Laitoin brushpen-ketjuun taas yhden näytteen Tornitouhua-piirrosteni vesivärityylistä.
http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?topic=5700.165Mainitsen siinä yhteydessä myös tämän Blacksad-sarjan, joka vesiväreillä räpeltelijälle aiheuttaa mitä inhottavinta alemmuuskompleksia.
Festareilla Guarnido kertoi väritystekniikastaan, että käyttää Archesin satin-vesivärikartonkia, joka on niin sileäpintaista, että sille voi hyvin myös tussata. Kun muste on kuivunut, hän ensin kostuttaa paperin
upottamalla koko tussatun sivun vesialtaaseen likoamaan ja aloittaa sitten värityksen.
Ylistäviin kommentteihin väritystekniikastaan hän suhtautui äärimmäisen vähättelevästi. "Enhän minä tiedä maalaamisesta mitään! Vasta ensimmäisen albumin jälkeen esimerkiksi kuulin eräältä akvarellistilta, että tietyt väriyhdistelmät paakkuuntuvat siksi, että niissä on käytetty sellaisia kemikaaleja, jotka eivät sekoitu toisiinsa. Niitä ei ole tarkoitettukaan keskenään käytettäviksi!"
Minullekin tämä oli aivan uutta tietoa.
Värittäjän työmoraalista taas sopii opiksi se, että ennen kuin aloittaa sivun värittämisen, Guarnido tekee sivun tärkeimmästä ruudusta pienen väriluonnoksen. Tai useammankin, jos sopivan tuloksen löytäminen sitä vaatii. Siitä hän merkitsee ylös, mitä värejä käyttää: ensin sitä ja sitä pigmenttiä ja sitten tätä ja tätä sen päälle. Näin hän tietää valmiiksi mitä tekee, ennen kuin rupeaa työstämään valmista sivua. Koska vesivärillä virheiden korjaaminen on liki mahdotonta, kokeilut valmiissa työssä ovat riskialttiita. Kaiken kaikkiaan Guarnido kertoi vesiväritekniikkansa perustuvan hyvin moniin päällekkäisiin ohuisiin värikerroksiin.
Myös huomionarvoista on, että hän kertoi värisuunnittelun merkityksestä tarinan kokonaisuuden kannalta. Blacksadiin on suunniteltu hillitty, harmaaseen ja ruskeaan perustuva värimaailma antamaan dekkariin sopiva noir-tunnelma. Mutta tämän sisällä Guarnido kuitenkin käyttää kuitenkin myös paljon muita näihin sävyihin murrettuja värejä tuomaan kuviin visuaalista mielenkiintoa.
Tulevista albumeista hän näytti esimerkkinä kohtauksen tulipalosta, jossa kuumuuden lisääntyessä keltainen kävi yhä kirkkaammaksi. Toinen esimerkki oli kakkosalbumista, jossa vaihdeltiin aikajanassa nykyisyyden ja lapsuuden takaumien välillä. Nykyaika oli murretun sävyinen ja noir, lapsuus oli viattomuudessaan täynnä paljon kirkkaampia sävyjä.
Toisessa takaumajaksossa taas oli käytetty päinvastaista tekniikkaa ja siinä vanhimmat muistot olivat sepian ja haalistuneen valokuvan kaltaisia ja nykyaikaa lähestyttäessä värimaailmakin eheytyi tarinan peruslinjan kanssa.
Tähän nähden hiukan yllättävästi Guarnido ei kuitenkaan piirrosvaiheessa suunnitellut sivukokonaisuuksiaan tarkat värit mielessään, vaan layout-luonnokset pohjautuivat puhtaasti viivapiirrokseen. Väritystä ruvettiin suunnittelemaan vasta valmiin viivapiirroksen pohjalta.
Niin että tämmöistä kaikkea voi miettiä, kun värisarjakuvaa tekee! Mutta jos omasta siveltimestä ei nyt ihan heti lähdekään Guarnidon kaltaista jälkeä, niin voi (ehkä?) hakea lohtua hänen mietteistään vesivärien suhteen: "En edes tiedä, onko se oikeastaan ollenkaan sopiva väline sarjakuvan tekemiseen! Sitä on hankala käyttää ja sävyt ovat vaikeita toistaa painossa. Jos ryhtyisin piirtämään nyt, en ehkä ollenkaan käyttäisi niitä. Mutta minkäs teet, kun tuli sarja niillä aloitettua..."
Niin että kyllä niillä vesiväreillä kuitenkin ihan "kelvollista" jälkeä saa tehtyä, vaikka itsestä voi vaikealta tuntuakin. Vesivärin näköjään kuuluukin tuntua.
