ilmoittaa voitostaan (heh) ja pyytää ennakkoverolippua vain tästä kyseisestä tulosta. Oon tehnyt tämän pari kertaa, ja hyvin toimii.

Ne tosin luulee, että sama tulo tulee seuraana vuonna kans, ja yrittää ennakkoverottaa sitä, mutta sitten pitää soittaa ja sanoa, että mun myyntivoitot kuule oli siinä, ja tänä vuonna ei tule mitään.

Nämä on vaikeita asioita, ja uskon, että verottaja voi tehdä jonkun elämästä helvetin, jos asiat menee pieleen.

Ja toiminimen on muuten turha mennä pyytelemään työttömyyskorvauksia, jos yritys ei jostain syystä kannatakaan.

JanneT

  • Jäsen
  • Viestejä: 2 125
Re: Tuleeko sarjiksilla toimeen?
« Vastaus #198 : 13.02.2007 klo 15:30:59 »
Enpä minäkään hirveästi mistään byrokratiasta tiennyt, kun omaa toiminimeä perustelin. Kukapa sellaisesta tykkäisi?

Hyvää palvelua ja apua sain yrityshautomosta ja eräästä vakuutusyhtiöstä. Verotoimistossa käynti oli aivan absurdia. Passiivinen lehmä tiskin takana ei osannut sanoa mihinkään mitään eikä tuntunut edes ymmärtävän kysymyksiäni. Menin aivan sekaisin ja pakenin paikalta, kun parin tunnin jankkauksen jälkeen mikään ei ollut selvinnyt.

Et ole ensimmäinen, joka on (myös tällä foorumilla) kokenut tuon. Olen itsekin saanut verovirkailijan useampaan otteeseen hämmentymään. Tästä syystä suosittelenkin soittamista: mikäli virkailija ei osaa vastata, hän yhdistää ihmiselle, joka osaa. Myös ajallisesti huomattavasti verovirastossa vierailua taloudellisempaa.

Mutta jos alatte taiteilijoiksi ja yritätte siinä sivussa jotenkin elättää itsenne, niin ottakaa freelancer-verokortti käyttöön. Se on yksinkertainen. Ei ole mitään järkeä tehdä itse kirjanpitoaan, taloushallintaansa, veroilmoitustaan ja maksaa itselleen palkkaa, jos tulot on 500 euroa joka toinen kuukausi.

Freelancer-verokortti on hyvä sellaisille epämääräisille tuloille kuin satunnaiset opetushommat, satunnaiset kuvittamiset, satunnaiset apurahat ja erittäin satunnaiset tekijänpalkkiot.

Jos SATUNNAISESTI tulee jotain isompaa, kuten albumisopimus, teoskauppa tms., niin sen voi hoitaa ilmoittamalla siitä verottajalle ERIKSEEN. Jos vaikka saa 2000 euroa tekijänoikeuspalkkiota, eikä tilaaja halua maksaa sitä verokortille (verokortillehan maksetaan työ, ja tekijänoikeuspalkkio on pfff jotain muuta), niin voi mennä verotoimistoon, ilmoittaa voitostaan (heh) ja pyytää ennakkoverolippua vain tästä kyseisestä tulosta. Oon tehnyt tämän pari kertaa, ja hyvin toimii.

Näin juuri! Turha tehdä asioista turhan vaikeita. Itsellänikin kaikki ulkomaantulot tms. ovat verokortin ulkopuolella, mutta ne huomioidaan sitten muiden tulojen veroprosentissa. Tästäkään ei tarvitse tajuta mitään, kun soittaa verotoimistoon ja antaa setien/tätien hoitaa hommansa.
« Viimeksi muokattu: 13.02.2007 klo 15:32:34 kirjoittanut JanneT »
Kuvitukset       Sarjakuvat         Animaatiot       Käsikirjoitukset                 http://www.jannetoriseva.fi

Doc Lomapäivä

  • Jäsen
  • Viestejä: 2 813
Re: Tuleeko sarjiksilla toimeen?
« Vastaus #199 : 13.02.2007 klo 15:33:33 »
Mä jotenkin ajattelin että se olis kaikista yksinkertaisinta tuolla toiminimi-tilitoimisto systeemillä, mä vaan haluaisin sellaisen rutiinin veroasioihin ja laskutukseen, niin että vois OIKEESTI keskittyä vain tekemiseen.

Halu ei aina riitä vaan pitää laskea mikä kannattaa. Älä tee sitä virhettä että otat ison askeleen tietämättä minne, ja pelkän toivon varassa (mä tein sen joskus, masennuin vuosiksi kun ei se onnistunu). Firman pyörittämisestä, starttirahasta ynnä muusta antaa parhaiten tietoa TE-keskus: http://www.te-keskus.fi/

Mut tuntuu että sun olis parasta aloittaa free-verokortilla ja aggressiivisella markkinointikampanjalla. Jos sulla on isoja investointeja (laitteita, painokuluja) sitten voit harkita alvittomuutta ja jos palkkaakin alkaa tulla niin firman perustamista.

