Tavoita sarjakuvaharrastajat kotimaassa! Tutustu Kvaak.fi:n mediatietoihin.


Kolumnit ja matkaraportit: Mike Diana, epäsiveellinen (15.04.2018 klo 08:07:48)
Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
Jäikö aktivointi sähköposti saamatta?
21.04.2018, klo 04:54:00

Kirjaudu käyttäjätunnuksen, salasanan ja istunnonpituuden mukaan
Haku:     Tarkempi haku
462927 viestiä 10302 aihetta kirjoittanut 7264 jäsentä. Uusin jäsen: joelkalsi
Lue lisää pikkuilmoituksesta.
   Etusivu |   Ohjeet | Haku | Jäsenet | Galleria | Ylläpito ja toimitus | Kirjaudu | Rekisteröidy  
+  Kvaak.fi - keskustelu
|-+  Sarjakuvanlukijoiden keskustelut
| |-+  Sarjakuvailmaisu, sarjakuvan estetiikka ja historia
| | |-+  Kauhistuttaako kauhu sarjakuvissa?
0 jäsentä ja 1 vieras katselee tätä aihetta. « edellinen seuraava »
Sivuja: 1 2 3 4 5 [6] 7 8 | Siirry alas Tulostusversio
Kirjoittaja Aihe: Kauhistuttaako kauhu sarjakuvissa?  (Luettu 41729 kertaa)
pertti jarla
Jäsen
****
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 2 981



« Vastaus #75 : 06.10.2008, klo 10:03:29 »

Lapsena Alien-sarjakuva oli aika ahdistava ja pelottava, en ollut ikinä nähnyt moista monsteria enkä vastaavaa verenroiskutusta ja raakoja kuolemia. 70-luvun lopulla tv-tarjonta oli kovin siistiä. Mutta nyt on vaikea saavuttaa vastaavia tehoja karkeilla shokkiefekteillä. Aikakoneella pitäisi mennä taaxepäin kauhistuttamaan.
tallennettu

Myötätunto ja huumori pois vakavasta asiasta!
-Huolestunut äiti
Gothicus
Jäsen
****
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 2 724



« Vastaus #76 : 06.10.2008, klo 10:19:08 »

Alien-sarjakuva oli lapsosena itsellenikin aika kova juttu ja se pelotti siinä missä elokuvakin, jonka olin katsonut vanhemmiltani salaa jonkun kaverin luona videolta. Pienenä poikana pelotti kovasti myös eräs Tarzan-sarjakuva (hui), jossa oli joku luolassa erakkona elelevä epämuodostunut olento. Kannessa tämä hirvitys muistaakseni oli painisillaan Tarzanin kanssa, mutta tarinan varsinaista juonta en enää muista. Jopa pelkkä tietoisuus siitä, että kyseinen sarjakuva oli muiden sarjakuvalehtien seassa riitti aiheuttamaan ahdistusta siinä määrin, että lehti päätyi aika nopeasti divariin.
tallennettu

"Ihminen on ihmiselle kettu."
Emppu
Vieras
« Vastaus #77 : 07.10.2008, klo 14:20:10 »

Selitäpä. Vai tarkoitatko sitä metamerirosvosarjakuvaa?

Watchmen ei minulle antanut mitään "kauhusäväreitä", sitäkin enemmän sitten muita tunteita. Loppujen lopuksi sekin kirja oli ihmissuhdetarina. Aikas hyvä sellainen.
Kai se on lukijakohtaista: lisäsälät (tarkoittaen niitä tekstipätkiä) onnistuivat luomaan itse sarjakuvasta jotenkin...realistisemman tuntuisemman. Yhdistettynä pelottavaan varustelusotaan ja vellovaan sekasortoon, se ainakin omalla kohdalla toimi...niin kauan kuin luki seuraavan pätkän, jossa visualisoitiin enemmän tai vähemmän edellistä tekstipätkää/kerrottiin lisää aiheesta, jolloin omat mielikuvat murenivat aika totaalisesti pois.

Sen takia olenkin sitä mieltä, että se saattaisi toimia paremmin ahdistavuutensa takia juuri kirjana, eikä sarjakuvana.

tallennettu
Tepes
Jäsen
****
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 206



« Vastaus #78 : 08.10.2008, klo 19:14:40 »

Sarjakuvat ovat tuskin tehokkain muoto kauhutarinoiden välittämiseen, mutta niillä on, samoin kuin tv-sarjoilla, muihin tarinankerronnanmuotoihin verrattuna se etu, että ne voivat yllättää lukijansa muuttumalla odottamatta kauhuteemaisiksi. (Kauhu-)elokuvissa & kirjoissa tehoa syö jonkin verran se, että yleisö ei voi välttää asennoitumista kauhuviihteeseen.

