Ovatko sarjakuvat liian halpoja?

[anilbo]

Hei.

Muokkaan nyt alkuperäisen viestin yksinkertaisempaan (lue: vähemmän provosoivaan ) muotoon. Esitin siis seuraavat väitteet:

1. Keräilysarjakuvien hinnat ovat aika matalalla tasolla Suomessa.

2. Hinnat eivät nouse helposti (esimekkinä lähes 25 vuotta vanha Ryhmä-X-sarjakuva 1/1984 ja etenkin sitä seuranneet numerot 2/84 ja 3/84).

3. Uusintapainoksia on liikaa - ja kustantamot ottavat niitä    melko heppoisin perustein.

4. Esitin väitteen, että arvostan sarjakuvaa enemmän, jos kyseessä on arvokas keräilysarjakuva. Luen sen huolellisemmin, säilytän sen paremmassa tallessa.

5. Tämä on keräilijän näkökulma.

6. Minulla on kotona kolmenlaisia sarjakuvia: hyötykäyttöön, omaksi ilokseni ja keräilyyn. Seuraan aktiivisesti keräilysarjakuvien hintoja, muita sarjakuvia kulutan ilokseni.

Keskustelun puolivälissä päädyin tähän lopputulokseen:

"Kiitos mielipiteistä ja vastauksista! ... Yhteenveto: lapsille halpoja sarjakuvia, käyttäjille ja sarjakuvafanaatikoille suuripainoksisia ja edullisia julkaisuja - ja keräilijöille pieniä, kovakantisia painoksia  "

[Markku Myllymäki]

Mikäs siinä, jos ajattelee sarjakuvalehden ostamista sijoituksena. Mutta jos haluat vain lukea sen, ajattelematta mitään muuta, maksanet ennemmin 20 ekeä kuin 80.

Eivät kaikki halua keräillä.

Lisäksi sinun olettamuksesi on (kuten pörssiosakesäästäjillä) että maailma säilyy samanlaisena kuin viimeiset 20 vuotta. Entä jos ei? Jos sarjakuvalehtiäsi ei osta kukaan muutaman vuoden päästä? En minäkään tähän usko, mutta tuskin amerikkalaiskeräilijätkään osasivat ennustaa 90-luvun romahduksen.

[anilbo]

Hei vielä.

Jos haluan vain lukea sarjakuvan, lainaan sen kirjastosta. Miksi silloin edes ostaisin sen? Jos maksan sarjakuvasta, haluaisin myös sen arvon säilyvän. Ja mitä pörssisijoittamiseen tulee, olen humanisti, en tiedä siitä mitään

[Samone]

Jos haluan vain lukea sarjakuvan, lainaan sen kirjastosta. Miksi silloin edes ostaisin sen? Jos maksan sarjakuvasta, haluaisin myös sen arvon säilyvän.

Tokihan sitä sarjakuvia mielellään lukeva haluaa niitä itselleen ostaa. Näin on jatkuvasti käsillä mukava valikoima erilaista lukemista kulloisenkin fiiliksen mukaan. Enkä minä kehtaisi viedä kirjaston omaisuutta saunaan

[Markku Myllymäki]

Jos haluan vain lukea sarjakuvan, lainaan sen kirjastosta. Miksi silloin edes ostaisin sen? Jos maksan sarjakuvasta, haluaisin myös sen arvon säilyvän.

En millään muotoa moiti tuota. Ihan järkevää ajattelua.

Itselleni kirjasto on hankala (varailu, kuukausi on lyhyt aika jne.) ja lisäksi joskus haluan tukea julkaisijaa, etenkin omakustanteissa, mutta silloin tällöin myös muuten. Äänestän siis lompakollani mitä kannattaa suomeksi julkaista.

Mutta jos kaikki haluamani olisi helposti saatavissa pidemmäksi aikaa kirjastosta, olisi se vain hienoa.

En halua mollata keräilijöitä. Se on ihan hieno harraste. Mutta en halua tuomita uusintajulkaisujakaan.

Sitä tryffelipossua pitänee myös tukea...  

[anilbo]

Sitä tryffelipossua pitänee myös tukea... 

 

[VesaK]

Ryhmä-öxia ei vain ole kirjastoissa. Paitsi yliopistojen. Sikäli kun ei niitä sieltä ole -vielä-jonakin-päivänä-tryffelipossujen-okennuslimaan-hukutettavien- epatoiden toimestä pöllitty.

Mutta juu. Siis uudetkin sarjikset ovat "liian halpoja" - tätä olen ennenkin täällä jankannut - kun uusi Remesmäkipaasilinna maksaa kirjastolle n. 30 euroa, ja sarjisalbbari 15, niin kumpi otetaan? No eipä tarvinne edes arvata...

Kovakantisia sarjiskirjoja ostetaan nyt, kun ko. sarjoja piltteinä lukeneet ovat tulleet keski-ikään ja -luokkaan, jolla on rahaa. Hyvä niin. Jos jatkuvasti vaan pukataan suht tuoreetkin sarjakuvat alelaareihin, ei sarjakuvan arvostus ainakaan nouse.

