Sain käsiini lehden koko arvostelun vasta nyt. Vastasin siihen HS:n nettisivuilla tämmöisellä kommentilla:
Ikävää, jos kriitikon tuttavapiirissä kielellinen huumori huvittaa aikuisia vain rajatussa määrin. Heidän seuransa mahtaa olla kuivakkaa.
Eikö Suomessa juuri kielellä leikittelystä ole tehty kaikkein eniten huumoria aina Ollin pakinoista Alivaltiosihteeriin ja lukuisiin muihin sarjakuviin? Kyllä se näkyy useimpien suomalaisten aikuistenkin nauruhermoissa tuntuvan, vuosikymmenestä toiseen.
(Ja niin muuten, eikö Alho ollut itse tekemässä Ilkamat tv-sarjaa, jossa monet vitsit olivat sanaleikkejä? Mieleen tulee ainakin pappi, joka harmitteli ihmisten sanovan että "tuossapa pirun komea kirkko").
Minusta Jarlan Fingerpori erottuu edukseen monista muista sanaleikki-sarjakuvista parillakin merkittävällä tavalla, jotka yllä oleva arvostelu jättää huomioimatta: Ensinnäkin, vaikka sarja selvästikin pitää pääasiallisena tehtävänään vain kertoa vitsin päivässä - eikä lipsu tästä tavoitteestaan - sen LISÄKSI sarjan taustalla alkaa myös hiljalleen hahmottua mielenkiintoinen, paljon syvemmällä tasolla satiirinen kuva kansastamme, etenkin sen henkisen maiseman monista kipupisteistä. Sen verran tarkasti sarja suuntaa piikkejään eri kohteisiin... (Sisällissota, maailmansota, natsit, Mannerheim; poliittisen spektrin toisessa päässä ryssät, ruumiistairtoamiskokemuksista kahvilassa kertova taiteilija - ja se että Heimo Vesan kaveri Allan asuu kommuunissa, missä sienet rehottavat ja kämppäkaveri pureskelee television kulmaa; tai se, että kartan perusteella Fingerporin uusi kirkko on kuplahalli ja kaupungin laidalla ränsistyy tornitalokeskittymä nimeltä Fingerhaka).
Toisekseen, olen eri mieltä siitä, että nämä jutut hymisyttäisivät vain kerran aamukahvin ääressä. Olen selannut läpi nettarkiston kokonaisuudessaan jo pariin, kolmeen kertaan ja jokaisella kerralla vastaan on tullut joku jo ennenkin nähty vitsi, joka on naurattanut ääneen. Sama toistuu nyt tätä albumia selaillessa. En ole kokenut muiden suomalaisten sanaleikkisarjojen suhteen vastaavaa. Minusta se kertoo tämän sarjan huumorin poikkeuksellisesta tehosta.
Lopuksi vielä toteaisin, että Jarlalla näyttäisi myös olevan tuo muutamien sarjakuvapiirtäjien armoitettu kyky saada tavalliset, arkisetkin repliikit kuulostamaan huvittavilta. (Esim. mainitun tv:n pureksijan sanoma "rupesi mahonki maistumaan"). Ennustan, että Fingerporista löytyy tulevalle polvelle päivittäiseen käyttöön samanlaisia lentäviä lauseita, kuin Mauri Kunnaksen ja Jukka Tilsan töistä aikoinaan.
Toivottavasti sama tahti jatkuu sarjassa vastakin.
