Kirjoittaja Aihe: Garth Ennis - sarjakuvien Tarantino  (Luettu 69037 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Curtvile

  • Ylläpitäjä
  • ****
  • Viestejä: 15 777
Vs: Garth Ennis - sarjakuvien Tarantino
« Vastaus #135 : 07.10.2013 klo 00:01:42 »
Eihän se aiemminkaan ole mikään syy ollut, sinulta on niissä aiemmissakin tarinoissa (vissiin?) mennyt se varsinainen näkökulma selvästi ohi.
Se kun ei ole mikään mehustelu.
Räkä ja huumori olivat se vähäisin osuus Preacherissakin.

Ennis hallitsee henkilökuvauksen, meidän virheellisyytemme tallantamisen. Pienet arjen ilon hetket, ystävyyden ja totta kai sen kuinka osaamme itse vetää oman elämämme viemäristä alas ilman ulkopuolista apua.

Tämä kertomus kun päättyy rumasti ja väkivaltaisesti vielä tästäkin pisteestä eteenpäin.

Vainajisto on toki ollut enimmäkseen rikollisia mutta Enniksen ja Cermakin käsittelyssä on ilmeistä että tämä ei ole yksioikoisesti "oikein".
Vakivalta on yhä väkivaltaa.

Red Team on tragedia, se mitä Red Teamissa ihmisinä opitaan ja kasvetaan on kuten enimmäkseen reaalimaailmassakin: liian myöhään tilanteen ollessa jo pelastettamattomissa.

itse lukeudun niihin jotka eivät täyteen väkivallattomuuteen usko ja sen täysin kieltävät ja siitä täysin kaikessa kieltäytyvät eivät poista sitä maailmasta vaan huomioideni mukaan päinvastoin mahdollistavat sitä(väkivaltaa ja sen tuomaa valtaa) etsivien ja janoavien käyttävän sitä niin rakenteellisesti eri puolilla maailmaa kuin yksityiselämissään.
Näen heidän tuottavan ja mahdollistavan väkivaltaa samalla tavoin kuin sen harjoittajienkin.

Ongelmat kun eivät katoa kuvittelemalla ettei nitä ole tai puhumatta niistä, puuttumatta niihin.
Sitä tämäkin sarjakuva käsittelee, nelosnumerossa ollut "baari-illan tapaturman kuvaus" kun osuu liiankin lähelle sitä todellisuutta  joka on liikaa yhdellekin ihmiselle(vaikka ongelma onkin 99,9999% naissukupuoleen kohdistuva) ja johon liityvän kulttuurin korjaamisessa on tähän mennessä valitettavsti epäonnistuttu niin sosiaalisin, psykologisin kuin voimankäytönkin metodeissa.

Tosin saman katsantokannan voi nostaa esiin kaikista tähän asti tulleista sarjan osista.

Ennis ei jeesustele eikä tingi, ei tee lukemisesta helppoa.
Red team kun ei tee väkivallasta helppoa vaan aitoa. Joitain mitä me ihmiset teemme.
 Se tarjoaa peilin joka ei mairittele.

Doctor Phantomizer

  • Kesyttämätön outolintu
  • Jäsen
  • Viestejä: 6 253
  • Bite from the dust til the dawn
Vs: Garth Ennis - sarjakuvien Tarantino
« Vastaus #136 : 07.10.2013 klo 03:27:22 »
Eihän se aiemminkaan ole mikään syy ollut, sinulta on niissä aiemmissakin tarinoissa (vissiin?) mennyt se varsinainen näkökulma selvästi ohi.
Se kun ei ole mikään mehustelu.
Räkä ja huumori olivat se vähäisin osuus Preacherissakin.

Ennis hallitsee henkilökuvauksen, meidän virheellisyytemme tallantamisen. Pienet arjen ilon hetket, ystävyyden ja totta kai sen kuinka osaamme itse vetää oman elämämme viemäristä alas ilman ulkopuolista apua.

Ööh. Ei.
Ainoa ongelma minulla vaan on ollut, että Ennisin jokainen juttu on samanlainen.
Samojen vitsien tai samojen teemojen toistoa. The Boys yritti jotain uutta, mutta oli liian väkinäinen, ja käteen ei jäänyt mitään erityisen uutta. Eikä sitäpaitsi Ennis minusta edes osaa kirjoittaa supersankari tarinoita, toisin kuin Millar.

