Sen sijaan juttuja, kuten "Rakastetut ranskalaiset" ei sietäisi Sarjainfon kaltaisessa lehdessä näkyä. Aukeama tuhrattu kaikkien tietämille pinnallisille itsestäänselvyyksillä. Tämä voisi mennäkin jossain yleisaikakausi- tai sanomalehdessä, muttei sarjakuvaharrastajille suunnatussa julkaisussa se on pelkkää tilantäytettä.
Kun tehdään kulttuurilehteä, tietenkin on tärkeää panostaa Tonin ideoiden tapaan laadukkaisiin ja asiantunteviin syväluotaaviin artikkeleihin. Sellaisia tosi supersyviä artikkeleita ykkösessä ei ollut, ja se oli nyt tiedossakin, mutta tulevaisuudessa varmasti sitten.
Mutta, varoituksena: ihan satavarmasti kevyitä palstoja, kolumneja, mainstreamimpaa matskua ja jopa julkkiksia on luvassa jatkossakin. Tietty ei nyt mihinkään Hymy-linjalle mennä, mutta about sellaisella fiiliksellä, jota ykköslehdessä nyt nähdään.
Miksi? Tämä siksi, koska mulla on halua laajentaa paitsi Sarjainfon levikkiä, myös levikin laajentamisen kautta levittää sarjakuvan ilosanomaa. Tähän tarkoitukseen on ihan välttämätöntä, että lehdessä on myös juttuja, jotka vetoavat mainstreampimiin tai alaa vähemmän tunteviin lukijoihin - joihin tarttua, kun muu menee yli hilseen.
Tästä hauskana esimerkkinä kolmekymppinen ystäväni, joka on vasta tutustumassa sarjakuviin ja sarjakuvakulttuuriin, ja on innoissaan kaikista uusista jutuista sekä sarjakuvista joita löytää. Luetutin hänellä uusimman Sarjainfon, ja hänellä oli kaksi pääkritiikkiä: 1) paperi oli liian paksua ja 2) Rakastetuimmat ranskalaiset -jutussa ei tiennyt, mikä sarjakuvaruutu on mistäkin sarjakuvasta...
Taittoa tiiviimmäksi, tekstiä huomattavasti lisää ja sivuja vähintään tuplamäärä, niin ollaan oikealla tiellä.
Niin kauan kuin sivutoimisesti, töiden ohessa, vapaaehtoispohjalta ja nappipalkoilla kun toimitaan, niin sivuja tulee aina about se määrä mikä saadaan kursittua kasaan...