Mieluummin kustantajatkin sitten satsaavat kotimaisiin dekkareihin ja romanttishömpöllisiin muistelmiin entisaikain Wiipurista ja äijähenkisiin "veijariromaaneihin" kuin sarjakuvaan.  

PS. Jos 7 albun Niilo-paketti hinnoitellaan Tanskan mallin mukaisesti, hinnaksi tulee 170 - 180 euroa. Siis ehkä.

[Veli Loponen]

Olen onnellisempi hankittuani kalliin keräilysarjakuvan, ja osaan paremmin arvostaa kyseistä sarjakuvaa, minkä vuoksi myös luen sen huolellisemmin ja säilytän sitä paremmin.

Tähän puutun. Minä olen siinä mielessä erilainen, että kunkin sarjakuvan arvostus kohdallani muodostuu sen sisällöstä (tarina+taide) ei hinnasta tai siitä, että onko sillä mahdollisuuksia olla (tahi tulla) keräilykohde. Hinta sen sijaan on niitä asioita, jotka aiheuttavat yleensä inhoa ja harmistusta. Sarjakuva on siis minulle melkoisen puhtaasti kulutustavaraa ja sellaisena sitä luen ja kerään.

Jos haluan vain lukea sarjakuvan, lainaan sen kirjastosta. Miksi silloin edes ostaisin sen?

Yksi syy voi olla se, että haluaa sarjakuvan myös omaan kokoelmaan, josta se on luettavissa milloin vain (kirjastossa se voi olla lainassa). Eikä kirjastostakaan ihan mitä tahansa löydy, jolloin on pakotettu ostamaan sellaista, mitä haluaisi lukea.

Jos maksan sarjakuvasta, haluaisin myös sen arvon säilyvän.

Tässä meillä onkin eri näkökulma. Minulle, kuten jo mainitsin, sarjakuvan arvo muodostuu sisällöstä, niinpä se arvo säilyy melkoisen samana. Käytännössähän se arvo määräytyy silloin subjektiivisesti ja se mitataan jollakin muulla kuin eurolla.

[Markku Myllymäki]

VesaK, voi olla etten edusta enemmistöä, mutta siisti painatus saa minun puolestani maksaa vähän enemmän (jotta voi nauttia kuvista eikä painotuhruista).

Sitä kuitenkin kritisoisin, että vähän rohkeampaa politiikkaa voisivat julkaisijat kyllä vetää. Maksaisin euron pari enemmän, jos saisin lukea jotain laadukasta uutuutta, kuin siitä että aina tuttua ja turvallista (elikkä sitä samaa mitä on julkaistu 30 vuotta). Blacksad oli loistava julkaisupäätös.

[VesaK]

VesaK, voi olla etten edusta enemmistöä, mutta siisti painatus saa minun puolestani maksaa vähän enemmän (jotta voi nauttia kuvista eikä painotuhruista).

Painatuksista ja paperista ei tinkata. Nykysin onneksi painotalotkin (enimmäkseen) osaavat painaa sarjakuvia.

Uuden ja meillä tuntemattoman sarjakuvan lanseeraaminen on aina riski. Kuten olen täällä kuakissa tämänkin ennen todennut, se vaatii kustantajalta pitkäjännitteisyyttä. Muuten "tavallinen ostaja" löytää albun vasta vuosien päästä divarin laarista ja ihmettelee, että ai tämmöstäkin on julkaistu, miks ei tätä enempää suomeksi?

[anilbo]

Jos jatkuvasti vaan pukataan suht tuoreetkin sarjakuvat alelaareihin, ei sarjakuvan arvostus ainakaan nouse.

PS. Jos 7 albun Niilo-paketti hinnoitellaan Tanskan mallin mukaisesti, hinnaksi tulee 170 - 180 euroa. Siis ehkä.

Juuri näin, tästähän kehkeytyi kiinnostava keskustelu. Minusta ei ole mitenkään mieltä ylentävää mennä Kirjatorille selailemaan sarjakuvien halpalaareja - sarjakuvan arvostusta se ei nosta yhtään. Tämä on siten yhteydessä itsekkäästi kiroamiini uusintapainoksiin, että juuri uusintapainokset yleensä joutuvat niihin lukulaareihin [sic] - ja tiputtavat usein samalla myös vanhojen ja arvokkaiden alkuperäispainosten arvostusta.

Eli: Jos kaikesta koko ajan vain otetaan uusintapainoksia, ei mikään enää ole harvinaista ja arvokasta.

 [päättää itsekkään puheenvuoron ja menee hyllyn luokse hypistelemään Ryhmä-X 1/ 1984 -sarjakuvaa - liian halpa olet vielä...]

[Veli Loponen]

Eli: Jos kaikesta koko ajan vain otetaan uusintapainoksia, ei mikään enää ole harvinaista ja arvokasta.

