Sleeper (spoilereita)

[Rami Rautkorpi]

Luin Ed Brubakerin ja Sean Phillipsin Sleeperin (Vol 1-4) hiljattain. Se on nihilistinen, ruma sarjakuva. Koska pakotin itseni lukemaan sen loppuun, huomasin myös, että se on tekniseltä kannalta erinomaisesti kerrottu tarina.

Jälkipuheessaan Brubaker kertoo, että hän alunperin suunnitteli Sleeperin 12-osaiseksi. Holden Carver soluttautuu Taon organisaatioon, minkä jälkeen hänen yhteyshenkilönsä John Lynch päätyy koomaan. Ahdinko on luotu elegantisti. Carverilla on näennäinen toivo ulospääsystä -- Lynch ei ole kuollut, vain tajuton -- mutta selviytyäkseen hengissä hän joutuu sulautumaan täysin Taon organisaatioon ja sen toimintatapoihin, hävittämään kaikki entisen moraalinsa rippeet. Kun kuviota on pyöritetty vähän aikaa, lisätään jännitettä: Carverin tehtävästä on olemassa dokumentaatio, jonka avulla hän voi päästä ulos ilmankin Lynchiä.

Tietenkään Carver ei saa tilaisuutta käyttää dokumentaatiota, vaan joutuu tuhoamaan sen, jotta Tao ei saisisi sitä käsiinsä. Lopulta Carver joutuu "vastapuolen" vangiksi, kykenemättä todistamaan, että hän onkin samalla puolella, ja uskaltamatta edes väittää niin, koska ei voi olla varma, onko koko juttu Taon kehittämä juoni hänen paljastamisekseen. Alkuperäisestä ideasta puristetaan kaikki mehut todella mallikelpoisesti.

Nokkelasti Brubaker saa toisen "tuotantokauden" käyntiin herättämällä Lynchin koomastaan. Tietenkään alkuperäinen ideaalinen loppu ei voi toteutua, vaan tilanne monimutkaistuu, kun käy ilmi, että Tao tietää Carverin olevan soluttautuja. Carver joutuu salaamaan todelliset aikeensa kaikilta osapuolilta, jotta selviäisi sotkusta ehjin nahoin. Mitä hän ei tietenkään tee. Brubakerin mukaan Carverin vegetatiivisen toiveuni oli ainoa mahdollinen onnellinen loppu, jonka hän kykeni hahmolleen antamaan.

Carverin ja hänen rakastajattarensa Miss Miseryn supervoimat kuvastavat heidän kieroutuneita, piinattuja sielujaan sekä sitä moraalista tyhjiötä, jossa he elävät. Ironisesti kolmannessa persoonassa kerrotut alkuperätarinat ovat perinteisten supersankaritarinoiden synkkiä peilikuvia, todentuntuisia tragedioita ilman moraalisen ohjenuoran antamaa toivoa.

Kaikki on niin fiksusti kirjoitettua, ja niin nihilististä. Carver mukamas elättelee toivoa pelastumisesta, mutta kaikki juonenkäänteet paljastavat, ettei sitä oikeasti ole, ja Carverin teot tuntuvat osoittavan, että hän tietää sen. Kun hän saa käsiinsä dokumentaation tehtävästään, hän ei edes yritä keksiä keinoa kätkeä sitä Taolta, vaan mielessään harmitellen polttaa paperit saman tien. Tarinan kannalta hänellä ei tietenkään ollut muuta vaihtoehtoa, mutta hahmon ei olisi mikään pakko alistua kohtaloonsa niin helposti. Auto-onnettomuuteen päättyneen pelastusoperaation jälkeen hän teloittaa viattoman silminnäkijän ja syyttää siitä juuri kuollutta yhteyshenkilöään. Ajatus, että hänellä olisi itsellään mahdollisuus valita viattoman ihmisen henki itsensä sijasta, ei tule edes esille tarinassa.