Kun tutut hahmot ovat yllättäen keskellä kauhutarinaa, lukija jännittää eri tavalla kuin jos hahmot on alunperin kehitetty vain ko. tarinaa varten. Etenkin, jos he voivat myös kuolla tarinassa. Keino ei ehkä ole kovin usein käytetty, tv-sarjoissa sitä on nähty mm. X-filesissä & Buffy vampyyrintappajassa , sarjiksista Hellblazer & Swamp Thing tulevat ekoina mieleen.

Myönnetään, etteivät em. esimerkit ole kovin hyviä, koska ne voi mieltää jo yleisteemaltaan kauhusarjoiksi, ellei sitten itse satu kuulumaan horror-puristeihin. Sen sijaan vaikka Ryhmä-X, supersankarisarjakuva, tarinallaan Uskomaton aika/Kadonneen temppelin metsästäjät  (11/86-), shokeerasi aikoinaan allekirjoittaneen melko tehokkaasti. Tosin se oli myös ensimmäinen Ryhmä-X lehteni, ja pitkään myös ainoani (vuosien ajan selailin sitä vain pelotellakseni itseäni, siinä oli mm. kahleissa roikkuva verinen Hämis, paljon hirviöitä, outoja muodonmuutoksia, jalkoihin tarttuva lattia, monintavoin painajaismaisen avuton tunnelma... mutta hei, sain sen käsiini jo 6-vuotiaana... ). Eli teoriaani romuttavat sekä se, etten ollut tutustunut hahmoihin ennestään, että myös tarinan pelottavuus kuittaantunee nuorella iällä.

Kertokaapa toki mielipiteitä noihin pointteihin, eli (1) onko tuttujen hahmojen heittäminen yllättäen oikeaan kauhutarinaan hyvä keino? (2) oliko Kulan Gathin vierailu Ryhmä-äXässä muistakin melko horroria kamaa??
tallennettu
JJ Naas
Toikkarointia lammashaassa
Jäsen
****
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 1 562



« Vastaus #79 : 08.10.2008, klo 19:42:31 »

Kertokaapa toki mielipiteitä noihin pointteihin, eli (1) onko tuttujen hahmojen heittäminen yllättäen oikeaan kauhutarinaan hyvä keino?

Se ajoittain toimii kyllä. Muistan, kuinka aikoinaan Star Trek: The Next Generationissa oli selkäpiitä karmiva jakso jossa Beverly Crusher huomaa, että hänen ympäriltään alkaa katoilla ihmisiä, ja aina jonkun kadottua jäljellä olevat miehistön jäsenet olivat kuin eivät olisi koskaan kuulleetkaan näistä kadonneista. Sen jakson kauhuelementit tulivat sen verran puun takaa, että niihin ei ollut osannut varautua, ja se oli melko pelottava jakso, ainakin silloin.

Nausicaata en lähtenyt lukemaan kauhusarjiksena, mutta kun kakkosalbumin lopussa näyttää siltä, että biologinen ekokatastrofi ja maailmanloppu on kaikista Nausicaan ponnisteluista huolimatta vääjäämätön, tunnelma on varsin tiheä. Saattoi kylmä hikikarpalokin tirahtaa otsalle siinä kohdassa. Yhtä hyvin tehtyä toivottomuuden ja maailmanlopun fiilistä ei ole tullut missään muussa sarjakuvassa vastaan.
tallennettu
Gothicus
Jäsen
****
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 2 724



« Vastaus #80 : 09.10.2008, klo 07:34:54 »

Kertokaapa toki mielipiteitä noihin pointteihin, eli (1) onko tuttujen hahmojen heittäminen yllättäen oikeaan kauhutarinaan hyvä keino? (2) oliko Kulan Gathin vierailu Ryhmä-äXässä muistakin melko horroria kamaa??
Tuttujen hahmojen joutumisessa keskelle kauhistuttavia tapahtumia on se ongelma, että heidän tietää kuitenkin lopulta selviävän tilanteesta, kuten he ovat tehneet monta kertaa aikaisemminkin. Tunnelma voi tietysti olla vaikka kuinka ahdistava ja pelottava, mutta kyseiset tuntemukset eivät johdu pelosta, että päähenkilöille kävisi huonosti.