Ja ennen kuin edes sanot Tuomari tai Judge Dredd, niin nämä ovat paljon vapaampia hahmoja, joissa on funktio toisissa asioissa. Tuomarissa se on kadulla, rikollisuudessa, politiikassa ja jopa sodassa.

Ennis käytti siinä hienosti sekä satiirista ns. tulkinnan varaisempaa otetta, aivan yhtä lailla hyvin kuin sitä vakavampaakin. Preacher oli hyvää viihdettä myös, satiirisista piirteistäänkin huolimatta.

Hellblazer oli myös hyvää settiä, sehän oli juuri se setti joka helpotti Hellblazeriin siirtymistä, kun juonikuviot muistuttuvat elokuvan juonikuvioita. Pidin myös Dan Daresta aikoinaan.

Käytännössä The Boys:illa ja Chronicles of Wormwood:illa Ennis vain tuntuu pyrkivän toistamaan aiempaa onnistumistaan, mutta hommassa ei ole oikein makua. Jacen Burrows oli sitä paitsi toimivampi pari Alan Mooren kanssa. Ennis on näillä teoksilla tuntunut lähinnä pyrkineen romuttamaan kaiken sen mikä oli hyvää hänen jutuissaan. Eli uutta luovaa, eikä missään nimessä totuttuja kaavoja toistavaa. Nyt hän tuntuu toistavan omia juttujaan omissa jutuissaan.

Jennifer Blood ja Crossed ovat olleet ihan hyviä. Viimeksi mainittu lähinnä sen takia, että se jollakin tasolla kulkee jollakin perverssillä tavalla lähellä minun estetiikka käsitystäni. Mutta en tiedä. Jompikumpi, joko Ennis tai minä kaipaa taukoa hänen tuotannostaan. Red Team tosin vaikuttavaa tosiaan lupaavalta.
"Ollie, the only people who have to worry about Big Brother are the people who are doing something wrong."-Green Lantern, Hal Jordan.

Tina DeMona

  • Pervo Örvelö
  • Jäsen
  • Viestejä: 1 604
Vs: Garth Ennis - sarjakuvien Tarantino
« Vastaus #137 : 07.10.2013 klo 18:32:03 »
Minä olen kyllä pitänyt aikalailla kaikesta Enniksestä mitä olen tähän mennessä lukenut - mikä ei siis kylläkään varmasti ole lähelläkään leijonanosaa äijän tuotannosta.

The Boysia olen lukenut vasta viisi, kuusi tradea mutta ei tuo minusta ainakaan miltään vanhan kertaukselta tai muulta kuppastelulta tunnu. Ja Crossed tosiaan on hyvä.

Pitäisi näihin uudempiinkin taas tutustua. Jennifer Bloodin eka satsi on, mutta enhän minä ole taas sitä ehtinyt lukea, vieläkään. Tämä uusikin kuulostaa loistokkaalta... elikkä minä en siis ainakaan kaipaa mitään Ennis-taukoja, tässä vaiheessa elämää.

Tina DeMona

  • Pervo Örvelö
  • Jäsen
  • Viestejä: 1 604
Vs: Garth Ennis - sarjakuvien Tarantino
« Vastaus #138 : 12.10.2013 klo 19:23:36 »
Luinpa lopulta taas Ennistä - tosin tällä kertaa hänen Aaveajaja -juoksunsa Road to Damnation.

Hmmmnh. Olihan se ihan peruskiva tarina, tosin ei missään määrin mielekkäintä Ennistä. Aika jotenkin perus-fiilis tuli kyllä. Silti, ihan keskivertoa parempaa Marvel -kamaa.

Kuvitus sitten olikin ehkä jopa ennätyksellisen kammottavaa Photoshop -mössöä. Ihan kuin joku olisi todella huonosti vektoroinut todella kämäisiä maalauksia. Hyi yök, en tykkää.

Toni

  • Jäsen
  • Viestejä: 1 726
  • Tähtivaeltaja Sarjakuvaneuvos Rakkaudesta Kirjaan
Vs: Garth Ennis - sarjakuvien Tarantino
« Vastaus #139 : 16.10.2013 klo 16:35:40 »
Johan kaiken tärkeän tästä käsikirjoittajasta loihe lausuman herra Juice biisissään Alfa Rome & Julia:

"Naisiinkin menis,
jos olis penis
kunnossa,
eikä vaivaisi Garth Ennis."
https://tahtivaeltajablogi.com – Ilman on paha elää!