Carverin naissuhteet ovat viimeinen silaus. Hänen vaimonsa on täysi epäpersoona, jonka tarkoitus on vain osoittaa, kuinka täydellisesti Carverin entinen elämä on tuhoutunut soluttautumisoperaation takia. Miss Misery, tarinan ainoa todella toimiva eli asioita tekevä naishahmo, on itsenäisen (ja julman) naisen ihailuksi naamioituvan naisvihan ruumiillistuma. Sleeperin esiosa Point Blank sisältää myös esimerkin tästä Brubakerille ilmeisen mieluisasta hahmotyypistä.

Ymmärrän, miksi Brubakeristä pidetään. Hän on taidokas tarinoitsija ja kirjoittaja. Ja jotkut varmaan myös nauttivat hänen nihilismistään. Minä en.

[Curtvile]

Olen ehkä jäävi kommentoimaan, koska en ole saanut käpälöihini vol.3-4, mutta mikä tässä nyt on niin nihilististä?
Saattaa olla että olen itse kyynistynyt yli oman tarpeen, mutta oma kysymykseni on olisiko tarinaa voinut kertoa muutoin?
Onko tarinankertojan kannalta mahdollista kuvata ääriryhmien ääriolosuhteisiin soluttautuvia henkilöitä muutoin?
Itse näen monissa Brubakerin kirjoituksissa enemmän melankoliaa kuin nihilismiä.
Vaikka monet kritisoivat nykyistä sarjakuvan kirjoittajakeskeisyyttä, se on erittäin tärkeä kriteeri. Kauniit kuvat ja visuaalisuus eivät korvaa tarinaa.
Sean Phillpsin elokuvamaiset sarjakuvamaiset työnäytteet kylläkin vakuuttavat hämäävän helpolla ulkoasullaan, jopa luonnosmaisuudella.
Minusta Sleeperin isoin ongelma on sen sijoittuminen paljon parjattuun wildstorm-universumiin jatkumoon.
Moni ei vieläkään ole päässyt yli Image-yhtiön alkumaineesta tai siitä ettei wildstorm enää ole osa Imagea. En jaa näkemystä, mutta kuulen siitä riittävän usein. Kustantamohan on aina laadun /laaduttomuuden tae.
Sleeperistä saa nimittäin vielä enemmän irti kun sen asettaa vertailuun muun wildstorm-universumin kanssa. Sleeperhän tapahtuu sen "varjoissa".
Vaikka ei kai se nihilismi siitä vertailusta ainakaan vähene.

[Curtvile]

Ei Image-universumia enää sillai ole. Tai jos on niin ei tämä ainakaan siihen kuulu.

Niinhän sanoinkin. vaikka kyllä Image universumi on olemassa sikäli kuin sellaista koskaan on ollut.
Sleeper on osa Wildstormia, joka siirtyi Imagelta DClle omaksi itsenäiseksi kokonaisuudekseen. Wildstormilla on oma universuminsa jonka osa Sleeper on.

Holden Carverilla on arvoja ja moraali ja se miten ja millaisia valintoja hän tarinassa tekee vaikuttaa ainakin ekoissa tradeissa ahdistavan miestä syvästi. Voi olla että kuvio muuttuu loppupuolella ja Carver päättää toimia vain ja ainoastaan sen mukaan..mutta nihilismissähän ei ole väliä mitä tekee tai jättää tekemättä?
Eihän Rautkorpi vain käytä termiä nihilismi kuten monet muut: osoittaakseen teoksen olevan ilman omiaan ja muun yleisön moraalisia arvoja vastaan, mutta ei voi väittää teosta ansiottomaksi?
Sitä en uskoisi. Ehkä Sleeperia pitäisikin lukea toisin? Varoittavana esimerkkinä moraalin tärkeydestä ja ihmisyyden tarpeellisuudesta?

[Rami Rautkorpi]

Holden Carverilla on arvoja ja moraali ja se miten ja millaisia valintoja hän tarinassa tekee vaikuttaa ainakin ekoissa tradeissa ahdistavan miestä syvästi. Voi olla että kuvio muuttuu loppupuolella ja Carver päättää toimia vain ja ainoastaan sen mukaan..mutta nihilismissähän ei ole väliä mitä tekee tai jättää tekemättä?

