Tavoita sarjakuvaharrastajat kotimaassa! Tutustu Kvaak.fi:n mediatietoihin.


Kolumnit ja matkaraportit: Sadan vuoden sarjakuvat, osa 2/2 (01.04.2018 klo 13:49:57)
Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
Jäikö aktivointi sähköposti saamatta?
22.07.2018, klo 21:40:53

Kirjaudu käyttäjätunnuksen, salasanan ja istunnonpituuden mukaan
Haku:     Tarkempi haku
465521 viestiä 10343 aihetta kirjoittanut 7294 jäsentä. Uusin jäsen: Jari K.
Lue lisää pikkuilmoituksesta.
   Etusivu |   Ohjeet | Haku | Jäsenet | Galleria | Ylläpito ja toimitus | Kirjaudu | Rekisteröidy  
+  Kvaak.fi - keskustelu
|-+  Sarjakuvanlukijoiden keskustelut
| |-+  Sarjakuvailmaisu, sarjakuvan estetiikka ja historia
| | |-+  Kauhistuttaako kauhu sarjakuvissa?
0 jäsentä ja 1 vieras katselee tätä aihetta. « edellinen seuraava »
Sivuja: 1 2 3 4 [5] 6 7 8 | Siirry alas Tulostusversio
Kirjoittaja Aihe: Kauhistuttaako kauhu sarjakuvissa?  (Luettu 44775 kertaa)
Markku Myllymäki
Lyijykynän jatke
Galleriataiteilija
****
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 1 731


/* You are not expected to understand this. */


« Vastaus #60 : 14.03.2007, klo 14:08:03 »

Olikos se Markku Myllymäen pulju, joka lupasi loput Alixit suomeksi? Tässähän olisi lisää kustannettavaa listalle...

Kannatan kyllä Alixien kustantamista, mutta valitettavasti olet sotkenut minut johonkin toiseen, minulla ei ole mitään tekemistä käännössarjakuvien kustantamisen kanssa...  Grin
tallennettu

When you earnestly believe you can compensate for a lack of skill by doubling your efforts,
there's no end to what you can't do.
Nina_Mutik
Jäsen
****
Poissa

Viestejä: 59


http://ninamutik.sarjakuvablogit.com/


« Vastaus #61 : 11.10.2007, klo 15:29:19 »

Pakko kirjoittaa tähän vanhaan ketjuun vähän ajatuksiani, sillä aihe on minulle harvinaisen läheinen ja rakas. (Kauhu ja sarjakuvat)

Kuten tässä keskustelussa jo todettiin, kirjat ja elokuvat aiheuttavat aitoa kauhua kenties helpommin kuin sarjakuvat. Minä väittäisin, että kirjojen ja elokuvien ilmaisua ja sen mahdollisuuksia on kauhu-genren sisällä viety pidemmälle kuin sarjakuvan ja tämä tunne ja ero johtuu siitä.

Sarjakuvahan on ilmaisultaan jotain kirjan ja elokuvan hybridi, ja silti jotain aivan muuta, täysin omanlaisensa media. Elokuva on audiovisuaalinen media, kirja on tesktuaalinen (onkohan tämä oikea sana?) ja sarjakuva liikkuu tekstuaalisen ja visuaalisen välillä. Tässä keskustelussa on mielestäni eritelty hyvin sarjakuvan ilmaisukeinojen aiheuttamia rajoituksia kauhun hakemisessa, mutta ei juurikaan käsitelty sen antamia etuja ja mahdollisuuksia elokuviin ja kirjoihin verrattuna.

Erilaisia kiehtovia piirrosjälkiä on yhtä paljon kuin piirtäjiäkin, mitä ei voi sanoa elokuvista. Lähes kaikki elokuvat ovat valokuvanomaisia ja realistisia, mutta sarjakuva piirrettynä, täysin kuvitteellisena ja keinotekoisena kuvana mahdollistaa kuvallisessa ilmaisussa paljon enemmän, tai ainakin paljon helpommin kuin elokuva. Liikkeen puute antaa tilaa monimutkaisuudelle ja monitulkintaisuudelle. Sarjakuvan ilmaisussa on varaa jättää mielikuvitukselle paljon enemmän kuin elokuvassa, kuten kirjassa, joka jättää mielikuvitukselle kaiken visuaalisuuden.

Sarjakuvassa voi myös käyttää hyväkseen tekstiä kirjan omaisesti, joka elokuvassa on melko hankalaa. Teksti sarjakuvassa on kuin elokuvan ääniraita, joka tulee lukijan pään sisältä. Eikä se rajoitu aikaan, kuten elokuvassa. Yksi teksti voi viitata vaikka koko aukeamaan, ei vain siihen hetkeen, jolloin sen kuulee, kuten elokuvassa.