Tina DeMona

  • Pervo Örvelö
  • Jäsen
  • Viestejä: 1 604
Vs: Garth Ennis - sarjakuvien Tarantino
« Vastaus #140 : 24.04.2014 klo 19:38:31 »

Yhäkin sitä mieltä että Dicks on minusta Ennisin ainoa alta riman teos.


Jaa, minäpä tykkäsin taas tästäkin. Siis, toki ehdottomasti Ennisin älyvapaampaa puolta ilman juuri pointtia, rytmitystä saati itsehillintää, mutta jumankekka että nauratti. Minulle toimi sillä samalla tavalla kuin vaikkapa Kiväärikomppanian Seikkailut.

Voi toki kertoa enemmän minusta kuin itse sarjasta...

kespa

  • Jäsen
  • Viestejä: 839
  • Iron Knights - Tulossa maaliskuussa 2014
Vs: Garth Ennis - sarjakuvien Tarantino
« Vastaus #141 : 24.04.2014 klo 19:54:21 »
Jaa, minäpä tykkäsin taas tästäkin. Siis, toki ehdottomasti Ennisin älyvapaampaa puolta ilman juuri pointtia, rytmitystä saati itsehillintää, mutta jumankekka että nauratti. Minulle toimi sillä samalla tavalla kuin vaikkapa Kiväärikomppanian Seikkailut.

Kiväärikomppania on kyllä parhautta! Dicksin kukemisesta on jo älyttömän monta vuotta, mutta muistelen, että en hirveästi tykännyt. Pian on vissiin tulossa jatkoa, muistaakseni Avatarin kautta. John McCrea on vissiin neljä vuotta työstänyt jatko-osaa muiden duunien ohella.

Tina DeMona

  • Pervo Örvelö
  • Jäsen
  • Viestejä: 1 604
Vs: Garth Ennis - sarjakuvien Tarantino
« Vastaus #142 : 24.04.2014 klo 22:00:21 »
No joo, on ne Kiväärikomppaniat kyllä "parempia", muttei tuossakaan mielestäni juurin vikaa ollut. Itsestäni ainakin jatko kuulostaa hyvältä.

Kyllähän toki tällainen periaatteessa päämäärätön sekoilu voisi pitemmän päälle alkaa kyllästyttää, mutta näin pienenä parin numeron minisarjana ainakin itselle toimi kivana piristeenä "vakavampien" juttujen välissä.

Curtvile

  • Ylläpitäjä
  • ****
  • Viestejä: 15 777
Vs: Garth Ennis - sarjakuvien Tarantino
« Vastaus #143 : 25.04.2014 klo 14:56:30 »
Voi toki kertoa enemmän minusta kuin itse sarjasta...

Mahdollista, sama pätee toisin päin.
Olen sen verran tosikko että otan huumorinkin vakavasti.

Ja Ennis on minusta parhaimmillaan kun hassuttelu on kaukana poissa. Kuten vaikka Furyt, Battlefieldsit, 303 jne.

Tina DeMona

  • Pervo Örvelö
  • Jäsen
  • Viestejä: 1 604
Vs: Garth Ennis - sarjakuvien Tarantino
« Vastaus #144 : 25.04.2014 klo 21:23:14 »
Minulle taas Enniksen toiminta on toiminut kaikissa muodoissaan; ehkä kuitenkin parhaiten kun huumoria ja draamaa on sopivassa suhteessa. Mutta makuasioitahan toki nämä. Ja harva osaa kekkuloida noin luontevasti täyden älämölön ja tiukan nihilismin välillä kaikkea väliinjäävää unohtamatta.

Jarkko Sikiö

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 8 083
Vs: Garth Ennis - sarjakuvien Tarantino
« Vastaus #145 : 15.10.2014 klo 02:13:27 »
Caliban (Avatar, 2014), seitsemänosainen minisarja, on scifi-kauhua akselilla Alien: Kahdeksas matkustaja sekä Event Horizon - siis aivan siellä parhaimman scifi-kauhulaitaman päädyssä.