Aivan. Vol. 2:n lopusta:

Tao: You can kill on the orders of the USA, and tell yourself that you're still really a good person inside. But people, in general, are not nice, they just tell themselves they are. On the other hand, I see only action. You are what you do, not what you think. There's a reason after all, that the road to hell is paved with good intentions. You've been paving your own path that way for a long time now... so maybe it's time to stop lying to yourself about the intentions making any difference.

Carver: If I believe that, then I'm just as evil and twisted as you, aren't I?

Tao: Mundane concepts at best. I'm offering you a chance to rise above such thoughts. To be more than a pawn in some morality play.

Taon maailmankuva on selvästi nihilistinen. Ehkä tämän voisi lukea niin, että koska Tao on pahis, hän on väärässä, ja kyseessä on sittenkin jonkinlainen moraalinäytelmä. Mutta minusta se on todella naiivi luenta. Eikä tarinan jatko tue sitä.

Palatakseni spoilereihin...

Kuten jo totesin, Carver ei selviä ehjin nahoin. Hänen voittonsa on korkeintaan pyrrhinen, eikä hän saavuta sitä pitämällä kiinni muinaisista ihanteistaan. Hän haluaa jättää Taon ja Lynchin taistelemaan rikotun maailman sirpaleista ja karata kaukaiselle saarelle kuuntelemaan valtamerta. Ja niin käykin, tavallaan. Lopulta jopa hänen onnellinen loppunsa on pelkkä illuusio. Mitä on oikeasti jäljellä? Nihil.

[TeroH]

Yksinkertaistanpa oman näkemykseni aluksi: Sleeperin teemana on kahden osapuolen välinen (valta)taistelu. Molemmat kuitenkin sortuvat yhtä raakoihin ja elämää halveksuviin tekoihin, jolloin herää kysymys mitä eroa osapuolilla edes on? Tarinaa varten päähenkilöksi on otettu kaksoisagentti joka näkee molemmat puolet, mikä mahdollistaa moisen vertailun. Loppu onkin epävarmuudella ja oikeastaan kaksoisagenttiudella pelaamista ja tapahtumien syitä ja seurauksia.

Kaikki on niin fiksusti kirjoitettua, ja niin nihilististä. Carver mukamas elättelee toivoa pelastumisesta, mutta kaikki juonenkäänteet paljastavat, ettei sitä oikeasti ole, ja Carverin teot tuntuvat osoittavan, että hän tietää sen.

Taon maailmankuva on nihilistinen ja sosiopaattinen, ja kuten todettu, loppukin on oikein klassinen Pyrrhoksen voitto ilman mitään hyvää. Joten kyllä, tarinassa on erittäin vahvasti nihilistinen asenne: Kumpikin puoli on "paha", eikä "hyvää" ole olemassakaan. Carverin ex-kihlattu pääsee lähimmäksi, ja hänetkin kuvataan lähinnä älistyttävän naiiviksi ja yksiulotteiseksi.

Kuitenkin muitakin juonteita löytyy: Itse näen yhtenä tärkeänä juonteena sen, että jollei yritä, mitään ei tapahdu, ja kyseenalaistamattominen johtaa huonoihin tuloksiin. Toinen tärkeä juonne on se helppous, jolla Carver luisuu alaspäin koska ei halua pullikoida liikoja vastaan. Hän on lopulta vain stereotyyppinen sotilas, joka noudattaa käskyjä enemmän tai vähemmän sokeasti. Kivun tunnon kuolettuminen näkyy myös henkisenä kuolemana: Vastaan pullikointi vaatisi oikeasti jostain välittämistä. Ja sitä yritetään tuoda esiin jälkimmäisissä 12 numerossa: Carver ainakin luulee taas välittävänsä jostain, ja pyrkii korjaamaan elämäänsä.

