Tarina ei kolahtanut minullekaan. Se tuntui keskinkertaiselta loisteliaan Patagonian rangerien jälkeen. Kyse on toki itsenäisistä teoksista, mutta kun käsikirjoittaja on sama ja molemmissa liikutaan ulkomailla sisällissodan melskeessä, niin vertailua ei voi kokonaan sivuuttaa. Mikä uusimmassa suuralbumissa sitten mätti? Mielestäni se, että siinä ei ollut osattu päättää, keskitytäänkö kuvaamaan Kuuban vapaussotaa, mustaa magiaa ja kulttiporukkaa vai siepatun lapsen vapauttamista. Olisin toivonut panostusta ensimmäiseen, jopa vahvasti oletin niin ennakkoon, mutta se tuntui jäävän kaikista vähimmälle huomiolle. Lopputulos muistutti sillisalaattia. Kuubaan päästiinkin vasta pitkien alkumessujen jälkeen; siinä vaiheessa albumista oli kulunut jo 1/3. Maan tulehtunut tilanne loi lopulta pelkät puitteet tarinalle, Texin ja Montalesin yrittäessä kaikkensa, etteivät joudu sotketuiksi mukaan koko touhuun. Potentiaalia tuhlattiin oikein huolella. Rayadokin tuntui liikaa köyhän miehen Mefistolta pelastaakseen lopun kokonaan.
Tiedä sitten, kuinka paljon Nolitta on vastuussa käsikirjoituksesta, mutta teos oli kokonaisuutena joltisenkin tahmeaa luettavaa, mikä on kyllä hänen parin viime vuosikymmenen tarinoillensa tyypillistä. Dialogia oli tuhdisti, mutta se ei juuri täyttänyt tehtäväänsä eli vienyt tarinaa eteenpäin tai syventänyt henkilöitä. Lennokkuutta ja reipasta toimintaa löytyi vain harvakseltaan.
Suares täytti pestinsä mallikkaasti, vaikka suuralbumisarjan taiteellinen taso on niin kivenkova, että ei hän mielestäni millään lailla hätistele sen kärkikastia. Yksityiskohtaisen tarkkaa jälkeä, hyvässä ja pahassa. Muistutti Capitaniota, joka kärsi samasta ongelmasta: liikaa pientä viivaa, joka jättää kokonaisuuden usein vähän sekavaksi ja ähkyksi.
Lopuksi on pakko mussuttaa vielä suomennoksesta. Vaikka Moogia on tullut suitsutettua Hex-säikeessä, ei hänelle tästä voi antaa täysin putipuhtaita papereita. Siinä missä Hexiin sopii puhekielimäisyys, tässä risoivat muutamien kielioppivirheiden lisäksi löysäily tyyliin: eikös, mitäs, kukas, onkos jne. Makukysymys varmaan eikä seikka ehkä monia häiritse, mutta itseäni häiritsi. Minkäs teet kun on oppinut lukemaan Texiä Rennen kirjakielisellä (ja silti värikkäällä ja lennokkaalla) suomennoksella, jota arvostan todella korkealle. Muuten Moogin suomennos toki oli ok, mutta nämä muutamat tyylirikot pomppasivat silmään, kun muuten teksti mitä ilmeisimmin pyrki kirjakielimäisyyteen.