Kaivosmiehiä kuljettava alus taittaa valovuodet poimuajossa kaivosmiesten itsensä ollessa vain nukkuvaa rahtia. Tapahtumaköyhä matka saa miehistön herpaantumaan ja sitten tapahtuu jotain mitä kukaan ei voi edes kuvitella tapahtuvan: yhteentörmäys.

Kaksi alusta materialisoituu normaaliavaruuteen yhteenliittyneinä ja vieras alus on tietenkin muukalaisten työnäyte.

Ennis kirjoittaa varsin makoisan tarinan ja muukalaisalukseen tutustumisessa on sitä samaa klassista henkeä kuin nuoruuden rakkaimmissa scifi-opuksissa: tunnelma on Facundo Percion visualisoimana niin voimakas, että kakkososa saa sydämen pamppailemaan, mikä on tätä nykyä niin hieno tuntemus että sitä täytyy erikseen mainostaa.

Hieman turhan aikaisessa vaiheessa paljastetaan avaruuden kauhun todellinen luonne, kun tunnelmallinen hiippailu olisi hyvin kestänyt vielä lisänumeron verran heruttamista.

Bonuksena loppukohtaus on varsin oivaltava ja minulla jäi ensilukemalta rattaat pyörimään tyhjää. Täytyi oikein tankkaamalla lukea kohtaus uudestaan ennen kuin tajusin miten se oikein meni.

Scifi-miehille tämä on ihan erinomainen, ei mitään pakkoluettavaa, mutta varsin mukava tunnelmapala. Garth Ennis -asteikolla tämä on sen sijaan vaisu. Ettei vain herralle olisi jossain vaiheessa tullut mieleen, että moni saman kaliiberin käsikirjoittaja on jo lyönyt itsensä valkokankaalle, mutta Ennisin itsensä ideoita on vain kierrätetty Tuomari-elokuviin. Totta puhuen minä kyllä luen mieluusti hillitympääkin Ennistä, mikäli tämä antaa viitettä mistä on kyse. Täytynee kai tutustua nyt välistä jääneisiin sotasarjoihin, sen verran kun jäi nälkä lisämateriaalin suhteen.

Petteri Oja

  • Juudas itselleen
  • Jäsen
  • Viestejä: 8 145
Vs: Garth Ennis - sarjakuvien Tarantino
« Vastaus #146 : 17.05.2016 klo 00:01:38 »
Ennis-kokoomia tulee nyt tosiaan kivasti.

Avatar julkaisi juuri War Stories -kokoelmat 1-3, joista kaksi ensimmäistä kuuluivat aiemmin Vertigon katalogiin. Kolmatta ei liene koottu ennen. Neljäs kirja ilmestyy heinäkuussa.

tmielone

  • Il Dille
  • Jäsen
  • Viestejä: 2 635
Vs: Garth Ennis - sarjakuvien Tarantino
« Vastaus #147 : 17.05.2016 klo 10:44:28 »
War Stories on pitänyt sisällään vakuuttavia sotatarinoita (lähes samaa tasoa kuin Sodan lieskat), joten hienoa kuulla, että lisää on vielä tulossa. Mitä tuohon World of Tanks -mainoslipareeseen tulee, niin vaikea kuvitella, että siitä löytyisi mitään ikimuistoista. Todennäköisesti vain kierrätetään vanhoja juttuja. Mutta toisaalta, Ennisin tankkitarinat ovat olleet hyviä ja eka numeron perusteella Shadowman-pelin mainossarjis oli ihan luettavaa, joten voihan se olla, että tuohonkin on saatu upotettua tarinallista syvyyttä. 
"Now there's only two things in life but I forget what they are"

Lurker

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 17 041
Vs: Garth Ennis - sarjakuvien Tarantino
« Vastaus #148 : 21.05.2016 klo 16:54:35 »
Garth Ennis tykkää sotaleffoista, tässä kymmenen kärki:
http://cbldf.tumblr.com/post/144663069964/garth-ennis-favorite-war-movies

Curtvile

  • Ylläpitäjä
  • ****
  • Viestejä: 15 777
Vs: Garth Ennis - sarjakuvien Tarantino
« Vastaus #149 : 21.05.2016 klo 18:12:39 »
Kuka muka ei? Noista näkemättä vain Midnight Clear joka kyllä näyttelijöidenkin pohjalta kiinnostaa.