Ostin eilen Bokförlaget Semicin ja Egmontin julkaiseman albumin Uti vår hagen 2017. Olen tätä Uti vår hagenia aina välillä ihmetellyt Keravan City-marketin hyllyssä, joskus sen ottanut käteeni ja sitä silmäillyt ja sitten, oudon vastentahtoisuuden vallassa laittanut takaisin telineeseen. Nyt sitten viimein annoin periksi ja ostin itselleni, minkä lienee vuosialbumin.
Kovinkaan pitkälle ei minun tarvinnut teosta lehteillä tajutakseni että tämä on sarjakuvaa sellaisena kuin minusta sen luoja on tarkoittanut olevan: ensiluokkaisesti piirrettyä, sujuvasti kulkevaa perinteistä ja silti ajassa kiinni olevaa huumorisarjakuvaa.
Tarinoissa on juuri oikeantuntuinen sekoitus keveää satiiria ja ihastuttavaa absurdismia, ja hahmot tuntuvat luonnollisilta ja todellisilta. Ja se kerronta, sikäli kun minä mitään ymmärrän, sarjakuva on oma kielensä, jolla on omat perinteensä ja konventionsa jotka palvelevat omalla rytmisellä tavallaan kerrontaa. Ajan mittaan on syntynyt eräänlainen "best practices" joiden päälle voidaan rakentaa, ja mikäli osaamista riittää, niitä voidaan luovasti myös rikkoa ja soveltaa.
Kääntelen albumia ihmeissäni. Joku kai tätä Suomessakin ostaa, koska kaupassa sitä myydään. Nyt itsellänikin on sellainen. Ja harmittelen kaikkia niitä vuosia jolloin olen jättänyt sikseen tähän tutustumisen. Mitään tämän kaltaista ei Suomessa tehdä, vaikka toisin voisi olla. Tunnistan sarjakuvan hahmot ympärilläni, ne eivät kerro mistään marsilaisista vaan pohjoismaisista ihmisistä. Maisemat, ajatukset, eleet kaikki ovat hyvin tuttuja ja herkullisesti tavoitettuja. Ainoa joka pääsee lähelle on Mämmilä, ja sekin on mennyttä.
Ajatella että tuossa ihan länsinaapurissa joku osaa, ja ilmeisesti saattaa itsensä elättääkin todellisella sarjakuvalla, ei millään tuetulla terapiapuuhastelulla, rampautuneella sinnepäin vetämisellä tai vetelän yliampuvalla mukaparodioinnilla, höpötaiteilulla ja justiinsa-juu-yhteiskunnallisuudella. Mihin kaikkeen olen itsekin syyllistynyt. Taannoin taisin itsekin heitellä ivallisia kommentteja Kari Leppäsen avautumisille täällä Kvaakissa, yhtenä muiden joukossa. Pyydän anteeksi sitä.
Ajatus siirtyy suomalaisen sarjakuvan status quohon, johon ei liene muutosta odotettavissa. Vai onko? Voinko minä, jo kohta ikäihminen jotain asialle tehdä? Itse ehkä koetin joskus, omalla nololla, kömpelöllä tavallani, tavoitella jotain Uti vår hageniin rinnastettavaa mutta kun tuntui siltä että jengille upposi ennemminkin pierevä ilves ja irvistävä porsas... En halua lähteä sille linjalle, miettimään missä vikaa on, omassa päässä vai pääomassa, perinteissä, resursseissa sitä on vatvottu ilman tulosta ihan riittävästi muutenkin. Jäänpä vain funtsimaan. Että voisiko sitä sittenkin jotain tehdä ja olla. No jos ei muuta niin suosittelen lukemaan tätä tyylikästä, kuitenkin jollain lailla ei-rakettitieteellisen nöyrää, ihastuttavaa sarjakuvaa jota piirtää ruotsalainen Krister Peterson, mikäli ruotsintaidot riittävät. ja hei, on tässä sana suomeakin, puistokemistin suusta.
Tämä kuuluisi kyllä tähän sveduhuumorisarjaketjuun, joten laitan tänne.
Lapsena sain aina erään tuttavapariskunnan luona käydessäni lukea mielin määrin kaikkia noita perinteisiä, pitkään jatkuneita ruotsalaisia huumorisarjoja, kuten Kronblomia (Lumperi), 91:ania (Mokkeri), Åsa-Nisseä (Härmän Janne) ja satunnaisempia tuttavuuksia kuten Flygsoldat 113 Bom ja Frisk och Rask - flottans hopp. He tilasivat kaikkia Allerseja ja Året runt -viikkolehtiä joissa joitakin näistä sarjoista julkaistiin ja jostain löytyi vielä läjät 91:an-lehtiäkin joissa julkaistiin kakkos-, kolmos- etc. sarjoina noita muitakin.
Myöntää täytyy, että sain ehkä pienen yliannostuksen noita ruotsalaissarjiksia, sillä en ole enää aikuisena pitänyt niitä tarpeeksi särmikkäinä jotta jaksaisin enää lukea niitä. Semmoista aika harmitonta meininkiä niissä kuitenkin lopulta oli, ja tässä iässä sitä kaipailee vähän anarkistisempaa, yllätyksellisempää kamaa.
91:an-lehdessä näkyi silloin tällöin myös Uti vår hage -sarjaa, mutta se oli sen verran harvinainen ilmestys, etten päässyt koskaan kunnolla sisälle sarjan maailmaan. Se vähä mitä Uti vår hagea näin ei ollut koskaan kuin miedosti huvittavaa. Kolme vitsiä jäi mieleeni. Aina silti toivoin 91:an-lehtiä selaillessani löytäväni jakson Uti vår hagea, jaksoin tsempata sarjaa ja toivoa että se onnistuisi naurattamaan kunnolla.
Täällä Kvaakissa on aiemminkin kehuttu tuota sarjista, joten pitäisikö antaa sille kunnon mahdollisuus ja ostaa jokin isompi pumaska?