Sarjakuvaan lukija siis osallistuu eri tavalla kuin elokuvaan, enemmän sillä tavalla kuin kirjaan. Sarjakuvan lukemisessa lukija voi kokea olevansa enemmän tilanteen tekijä kuin elokuvassa, jossa on pelkästään vastaanottaja. Tämä lukijan valta tilanteeseen nähtiin tässä keskustelussa pelkästään huonona asiana kauhun suhteen, mutta minä uskon, että sitä voisi käyttää hyväkseen. Mutta tämä kyllä aiheuttaa sen, että hyvä kauhusarjakuva vaatii lukijaltaan uppoutumisen, sen että lukija itse tekee osansa. Sarjakuvahan ei ole sillä tavalla automaattinen ärsykevirta ja media kuin elokuva, se todellakin vaatii lukijaltaan jotakin.

Ja sitten on vielä se, että sarjakuva useimmiten on konkreettinen, käsissä pideltävä esine. Uskoisin, että tälläkin pystyisi sarjakuvateoksessa pelaamaan ja luomaan kauhua.

Asiaa pohtien,

Nina

tallennettu

Jööti
Uusi jäsen
*
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 49


"I think I'm getting the fear" - Dr. Gonzo


« Vastaus #62 : 12.10.2007, klo 01:11:18 »

Pidän laadukkaasta kauhusta joka hyökkää aivoituksiin pitkällä aikavälillä. Verifestivaalit eivät innosta, tai tarkemmin saa aikaan mitään kauhua. Sarjakuva on mitä sopivin alusta tämmöiselle pohdiskelevalle psykologiselle materiaalille, mutten kuitenkaan voi sanoa olevani koskaan ollut kauhuissani tai edes pelokas sarjakuvaa lukiessani.

Kysymys omassa tapauksessa lienee immersiosta - tarkemmin sanottuna sen puuttumisesta. Elokuvissa on yksi äärimmäisen tärkeä tekijä joka puuttuu sarjakuvista: äänimaailma. Itse koitan virittäytyä aina tunnelmaan kun luen kirjaa tai sarjakuvaa, kaivaen aiheeseen sopivaa taustamusiikkia. Sarjakuva on lisäksi erittäin välittömässä kontrollissa, jonka vuoksi pienimmätkin häiriötekijät keskeyttävät lukemisen helposti tai nakertavat tunnelmaa pikkuhiljaa.

Kauhusarjakuvat ovat jääneet lähes poikkeuksetta visualisiksi kuriositeeteiksi, sillä hyvin monet ovat todella upeata katseltavaa kun tarjolla ei ole perinteistä ruutuihin pakattua tavaraa, vaan sivunkokoisia taideteoksia.

Onnistuneimmin ja allekirjoittanutta on eniten viihdyttänyt Silent Hill-sarjakuvat, joitten sivuja saa lukemisen lisäksi tulkita usein melko monta kertaa.
tallennettu

Isona voi puhua vähemmän
Janne Kuusinen
Jäsen
****
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 916


I.L.S.J.K.P.(R)


« Vastaus #63 : 20.10.2007, klo 22:13:35 »

Suosittelisin lämpimästi Hideshi Hinon Horrorpokkareita, joita oli englanninkielellä viimeksi kymmenkunta, eiköhän noita ole tällävälin tullut lisää.

Hinon Horror perustuu monasti siihen, että kauhukohtaus tiivistyy aukeaman loppua kohden, ja kun kääntää sivua, niin rävähtää Hinon hiroshima-visio silmään. Kakarana nuo olisivat aiheuttaneet ihan mahdotonta, Ilmassa Leijuvaan Siniseen Päähän(R) verrattavaa traumaa, nyt ne toimivat silti vähintään mielenkiintoisena kerronnallisena elementtinä. Montako kertaa tuon voi tehdä, ennen kuin tulee inflaatio? Olen lukenut viitisen noita pokkareita, eikä Hino ole kertaakaan yllättänyt esim. niin, ettei seuraavalta sivulta paljastukaan mitään tai että se olikin vain kissa.

Hino on mestari piirtämään raadeltuja, matoisia, mulkosilmäisiä epäihmisten naamoja, joten mielestäni hän on saanut kauhun toimimaan sarjakuvassa parhaiten. Lisäksi tarinoissa on ihailtavaa, daniilharmsmaista tinkimättömyyttä: vauvat ja eläimetkin saavat tuta!
tallennettu

PTJ Uusitalo
Mediaholisti
Valvoja
***
Poissa

Viestejä: 910



« Vastaus #64 : 14.11.2007, klo 19:00:57 »

Hino, Ito ja Umezu mainittu.

Montako kertaa tuon voi tehdä, ennen kuin tulee inflaatio? Olen lukenut viitisen noita pokkareita, eikä Hino ole kertaakaan yllättänyt esim. niin, ettei seuraavalta sivulta paljastukaan mitään tai että se olikin vain kissa.

