Väittäisin, että sekä Baggen että Rabagliatin onnistumisen selittää se, että ne ottavat molemmat vauhtia (omakohtaisista?) arjen kokemuksista, mutta eivät pidä niistä orjallisen tiukasti kiinni. Fakta kaivannee pienen lorauksen fiktiota joukkoonsa.
Pauli Kallio hallitsee myös arjen pienten hetkien kuvaamisen. Kaltsun "Menisit töihin" -albumista en sen sijaan jaksanut innostua.
Faktaa - fiktiota. Kaivetaan poteroja ja haetaan piikkilankaa.
Ei, minusta tuo on osin totta. Fiktion lisääminen voi parantaa arkea, tai pilata sen täysin.
Minä en käännä takkia vaan totean etten puhu aidanseipäistä.
Tekijän lahjakkuus ja sanottava määrittelee sen miten mikäkin onnistuu.
Minusta menisit töihin on ehdottomasti parhaasta päästä arkigenreä. Ominta Kaltsua, enkä ole läheskään kaikesta samaa mieltä, mutta hieno sarjakuva.
Vastoin alkuperäisiä odotuksiani.
Mutta se että niin moni juuttuu aihevalintaan tai olettaa sen takia olevansa vakavasti otettava tai merkityksellinen?
Harhoja on monenlaisia.
Arki on käsittämättömän laaja ammentamisen lähde, mutta ei mikään autuaaksi tekevä vilvoite ja voide.
Minusta se että Lordia ja Jadesoturiakin löytyy hyllyistä on terve merkki.
Törni-rinnastusta en tajua. Kyseessä on oikeasti olemassa ollut henkilö. Hänen arkensa ja elonsa oli tuollaista. Lukisin samanlaisen ja samantapaisen sarjakuvakertomuksen Arndt Pekurisestakin.
Koska objektiivisuus muuttuu subjektiivisuudeksi kun joku sen kertoo vaikka se olisi miten omakohtaista (heh) tahansa. Arki ei kuitenkaan toisinnu totena väitettiin mitä tahansa. suodattimen läpi simuloituna ja maillinnettuna, ehkä lähellä totuutta, mutta ei täytenä totena kuitenkaan.
Omaelämänkerta on vain yksi siivu, yksi totuus.
Varmaan toi kotimainen kirjallisuuskin olisi vähän terveempää jos joku Sinisalon peikkokirjan tapainen teos olisi kirjoitettu ja menestynyt jo 70-luvulla (ja Hagelbergin Kekkonen myös mutta tämä ajatus on jo aikaa hurjaa scifiä)
Hurjaako? Kyllä se on villiäkin hurjempaa. Kotimainen kirjallisuus on jo suossa syvällä, mutta sarjakuva ei vielä.