Muistan tuon kuvailemasi Ryhmä-x -lehden. En kuitenkaan muista saaneeni siitä mitään kauhun väristyksiä, mutta olin tuohon aikaan toki sinua jo jonkin verran vanhempi. Se verinen Hämis kyllä silti hätkäytti. En ollut todellakaan tottunut näkemään häntä sellaisessa jamassa. Eikö Spidey ollut kuitenkin, kahleiden sijasta, peräti naulattu paikoilleen jonkinlaisilla hohtavilla nauloilla, vai sekoitanko tämän nyt johonkin aivan toiseen sarjakuvaan?

Ehkä kauhusarjakuva (tai mikä tahansa muu kauhistelu) hirvittää kaikkein eniten silloin, kun se sattuu käsittelemään lukijan omia alitajuisia pelkoja ja fobioita.   
« Viimeksi muokattu: 09.10.2008, klo 07:38:45 kirjoittanut Claudius Gothicus » tallennettu

"Ihminen on ihmiselle kettu."
Nissan
Vieras
« Vastaus #81 : 05.01.2009, klo 18:50:23 »

Sen verran kun jaksoin vanhoja kommentteja lukea, en tullut törmänneeksi japanilaiseen kauhusarjakuvaan keskustelussa, vai onko se jätetty huomiotta ympäriinsä toitotettavan ja rasittavaksi muodostuneen japani-fanituksen takia?
Itse tykästyin heti Junji Iton mestarillisiin (ja palkituihin) kauhukuviin sarjassa Uzumaki.
http://www.onemanga.com/Uzumaki/
Saman tekijän sarjakuva Gyo on jo hieman koomisempaa luettavaa mekaanisilla varustettujen kalojen hyökätessä.
Varhaisemmat teokset Tomie ja sekalainen joukko lyhyttarinoita (Museum of Terror) ovat myös ansiokkaita teoksia kauhugenressä.
Tosin Japninmaasta löytyy varmasti kasoittain muutakin genreen liittyvää, oudompana ehkä Hino horror, missä pyöreäpäiset hahmot aukovat suutaan jatkuvasti (hieman rasittavaa...)

Ehkä sarjakuvan keinoin on vaikeaa varsinaisesti pelästyttää lukijaa, mutta pääkeinona taitaakin olla inhottavat kuvat, mitkä jäävät vainoamaan lukijan mielen syövereihin ja kalvamaan sisintä.
tallennettu
VesaK
Avustava toimittaja
*
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 15 168


Onpa tässä outo juttu.


« Vastaus #82 : 05.01.2009, klo 18:57:22 »

Yksi syy miksei Mikin Infernoa julkaista Suomessa on varmasti se, että takuulla perus-Ankanlukijat (joiksi oletetaan 7 - 13 vuotiaat) saisivat painajaisia osittain luurangoksi kalvautuneesta Sepe Sudesta.
Nuorena se kolisi kaikki niin eri tavoin. Shokki-lehdetkin olivat aivan liian hirveitä, nykyään ei hätkäytä enää juuri mikään sarjis, enintään tekee pahoinvoivaksi.
tallennettu

“Like millions of Americans, I grew up with ‘Peanuts.’ But I never outgrew it.”
- Barack Obama
Janne Kuusinen
Jäsen
****
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 916


I.L.S.J.K.P.(R)


« Vastaus #83 : 06.01.2009, klo 14:40:01 »

Lapsena Alien-sarjakuva oli aika ahdistava ja pelottava, en ollut ikinä nähnyt moista monsteria enkä vastaavaa verenroiskutusta ja raakoja kuolemia. 70-luvun lopulla tv-tarjonta oli kovin siistiä. Mutta nyt on vaikea saavuttaa vastaavia tehoja karkeilla shokkiefekteillä. Aikakoneella pitäisi mennä taaxepäin kauhistuttamaan.

Flashback, flashback. Eikö tuossa ollut semmoinen aukeaman levyinen kuva, jossa äiän mahasta tulee täysikasvuinen alien tms.? Kieltämättä traumoja aiheutti, mutta sitten kun näin vasta myöhemmin leffan, niin petyin, kun sieltä mahasta tulikin semmoinen säälittävä hardcore-katkarapu.