Auto-onnettomuuteen päättyneen pelastusoperaation jälkeen hän teloittaa viattoman silminnäkijän ja syyttää siitä juuri kuollutta yhteyshenkilöään. Ajatus, että hänellä olisi itsellään mahdollisuus valita viattoman ihmisen henki itsensä sijasta, ei tule edes esille tarinassa.

Ei, mutta sen pitäisi tulla lukijan mieleen. Carver alistuu kohtaloonsa, koska se on helpoin ratkaisu. Muu vaatisi suurempia uhrauksia, ja hänen motiivinsa ovat hyvin itsekkäitä: Hän haluaa takaisin entisen elämänsä, tai ainakin jonkin elämän.  Monessa muussakin kohtaa on selvää, että toisinkin voisi tehdä, mutta Carver ei halua tai ei vain tee niin.

Miss Misery, tarinan ainoa todella toimiva eli asioita tekevä naishahmo, on itsenäisen (ja julman) naisen ihailuksi naamioituvan naisvihan ruumiillistuma. Sleeperin esiosa Point Blank sisältää myös esimerkin tästä Brubakerille ilmeisen mieluisasta hahmotyypistä.

Oletus että tietty (nais)hahmotyyppi on Brubakerille mieleen on ehkä pikkaisen pitkälle menevää olettamista: Jos tarinassa on useita henkilöitä, ja vain jotkut niistä on kirjoitettu elävästi, tarkoittaako se että sen kaltainen henkilö on kirjoittajalle mieluinen?

[Rami Rautkorpi]

Ei, mutta sen pitäisi tulla lukijan mieleen.

Vaikka tuleekin, ei se tee tarinan lukemisesta yhtään mukavampaa! Ehkä Sleeperin onkin tarkoitus olla tällä tavalla elämää vahvistava -- niin ankea fiktio, että todellisuus alkaa vaikuttaa sen rinnalla ruusuiselta. Uusi eskapismi: Pakene fantasiamaailman koettelemuksia tosielämään! Mutta se kai tavallaan kuvaisi kauhugenreä...

Oletus että tietty (nais)hahmotyyppi on Brubakerille mieleen on ehkä pikkaisen pitkälle menevää olettamista: Jos tarinassa on useita henkilöitä, ja vain jotkut niistä on kirjoitettu elävästi, tarkoittaako se että sen kaltainen henkilö on kirjoittajalle mieluinen?

Kunhan panettelen. Mutta se, että samanluonteinen hahmo esiintyy kahdessa perättäisessä teoksessa on kyllä merkki jostain. Tai ehkä toimitus vain vaati sellaista. Joutuihan Joe Caseykin ymppäämään Wildcats 3.0:n alkuun vähän tarpeetonta seksiä ja väkivaltaa, jotta teos olisi "kypsempi".

[TeroH]

Ehkä Sleeperin onkin tarkoitus olla tällä tavalla elämää vahvistava -- niin ankea fiktio, että todellisuus alkaa vaikuttaa sen rinnalla ruusuiselta. Uusi eskapismi: Pakene fantasiamaailman koettelemuksia tosielämään! Mutta se kai tavallaan kuvaisi kauhugenreä...

Älä nyt, miulla kävi oikeasti noin...Sleeperin tarinan masentavuus sai takertumaan sarjan positiivisiin puoliin, niin että lopulta huomasin pitäväni jopa negatiivisista. Tästä ja muista vastaavista tapauksista päättelin, että tämä on itselleni luontainen tapa reagoida kyynisyyteen ja nihilismiin. Ja positiivisuuden esiinkaivaminen ei ehkä tee lukemisesta yhtään helpompaa, mutta helpottaa ainakin oloa.

Sen sijaan siihen, että jotain Sleeperin kohtia olisi lisäilty ihan vain "aikuistamaan", en oikein osaa sanoa mitään. Voi olla. Ja toki, jos Brubakerin joka tarinassa esiintyy vihamielisesti kirjoitettuja naisia, niin on se merkki jostain.