Veli Loponen

  • Isoveli
  • Ylläpitäjä
  • ****
  • Viestejä: 11 047
  • <><
Re: Tuleeko sarjiksilla toimeen?
« Vastaus #200 : 13.02.2007 klo 15:36:08 »
Freelance-verokortti on itseäni ihmetyttänyt viime aikoina, että mites sen kanssa hoitetaan noi sosiaalimaksut? Eli pääsääntöisesti saan palkkioni normaaleina palkkoina, josta työnantaja maksaa tellit ja vellit ja kaiki, mutta osassa niitä ei työnantaja ilmeisesti maksa (eli maksavat vain verokortin mukaan verot). Pitäiskö mun nyt olla jotenkin oma-alotteinen ja koettaa maksaa niitä jonnekin vai oottelenko vaan rauhassa, että poliisisedät tulee hakemaan vankilaan?
Perry Rhodan ei polta tupakkaa!
http://www.veliloponen.com/sarjakuva

JanneT

  • Jäsen
  • Viestejä: 2 125
Re: Tuleeko sarjiksilla toimeen?
« Vastaus #201 : 13.02.2007 klo 15:39:52 »
Jos sulla on isoja investointeja (laitteita, painokuluja) sitten voit harkita alvittomuutta ja jos palkkaakin alkaa tulla niin firman perustamista.

Mitäs tällä tarkoitat, Docci? Tavalliset kuvitusten ja sarjakuvien julkaisuoikeudethan ovat aina alvittomia...

Freelance-verokortti on itseäni ihmetyttänyt viime aikoina, että mites sen kanssa hoitetaan noi sosiaalimaksut? Eli pääsääntöisesti saan palkkioni normaaleina palkkoina, josta työnantaja maksaa tellit ja vellit ja kaiki, mutta osassa niitä ei työnantaja ilmeisesti maksa (eli maksavat vain verokortin mukaan verot). Pitäiskö mun nyt olla jotenkin oma-alotteinen ja koettaa maksaa niitä jonnekin vai oottelenko vaan rauhassa, että poliisisedät tulee hakemaan vankilaan?

Kyllä työnantaja on aina velvollinen nuo sosiaalimaksut maksamaan, kun niille verokortin kouraan länttäät.
Kuvitukset       Sarjakuvat         Animaatiot       Käsikirjoitukset                 http://www.jannetoriseva.fi

Doc Lomapäivä

  • Jäsen
  • Viestejä: 2 813
Re: Tuleeko sarjiksilla toimeen?
« Vastaus #202 : 13.02.2007 klo 15:44:55 »
Freelance-verokortti on itseäni ihmetyttänyt viime aikoina, että mites sen kanssa hoitetaan noi sosiaalimaksut?
Palkoista maksetaan vellit, mutta palkkioista ei. Jos palkkiot on yli 5000 e (jos oikein muistan) pitäis ottaa työeläkevakuutus, eli YEL tai vastaava. Jos et ota, verottaja saattaa soittaa ja pistää jälkiperintään, mutta harvoinpa niin käy.

Mitäs tällä tarkoitat, Docci? Tavalliset kuvitusten ja sarjakuvien julkaisuoikeudethan ovat aina alvittomia...
Jos ostaa tietokoneen, alvivelvollinen saa siitä alvin verran alennusta eli 22 %. Sama painossa jos tekee omakustanteen. Julkaisuoikeuksien myynti on alvitonta niin kuin sanoit.

villeranta

  • Jäsen
  • Viestejä: 65
Re: Tuleeko sarjiksilla toimeen?
« Vastaus #203 : 13.02.2007 klo 15:45:07 »
Työnantaja voi maksaa sun palkasta eläkkeitä ja muita maksuja harkintansa mukaan, vaikka sulla olisi freelancer-verokortti. Freelancer-verokorttihan on ihan tavallinen verokortti sillä erotuksella, että sitä saa levittää kopioina, ja se perustuu yhdelle tulorajalle. Oma vastuu on siinä, että pitää itse pitää lukua, missä tulot menee. Jos tulot ylittää arvion, jolle freelancer-verokortti perustuu, on syytä muuttaa prosenttia. Se on helppoa.

Mä haluan vieläkin varoittaa teitä!

Ette te ikinä saa keskittyä tekemiseen, jos on toiminimeen liittyvät velvoitteet ja tulospaineet ja kaikenlaiset eläke- ynnä muut maksut niskassa.

Mä teen vuosittain jopa 9 kuukautta töitä ilman euroakaan palkkaa. Eläkkeenmaksu on asia, jota uskaltaa ajatella vain joskus. Toistaiseksi olen maksanut eläkettä vain opetushommista, joita teen lopultakin varsin vähän.

Ehkäpä paras lähtökohta, jonka voi sanoa ääneen itselle peilin edessä ennen kuin päättää alkaa taiteilijaksi on: Älä ajattele toimeentuloa. Älä ajattele omaa asuntoa tai taloa. Älä ajattele omaa autoa. Älä ajattele millä elät kun olet vanha. Älä ajattele millä elät ensi vuonna tai aina edes sitä millä ensi kuussa. Jos sun käy joskus tosi hyvin, menestyt ja saat rahaa kaikkeen siihen, mitä muilla on normaalisti. Siihen asti: vapaa pudotus.