Mutta hei! Kuka muistaa Poortvlietin "Tonttujen kutsu"? Loistava taiteilija, lapsuuden kulttihahmo, joka maalasi virtuoosimaisesti tonttuja ja eläimiä! Ym. teos kuitenkin huipentuu kuvaan helvetinmoisesta, monipäisestä, paskantavasta monsterista, joka on yksi kaikkien aikojen parhaita trauma-shokkeja. Johtuen nimenomaan kontekstista. Söpöilyä ja symppismeininkiä aiemmin viljelleen tekijän kirja alkaa lastentarinana, mutta saa lopussa todella synkkiä sävyjä. Itse asiassa jälkikäteen ajateltuna: mestariteoshan tuo on! Olisiko tuo jäänyt Poortvlietin viimeiseksi kirjaksi, katkeraksi tilitykseksi, kuka tietää?
tallennettu

zoukka
Uusi jäsen
*
Poissa

Viestejä: 14



« Vastaus #84 : 08.02.2009, klo 13:00:25 »

Enpä lähtisi kauhua sarjakuvan kautta käsittelemään. Ainoastaan Taboo-lehden yksi tarina antoi minulle painajaisia joskus historian hämärissä. Muuten kaikki "kauhusarjakuvat" tuntuvat valuvan aina vain toiminnan puolelle.

Asiaan vaikuttanee myös se, että minusta elokuvatkin tippuivat kauhupallilta heti kun ensimmäiset videopelit rupesivat pelaajia säikyttelemään.
tallennettu
Emppu
Vieras
« Vastaus #85 : 09.02.2009, klo 12:12:03 »

Enpä lähtisi kauhua sarjakuvan kautta käsittelemään. Ainoastaan Taboo-lehden yksi tarina antoi minulle painajaisia joskus historian hämärissä. Muuten kaikki "kauhusarjakuvat" tuntuvat valuvan aina vain toiminnan puolelle.

Asiaan vaikuttanee myös se, että minusta elokuvatkin tippuivat kauhupallilta heti kun ensimmäiset videopelit rupesivat pelaajia säikyttelemään.
En nyt tiedä, mun mielestä tollainen cheesykauhu toimii ihan hauskasti sarjakuvassa. Just sellaiset b-luokan ideat, joista jo kaukaa tietää, ettei se ees kauhista, sopii aika kivasti juuri hieman koomisesti käsiteltäväksi.
tallennettu
Curtvile
Ylläpitäjä
****
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 14 685


« Vastaus #86 : 09.02.2009, klo 12:36:23 »

Olen omaa kantaani tuonut aiemmin esiin ja kauhulajityypin ystävänä lukenut sitä riittävästi, mutta sarjakuvilla on tismalleen sama ongelma kuin kirjoilla, elokuvilla peleillä jne.
Kauhu ja huumori ovat vaikeimmat lajit toteuttaa hyvin, muodosta huolimatta.
Niiden käyteyty tunnusmerkit ovat yksinkertaisia mutta haetun vaikutuksen saavuttaminen aiovan eri asia.

Monesti sorrutaan väkivaltaiseen ja inhotusreaktiota aikaan saavaan toimintaan kauhun sijaan ja unohdetaan ettei kyseessä ole vain graafisuus.
Irtilyöty pää on ahdistava, 800 irtilyötyä päätä myös mutta se aikaansaa turtuneisuutta, kytkee suojaavat defenssimme päälle. Se jos 801. irtilyöty pää on läheisen tai  vastoin realismia alkaa puhua asia muuttuu.
Helblazerit ovat esimerkkitapauksia kauhusta joka pohjaa siihen miten mennä ihon alle tarinan ja tekstin myötä.

Tepesin esimerkki toimii yhä. Kun genrerajaa rikotaan saadaan esiin primitiivistä pelkoa: sinä et voi luottaa mihinkään-efekti.
Oli ilo ja riemu käydä katsomassa elokuvateatterissa From dusk till dawn. Muu yleisö oli tullut katsomaan tuoretta tarantinotrilleriä.
 Sarjakuvallisia vastineita ei ole tullut juuri vastaan, harmi.
tallennettu
Reima Mäkinen
Avustava toimittaja
*
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 8 577


Facts are meaningless. You can use facts to prove


« Vastaus #87 : 10.02.2009, klo 09:45:03 »