Vaan eipä se arvostuskaan sitten nouse pienen piirin ulkopuolella, kun ei ole suuremmalla yleisöllä mahdollisuutta saada teosta omaksi. Ajatellaan vaikkapa tuota Ryhmä-X 1/84:ää. Yli 20 vuoden takainen lehti on monella paikkakunnalla aika kiven takana. Ihmesarja, jossa tuokin tarina julkaistiin, taas on jo helpommin löydettävissä, mahdollisesti se lehtipisteissä keräsi jopa uutta väkeä sarjakuvan pariin tai herätti jonkun toisen kiinnostuksen tuotakin sarjaa kohtaan (= nosti noiden tarinoiden arvostusta).

Edit: Ryhmä-X ja eritoten Byrnen eka kausi sarjan parissa on vähän huono esimerkki tällaisessa, kun esim. Feenixin saagastakin on rahanahne Marvel ottanut lukuisia uusintapainoksia 80-luvulta lähtien ja julkaissut sitä jos minkämoisessa kuosissa. Turha siis meitin omaa Egmontia on syyttää siitä, että ne julkaisevat halvan uusintapainoksen kyseisistä lehdistä.

[Asko AA]

...juuri uusintapainokset yleensä joutuvat niihin lukulaareihin [sic] - ja tiputtavat usein samalla myös vanhojen ja arvokkaiden alkuperäispainosten arvostusta.
Eli: Jos kaikesta koko ajan vain otetaan uusintapainoksia, ei mikään enää ole harvinaista ja arvokasta.

Arvelinkin, että tämä harhaluulo oli kirjoituksen takana.

Uusintapainokset pikemminkin nostavat kuin laskevat alkuperäisten harvinaisuuksien hintaa ja arvostusta. Keräilyn logiikallakin ensipainokset ja erikoisnumerot ovat aina arvostetuimpia. Jos julkaisu tai tavaramerkki nousee uusinnan kautta esiin, vilkastuu keräilykin, eikä koskaan halvempaan tai ainakaan halveksitumpaan suuntaan.

Kokoelmiin kätkettynä harvinaisuuskin menettää merkitystään. Uusintapainokset virkistävät välillisesti keräilymarkkinoita uusien keräilijöiden löytäessä mieleisensä teeman ja lukumiesten vaihtaessa vanhat arvokkaat versionsa huolettomampiin lukukappaleisiin.

Näin Tex Willerin suhteen ja aivan varmasti monessa muussakin keräilyartikkelissa.

[Chemo]

Näin lukijapohjalta:

Olen onnellisempi hankittuani kalliin keräilysarjakuvan, ja osaan paremmin arvostaa kyseistä sarjakuvaa, minkä vuoksi myös luen sen huolellisemmin ja säilytän sitä paremmin.

Mä kohtelen kaikkia sarjakuviani yhtä hyvin, hinnasta riippumatta. Mutta onnelliseksi mut tekee se jos koen tekeväni hyvät kaupat ja saavani jotain hyvään hintaan.

"sarjakuvien ystävä" Egmont, tuo helpon rahan tryffelipossumaisesti haistava opportunistikustantamo

Mun mielestäni tää on kohtuuttomasti sanottu, ottaen huomioon Egmontin viime aikojen poikkeukselliset hienosti toteutetut suomijulkaisut (V Niinkuin Verikosto, Vartijat, Sandman - Ikuiset Yöt).

Tietysti tuommoisen mielipiteen ymmärtää jos taiteenlaji ja sen leviäminen ei meinaa henkilölle mitään, vaan ainoa mitä mietitään on sen oman omaisuuden markkina-arvon nousu jota mahdolliset uusintajulkaisut voisivat aiheuttaa. Mä vaan en voi millään jakaa tätä näkemystä. Taide kuuluu kansalle!

Ostan sarjakuvia, joita en itse lue, jotta voin myydä ne korkeammalla hinnalla.

Joissain tapauksissa tämä tarkoittaa sitä, että joku toinen joka oikeasti olisi kiinnostunut kyseisestä sarjakuvasta, jää ilman. Ja se on mun mielestäni valitettavaa.

[anilbo]

Arvelinkin, että tämä harhaluulo oli kirjoituksen takana.

Uusintapainokset pikemminkin nostavat kuin laskevat alkuperäisten harvinaisuuksien hintaa ja arvostusta.

Hyvä huomio, mutta olen eri mieltä seuraavan seikan vuoksi: jos kohteesta otetaan uusi painos eikä uusi painos menesty (eli löydä uutta kohdeyleisöä), on markkinoilla vino pino uutta painosta, jota kukaan ei halua. Tuskin silloin innostutaan vanhasta painoksestakaan, jota keräilypiirit (pienet ja pyörivät) ovat vaihdelleet keskenään parempaan hintaan.

Mainitsemaasi logiikkaa käyttävätkin usein juuri kustantajat "Me olemme kaikkien yhteisen hyvän asialla - ja matkalla pankkiin!"