Jos taiteilija olisi yrittäjä, se lakkaisi yrittämästä. (Pentti Saarikoski)

Veli Loponen

  • Isoveli
  • Ylläpitäjä
  • ****
  • Viestejä: 11 047
  • <><
Re: Tuleeko sarjiksilla toimeen?
« Vastaus #204 : 13.02.2007 klo 15:46:54 »
Palkoista maksetaan vellit, mutta palkkioista ei. Jos palkkiot on yli 5000 e (jos oikein muistan) pitäis ottaa työeläkevakuutus, eli YEL tai vastaava. Jos et ota, verottaja saattaa soittaa ja pistää jälkiperintään, mutta harvoinpa niin käy.
Juu, palkkiona taitaa olla osa noista maksuista. Mutta ne jää kyllä ton viiden tonnin alle, joten ei kai sitten hätää.
Perry Rhodan ei polta tupakkaa!
http://www.veliloponen.com/sarjakuva

Doc Lomapäivä

  • Jäsen
  • Viestejä: 2 813
Re: Tuleeko sarjiksilla toimeen?
« Vastaus #205 : 13.02.2007 klo 15:51:04 »
Juu, palkkiona taitaa olla osa noista maksuista. Mutta ne jää kyllä ton viiden tonnin alle, joten ei kai sitten hätää.
Korostan erittäin voimakkaasti tuota jos oikein muistan. Tsekkaan guuglesta.

Ville ja Saarikoski ovat oikeassa. KUUNNELKAA HEITÄ!

sebastian

  • Jäsen
  • Viestejä: 173
  • En ole nero
Re: Tuleeko sarjiksilla toimeen?
« Vastaus #206 : 13.02.2007 klo 15:55:19 »
Ette te ikinä saa keskittyä tekemiseen, jos on toiminimeen liittyvät velvoitteet ja tulospaineet ja kaikenlaiset eläke- ynnä muut maksut niskassa.

Mitä tulospaineita on toiminimellä?

JanneT

  • Jäsen
  • Viestejä: 2 125
Re: Tuleeko sarjiksilla toimeen?
« Vastaus #207 : 13.02.2007 klo 15:57:56 »
Mitä tulospaineita on toiminimellä?

Ainakin tulospaine elättää itsensä. Jos homma ei kannata on parasta keksiä äkkiä jotain mikä kannattaa. Työttömyystukeen toimarin on turha luottaa.
Kuvitukset       Sarjakuvat         Animaatiot       Käsikirjoitukset                 http://www.jannetoriseva.fi

Timo Kähkönen

  • Vieras
Re: Tuleeko sarjiksilla toimeen?
« Vastaus #208 : 13.02.2007 klo 16:02:23 »
Kyllä töitä saa tehtyä, vaikka on toiminimi. Siinä vain pitää olla tarkempana ja aikaahan menee toki enemmän byrokratiaan. Kun on kunnon kirjanpito, saa ongelmattomammin läpi ilman verottajan nipottamista siveltimet, tussit, työhuonekulut, työtuolit, tietokoneet, levykkeet, adsl-kulut, puhelinkulut, markkinointikulut, painatuskulut, matkakulut... Tietysti jos on tuloja ja rakastaa verojen maksua, niin ei kai niistä vähennyksistäkään kannata huolehtia.

Itse tappelin jokaisesta pensselistä verottajan kanssa ennen kuin otin kirjanpitäjän. Verottaja ei ymmärrä taiteilijaa eikä selittämiseen kannata käyttää aikaa.

Aura

  • Wannabe
  • Jäsen
  • Viestejä: 2 422
Re: Tuleeko sarjiksilla toimeen?
« Vastaus #209 : 13.02.2007 klo 16:07:13 »
Ehkäpä paras lähtökohta, jonka voi sanoa ääneen itselle peilin edessä ennen kuin päättää alkaa taiteilijaksi on: Älä ajattele toimeentuloa.

Ajateltiin tuttujen kanssa perustaa se pahvilaatikkokommuuni kunhan tästä itse kukin valmistuu... :P Espressokeitin sinne kuulemma tulee, mutta ei sähköjä.

Itse kun ihmettelin tuota free-verokorttia virkailija valisti ettei tarvitse olla freelancer käyttääkseen sitä. "Se on vain sen nimi". Aiemmin käyttämäni kopioitava kortti ei kulkenut nimellä freekortti, joten siksi asia kummastutti. Kysyin myös eläkkeestä ja tulin siihen tulokseen ettei koske minua vielä. Osasta palkkioista on mennyt eläkettä, mutta muuten velvoitetaan maksamaan kaikki itse. Tuloni eivät kuitenkaan riitä tarvittavien maksujen maksamiseen ja tuskin ne piakkoin nousevat siihen pisteeseen että YEL-maksut pitäisi maksaa. Teen siis useita vuosia töitä niin että eläkettä ei kerry?

Sekavaa, ja aina kun yritän ottaa näistä asioista selvää menen entistä pahemmin sekaisin. Kerran oli jopa jonkin aikaa väärä kortti kun kämmäsivät toimistossa.