Sen verran kun jaksoin vanhoja kommentteja lukea, en tullut törmänneeksi japanilaiseen kauhusarjakuvaan keskustelussa, vai onko se jätetty huomiotta ympäriinsä toitotettavan ja rasittavaksi muodostuneen japani-fanituksen takia?
Itse tykästyin heti Junji Iton mestarillisiin (ja palkituihin) kauhukuviin sarjassa Uzumaki.
http://www.onemanga.com/Uzumaki/
Eipä haullakaan löytynyt tästä. Manga-puolella taitaa olla jotain. Ito on hyvä joo, ja on paljon muitakin. Jopa Suomen kioskeissa Dark Metro ja Petshop... joita en tosin ole lukenut.
...
Tosin Japninmaasta löytyy varmasti kasoittain muutakin genreen liittyvää, oudompana ehkä Hino horror, missä pyöreäpäiset hahmot aukovat suutaan jatkuvasti (hieman rasittavaa...)
Hideshi Hinon kirjat oli ekoja mangoja mitä luin. Niissä samoin kuin Iton töissä, minusta on pelottavaa lähinnä se että miten joku voi tehdä mitään sellaista. Tarkoitan ihmisen pahuutta. Tai laimeammin ymmärrettynä kykyä kuvitella ja esittää pahuutta. (Sama toimii kirjoissa, ekana tulee mieleen King ja Lovecraft) Siis yliluonnollisen sijaan minua pelottaakin se luonnollinen olemassaoleva pahuus, jota kauhugenren elokuvat ja sarjakuvat yleensä eivät onnistu tavoittamaan. Tässä mielessä sarjakuva, ikään kuin henkilökohtaisena käsialana on uskottavaa. Sen avulla voi rivien välissä kertoa että nyt Hino-setä on aivan kajahtanut. Niin kajahtanut että jos se (tai joku muu saman tapainen tyyppi) tulisi vastaan niin alkaisi pelottaa.

Sarjakuva on kuitenkin niin todellisuudesta etäännytettyä  että Curtvilen mainitsema defenssi toimii sitäkin kautta. Lapsi pystyy vielä eläytymään sarjakuvakauhuun, mutta rationaliseen toimintaan tottunut aikuinen heikommin. Jotensakin tuntuu että pitäisi uskoa ylluonnolliseen (olla uskonnollinen), jotta voisi uskoa kauhuun siinä muodossa kuin se esitetään useimmissa sarjakuvissa.
tallennettu

"Facts are meaningless. You can use facts to prove anything that's even remotely true." Homer Simpson
Emppu
Vieras
« Vastaus #88 : 13.02.2009, klo 17:04:00 »

Itolla on hyvä ja sopivan häiriintynyt tyyli, mutta juuri Uzumaki hyvin todisti, että pienistä pätkistä koostettu isompi tarina ei vaan toimi. Siksi kaverin lyhyemmät, yksittäiset jutut on olleet mielestäni tosi kelpo kamaa, vaikkka Museum of Horrorin lopussa olikin hieman alkukankeutta havaittavissa.
Onhan se tietenkin myös kyse siitä, miten niitä lukee. Itse saan kiksejä tyhmistä b-luokan kauhuista ja suurin osa juuri Iton lyhyissä jutuissa on jotain samanlaista sisuhenkeä aistittavissa.
tallennettu
Sanjo
Jäsen
****
Poissa

Viestejä: 320


hölömö


« Vastaus #89 : 04.11.2010, klo 12:59:53 »

Lapsena Alien-sarjakuva oli aika ahdistava ja pelottava, en ollut ikinä nähnyt moista monsteria enkä vastaavaa verenroiskutusta ja raakoja kuolemia.

Kuulun myös heihin jotka ovat saaneet lapsena puistatuksia kyseisestä sarjakuvasta, ei ne hirviöt tai lahtaaminen ehkä, skidinäkin tuli järkeiltyä että iso elukkahan se alimurmeli pohjimmiltaan on.

Oli yksi juttu joka tosin tuossa sarjakuvassa järkytti nuorta lukijaa, yhdessä niissä albumeissa esitelty kidutuskone johon tunnottomaksi pistetty uhri on kiinnitetty katselemaan omaa silpomistaan joka edeltää valmisteluna tunnon asteittaista palauttamista kuulustelun yhteydessä, ja sitten tämän muistaakseni liikaa nähneen TV-asentajan jäljellä olevien osien kierrättäminen, siinä vasta oli jotain joka paloi silmämuniin.
tallennettu
Sivuja: 1 2 3 4 5 [6] 7 8 | Siirry ylös Tulostusversio 
« edellinen seuraava »
Siirry: