Olikohan se toissapäivänä kun Hesarissa oli juttu Maikki Harjanteesta ja tänään vastaava synttärihaastattelu Jukka Kemppisestä. Kummassakaan ei mainittu sarjakuvaa edes ohi mennen. Muitakin syitä varmaan on, mutta SUURIN syy lienee se että sarjakuvan parissa toimiminen ei ole minkään sortin meriitti!
Hmm. Saattaa myös olla, että se sarjakuvakenttä jota Kemppinen harrasti ja josta Harjanne ponnisti ei ole enää relevantti muuten kuin historian kannalta. Miltä se nyt kuulostaisi kun sanottaisiin, että "sinä aikana kun sarjakuva oli rajattu niin ja niin", hekin harrastivat sarjakuvaa ja rakensivat sen arvostusta tiettyyn kontekstiin
...?
Tässä keskustelussa on tuon tuostakin noussut esiin opittuja mielipiteitä siitä, mitä sarjakuva on, ja miten se toimii. Akateemisuudestaan huolimatta niin (amerikkalaiset) Comics Journalin artikkelit kuin ranskalaiset tutkimukset ovat kuitenkin nyt, tässä, Suomen sarjakuvakentässä, kaikkea muuta kuin todellisia. Sarjakuva on niin paljon muutakin kuin määreidensä summa.
Mä en myöskään näkisi niinkuin nimimerkki Kartsa sanoo, että sarjakuvalla menisi huonosti. Sarjakuvalla menee taidemuotona tosi hyvin; jopa niin hyvin että sen pelossa siltä suljetaan kanavia, tekijöitä pelotellaan ja julkaisemista vähennetään. Ei ole varmaan liian kaukaa haettua muistella, kuinka kiukkuiset (ja yleensä myös rahalla maksetut) väkijoukot polttivat pop-levyjä, yhteismitatonta runoutta, "rappio"taidetta, Gutenbergin veljesten kirjapainon (koska painettujen kirjojen myötä elävä tarinankerronta katoaa ja se on paha) ja kirkkojen alttaritauluista ihmisen kuvat.
Joo, en usko että muut mediat ikinä yltää kirjan tasolle. Teksti pystyy puhtaisiin tunteisiin. Ääni on aika lähellä, mutta sekin on subjektiivinen kokemus.. Mutta kun kuka tahansa lukee, että etova ruoka on roskiksessa..... niin se ON etova. Tuollaiseen abstraktiin fiilikseen ei muu media pysty. Se on hurjan tehokasta.
Hmm. Kirjallisuudessa on helppo opetella jättämään detaljeja pois kunnes lukija täyttää kokonaisuuden omilla kokemuksillaan ja muuttuu tarinan osakertojaksi. Itse asiassa, kuvien puutteessa se on lähes väistämätöntä. Se ei kuitenkaan ole tekstin erillinen oikeus, vaan samaa metodiikkaa toteutetaan sarjakuvissa pelkistäen, ja elokuvissa vaikkapa kätkemällä varjoihin tai ulos fokuksesta.
Mutta, onhan sarjakuva jo sen verran kehittynyt/itsenäistynyt, että sitä on turha vertailla muihin? Muuten jää halvaksi imitaatioksi. Itselläkin on vähän tätä vikaa, oon aina tehnyt turhan elokuvamaisia sarjakuvia. Luottanut elokuvan keinoihin.
Tulipa mieleen, tämä sama sielunhätä on pelialallakin! Siitä halutaan jotain hienoa ja arvostettua, ja kappas, pelidevaajat yrittää oikaista ja kopioi kirjoista/elokuvista, ja sitten tekee hirveän puisevia pelejä.
Nää asiat näkisin toisinpäin: sarjakuva on lähempänä sitä kerrontaa; 20 000 vuoden takaisia luolamaalauksia ja elokuvan storyboardia, joista nää muut taidemuodot ponnistavat. Sikäli sarjakuva on vanhempi, ja sarjakuva sisältää koko sen paletin joista elokuva, kirjallisuus, maalaustaide ja rytminen kerronta voivat tulkita vain osia. Lineaarisesti mutta silti omaan tahtiin ja tarvittaessa samanaikaisesti. Sarjakuva on myös helppo yleisavain kaikkeen siihen mediaan joka meitä yhä kiihtyvään tahtiin ja yhä pirstaleisempana ympäröi.
Voi olla osittain piratismin, ja joka tapauksessa on halvan verkkomedian syytä, että oheistuotekauppa on noussut tulonmuodostuksessa itse tuotteen rinnalle. Niin kauan kuin pelit ovat tärkein oheistuote, ja pelien maailma yleisölle tuttu, tehdään elokuvia ja sarjakuvia jotka muistuttavat huonoja pelejä, ja pelejä jotka ovat jonkin muun taiteen äpärälapsia.
Mä sain verokorttiini ammatikseni sarjakuvantekijän vuonna 1986 (kokeiltuani pariakymmentä ammattia ja havaittuani että ne kaikki johtivat tekemään sarjakuvia). Sarjakuvilla olen ostanut useamman auton, talon, läjäpäin kitaroita, ja menettänyt ne kaikki moneen kertaan. Olen hirmu tyytyväinen että sain tehdä sarjakuvia työkseni aikana, jolloin se oli vielä oikeasti työtä; nyt tuntuu hyvältä nojautua taaksepäin ja tehdä sarjakuvasta taidetta; tarinan eikä rahan takia. En ole vielä unohtanut, miltä tuntuu nukkua kovalla lattialla (tai joskus jopa rappukäytävässä), enkä ihan pian palaa häntä koipien välissä pois sarjakuvantekijän uralta. Koska ainakaan mun silmissäni sarjakuvalla ei mene huonosti, se on vahvempi ilmaisumuoto kuin koskaan, ja sillä on enemmän ja parempia tekijöitä, ja monipuolisemmin sanoittavaa kuin ennen. Sarjakuvan kenttään kuuluu erinomaisia teoksia jotka ovat valovuosien päässä Mustanaamiosta, Tex Willeristä tai Marvelin maailmoista, ja yhtä kaukana Asterixista ja Tintistä, ja hyvä niin.
Mutta miten kaikki se hieno sarjakuva jota on, saadaan lukijoille ja työstä korvaus? Se on ongelma kun sama bulkki jakaantuu tuhansiin nimikkeisiin, ja jopa kapinallisimmalla vaihtoehtotaiteellakin on standardinsa...
Kivi
