Posti kantoi Muniksen ja Kanelianaisen kotiin (kiitos, Reetta). Syvälukemisen myötä heräsi seuraavia ajatuksia:
Munabomber vol. 1 on Ilman naista -käsikirjoittajana tunnetun Jussi Pakkasen ja kirjoittaja-piirtäjänä kunnostautuneen Reetta Laitisen yhteistyön hyvää hedelmää. Tyylilajiltaan sitä voisi sanoa pornodekkariksi. Ilmeisesti jatkosarjakuvaksi tarkoitetun tarina ensimmäinen osa jättää lukijansa hämmentyneen odotuksen valtaan. Kun Pakkasen tyyli Ilman naista -sarjakuvassa pohjautuu pitkälti verbaalinokkeluuteen tai syvällistä hipovaan pohdiskeluun, on Munabomber jotain aivan muuta. Repliikkejä on vähän, melkein enemmän on hulvattomia äänitehosteita (jynks jynks, nuol nuol, maisk ahmis).
Laitisen piirrosjälki on hyvällä tavalla kotikutoista. Se mikä esimerkiksi perspektiivissä hävitään, kurotaan kiinni ja ohitetaan hillittömillä pikku yksityiskohdilla. Esimerkiksi sivulla 7 oleva naisen ilme tiivistää kuvalliseen ilmaisun sen, minkä Leevi and the Leavings ilmaisee sanoilla "Itkisitkö onnesta, jos panisin sua kunnolla". Pornoon oleellisesti kuuluvat anatomiset lähinäkymät on myös kuvattu sympaattisella, lähes liikuttavalla tavalla. Kansikuvan otsikko "Aikuisten sarjakuvaa" osuu tässä yhteydessä nappiin.
Dekkariin oleellisesti kuuluvan murhamysteerin alkuperä on tässä yhteydessä ylistys ihmisen, niin miehen kuin naisenkin, sukupuolivietille. Jännittävä lopetus saa lukijan odottamaan vol. 2:a malttamattomasti.
Kanelianainen on Reetta Laitisen omaa tuotantoa, johon hän on yhtä tarinaa lukuunottamatta tehnyt myös käsikirjoitukset itse. Näiden kahden lehden perusteella sanoisin, että Laitinen on parhaimmillaan käsikirjoittaessaan itse itseään. Lyhyet tarinat sisältävät maaliinsa osuvaa huumoria arkielämän sattumuksista, usein nuoren helsinkiläisen opiskelijanaisen näkökulmasta. Tarina "Opiskelijaelämää syksyllä 2003" on sellaisenaan loistavaa ajankuvaa ja erinomaisesti tallennettu lyhytotos opiskelijaelämää viettävän pariskunnan arjesta. Sarjakuvan parhaan perinteen mukaisesti mukaan mahtuu myös absurdimpia sävyjä saavia tarinoita.
Ehdoton suosikkini on kuitenkin "Pikku prinsessa ja puoli valtakuntaa". Tätä ei voi nauramatta lukea yksikään nainen, joka joskus on häpäntielle eksynyt. Uskomatonta että kahdeksaan ruutuun saadaan talletettua näin tehokkaasti ja itseironisesti baari-ilta suorastaan sosiologisena kuvauksena. Voisin veikata että esimerkiksi postikorttiin tai julisteeseen painettuna jutulle olisi kysyntää. Viimeiseen ruutuun päästyäni hirnuin täysillä.
Kanelianainen on mukava otos elämänmyönteistä, välillä eroottissävyistä ja joissakin kohti pirullista huumoria. Lisää tällaista!