Kauhu sarjakuvissa toimii omalla kohdallani harvemmin. Yleensä niissä oleva kauhu, jos se sattuu jotenkin vetoamaan tunteisiini, aiheuttaa lähinnä ahdistusta mutta ei sentään pelkoa...
Toisaalta en ole kovinkaan laajasti perehtynyt tähän "genreen", mitä nyt silloin tällöin (tai okei, aika harvoin) lukaisee jotakin "kauhusarjakuvaksi" luokiteltavaa. Kauhu omassa lukemistossani on täysin fiilisriippuvaista.
Myönnettäköön että kersana näitä ahdistuksen-ja pelonsekaisia tunteita tuli paljon vähemmästäkin mutta on kaksi sarjakuvaa, jotka ovat olleet tuntuvasti pelottavia lukukokemuksia:
Stephen Kingin Creepshow-sarjakuva oli aivan liian pelottava 12-vuotiaalle minälle. Ensimmäinen tarinan isäinpäiväkakkua himoitsevasta zombista tuntui silloin erittäin huonolta (nykyisin olen sitä mieltä että se oli yksi parhaimmista tarinoista kaikessa kliseisyydessään ja camp-henkisyydessään. Replatkin ovat hykerryttävän hauskat. "I WANT my cake! I NEED my cake!") mutta toisen tarinan kohdalla meikää vietiin. Asteroidi, joka tuhoaa yksinäisen maajussin/jussin torpan muuttamalla kaiken ruohoksi, oli kammottava. Kohtaukset, jossa miehen kielen päällä alkaa kasvaa ruohoa, seuraavaksi rintakehässä, aamulla mies on tuhon oma, tuntui pelottavalta.
Toinen sarjis joka on pelottanut, on muutama päivä sitten lukemani Morrisonin ja McKeanin Arkham Asylum: A Serious House on Serious Earth. Kun sitä luki iltamyöhään yksin hämärässä ja hiljaisuudessa niin tunnelma oli kyllä huipuissaan. Sarjista lukiessa alkoi ihastelun lisäksi miettimään kuvitusta; miksi tuo on juuri tuonnäköinen, mikä tämä hahmon perimmäinen tarkoitus on tässä tarinassa, miksi tuo kuva on toteutettu juuri tuolla tavalla jne. Koska sarjista lukiessa saa itse määrätä rytminsä niin jää paljon enemmän aikaa kunnon syventymiseen ja pohdiskeluun (joka ei toisaalta ole esim.mahdollista elokuvissa) joka sitten mahdollistaa senkin, miltä teos sitten loppupeleissä maistuu.
Koska itselläni on tietynlaisia traumoja sellaisesta Stephen Kingin leffasta kuin It, niin Jokeri (jonka ulkomuoto muistutti enemmän demoniklovnia kuin niin sanottua perus-Jokeria) onnistui tuntumaan harvinaisen kammottavalta ja karmivalta. Noh, oikeastaan Jokeri jäi sitten kummittelemaan yöuniinkin mitä ei ole ennen tapahtunutkaan. Myös Variksenpelätin onnistui olemaan jostain syystä erittäin karmaiseva vaikka kyseinen hahmo ei sanokaan tarinassa sanaakaan. Tunnelma on kuitenkin se suurin ja vaikuttavin juttu.