Huh huh! Mitä tässä enää sanoisi... tavoista poiketen eipä anneta tunnekuohun laantua ennen avautumista .
Patagonia, olkaa hyvä:
Täydellisen tanakkaa tykitystä. Enkä tarkoita veren lentämistä (joka ei ihan aina ole allekirjoittaneen mieleen Texeissä, vai olisinko jäänyt 80-luvulle satimeen...), kaulojen katkaisua ja taivaan pimentämiä nuolipilviä, vaan kerronnan ja tilanteiden mukaansatempaavaa tarinaa. Kit Carsonin sielunveljenä alun pieni pettymys vaan hävisi takaviistoon, eikä enää palannut. Olihan tässä odotettavissakin jotain erilaista ja uutta, mutta täydellinen tyrmäysiskuhan tämä oli paatuneelle Tex- veteraanille...
Ääärimmäisen epätieteellisellä metodilla pääteltynä sanoisin, että tarina tulee kestämään uudelleenlukua ja voisin kuvitella, että fanien pyynnöstä (miten Italia ottaa vastaan Patagonian?) vieraillaan uusilla kaukomailla hieman useamminkin. Sehän tietenkin johtaa tason notkahdukseen deja vu- kertauksien muodossa aikanaan, mutta jos se sen vaatii, niin olkoon.
Tunnelmakuvaukset kylmässä, sumuisessa ja suon ympäröimässä ympäristössä aamuvartion kohmelossa saattavat kolahtaa hypotalamuksen pitkäkestoiseen osaan kuin sissin nousu etuvartioasemaan aamuviideltä...minulle se osui ja upposi, vaikka tässä vuosien mittaan moinen asia ei olekaan ollut ihan se kuuluisa "must"- juttu.
Kritiikkiä ei pysty mitenkään tässä vaiheessa esittämään, ja koskapa olen kuuluisa tarinanahmija, niin moni asia aukeaa vasta uusinnan jälkeen.
Eipä ainakaan jätä kylmäksi ketään, ja vielä kun historiallista Montalesia taotaan normisarjassa, niin kyllä on taas loppuvuodeksi kontrastimiehelläkin joululahjat saatu.
Kiitän, jatkakaa.