Pohdin tässä isompaan sarjakuvaprojektiin ryhtymistä. Edelliset ovat ajaneet aika vahvasti karikolle.

Suurin kompastuskivi niissä on ollut että kun olen katsonut tussattua kokonaisuutta, olen todennut, että ne eivät ole oikeastaan sarjakuvaa. Paremminkin irrallisia piirustuksia.
Osaan piirtää hahmoja muutamalla tyylillä. Eniten toivoisin, että osaisin tehdä aika realistista jälkeä (siis siinä mielessä että lähemmäs Valeriania tai Teräsmiestä kuin Viiviä ja Wagneria...). Ymmärrän kuinka perspektiivi toimii. (Noh, aika vahva väite, tämä vaatisi vähän kyllä todistusaineistoa...

) Osaan periaatteessa piirtää taloja, kulkuneuvoja jne. Siis periaatteessa.
Nyt kuitenkin probleema on se, että jos lähdemme kertomaan sarjakuvaa (kertominen on kai se tärkein juttu?), pitää olla sivun layout kunnossa, yksittäisen ruudun sommittelu, valaistus ja lopulta hahmon pitää toimia taustan kanssa... Tässä vaiheessa menee henskelit solmuun. Liikaa asiaa. Vaikka kuinka tutkisi Eisneriä ja kopioisi muiden töitä (siis oppimismielessä), ei tunnu löytyvän sellaista omaa tapaa tehdä hahmoja taustassa.
Onko tämmöinen liian laaja kysymys? Kun katselen esimerkiksi Mikko Ketolan ja Anssi Rauhalan Marian Koodia, näen esimerkin, miten homma voisi toimia. Mutta jotenkin tämä etualan (hahmojen) ja taustan yhteen sovittaminen tuntuu itselleni vaikealta. Olen koettanut asiaa ajatella tasoina ja vaikka miten mutta konstikasta se on.
Onko asiaa pohdittu hyödyllisellä tavalla jossain? Ideoita? Lähestymistapoja?