Parempi sentään näin kuin R. L. Stinen tyyliin - eli että jokainen luku päättyy cliffhangeriin, joka ei sitten loppujen lopuksi olekaan mitään oikeasti pelottavaa. Paitsi viimeisen luvun lopussa...
« Viimeksi muokattu: 14.11.2007, klo 19:20:20 kirjoittanut PTJ Uusitalo » tallennettu

Curtvile
Ylläpitäjä
****
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 14 815


« Vastaus #65 : 19.11.2007, klo 21:03:55 »

Vaikuttaa vähän kerrassaan siltä että tähänkin fraassin aletaan uskoa, ainakin briteissä: Mammoth Book of Best Horror Comics

Noin 500 sivua paitsi EC klassikoita myös 70-90 lukua ja nykytekijöitä.Mukana  Bernie Wrightson,  Mike Kaluta, Rudy Palais, Pete Von Scholly , David Hitchcock , Thomas Ottja onahna mukana oman Zombien mammuttiopuksensa markkinoille tuuppaava Deadworldin poppoo


ekan linkin rikossarjakuvakokoelmakin näyttää iloiselta...
tallennettu
Duck-King
Jäsen
****
Poissa

Viestejä: 67



« Vastaus #66 : 23.12.2007, klo 22:41:59 »

No joissakin sarjakuvissa jonkun hahmon ilme on piiretty silleen että vähän alkaa pelottamaan, mutta en ole sentään säikähtänyt koskaan Cheesy
tallennettu

Ira furor brevis est.
(Uka Ankka Ankkis.netissä)
Lättä
Innostunut sonni
Galleriataiteilija
****
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 1 017


Ei ole yhtään hyvä tämä.


« Vastaus #67 : 19.01.2008, klo 02:01:02 »

Ainut kerta, kun sarjakuvaruutu on säikäyttänyt, oli, kun näin Manga - 60 vuotta japanilaista sarjakuvaa -kirjassa siinä kauhuosiossa sen Parasite-sarjiksen pätkät. Puuhun jääneet ihmisnaamat pelottavat, tuijottaa niitä sitten kuinka kauan tahansa. Samoin se pää (joka aukeaa? lukusuunta oli epäselvä). Hui! Se oli yökön näköinen. Evil

Ehkä sarjakuvassa helpompaa olisi saada kuitenkin aikaan kauhua hyvällä tarinalla kuin itse ruutujaolla, sommittelulla ja rytmityksellä. Sellainen elokuvamainen leikkaus ei tosiaan varmaan toimi.
tallennettu
Curtvile
Ylläpitäjä
****
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 14 815


« Vastaus #68 : 19.01.2008, klo 02:44:56 »

Ehkä sarjakuvassa helpompaa olisi saada kuitenkin aikaan kauhua hyvällä tarinalla kuin itse ruutujaolla, sommittelulla ja rytmityksellä. Sellainen elokuvamainen leikkaus ei tosiaan varmaan toimi.

Kyllä ja ei.
Kauhussa, myös kirjallisessa muodossaan, on usein mukana graafinen elementti. Eli minusta sarjakuvakerronnan elokuvamainen leikkaus saattaa toimia sangen hyvin.
Hyvä tarina on olennaista, liian moni tyytyy vain läträämään verellä muodon vuoksi, tappamaan paljon lyhyessä ajassa joista kumpikaan ei itsessään toimi, koska eihän se toimi reaalimaailmassakaan.
Aivomme sulkevat pois varsinkin kauheudet jotka eivät sovi omiin arvomaailmoihimme tai kategorisoimme ne "hirviöiden"/"muiden" tekemiksi mihin normaali ihminen ei voi kyetä.
Paras kauhu, myös sarjakuvamuodossaan, murtaa tuon Nina mainitseman kalvon:

Sarjakuvaan lukija siis osallistuu eri tavalla kuin elokuvaan, enemmän sillä tavalla kuin kirjaan. Sarjakuvan lukemisessa lukija voi kokea olevansa enemmän tilanteen tekijä kuin elokuvassa, jossa on pelkästään vastaanottaja. Tämä lukijan valta tilanteeseen nähtiin tässä keskustelussa pelkästään huonona asiana kauhun suhteen, mutta minä uskon, että sitä voisi käyttää hyväkseen. Mutta tämä kyllä aiheuttaa sen, että hyvä kauhusarjakuva vaatii lukijaltaan uppoutumisen, sen että lukija itse tekee osansa. Sarjakuvahan ei ole sillä tavalla automaattinen ärsykevirta ja media kuin elokuva, se todellakin vaatii lukijaltaan jotakin.

tämä on totta, lukijalta vaaditaan mutta lukija vaatii että voi välittää hahmoista.
Ei välttämättä pitää mutta välittää.
Sillä ero on semanttinen.

Pelotus on BUU!-efekti. Joku hyppää tai äkisti on jotain rumaa, inhaa, öklöä eikä yhtään "ihqua".
Kauhu voi käyttää pelotustakin, mutta se menee syvemmälle. Paras kauhu kumpuaa niistä asioista joista ei kuulu puhua.

tai esimerkin voimin: Pelotustarina menee näin: nuori nainen on lenkkipolulla kun yhtäkkiä hyppää sekava mies jolla on veitsi! tyttö muistaa että alueella on kadonnut nuoria naisia joten hän pakenee. Tyttö pelastuu täpärästi mutta mies jahtaa häntä, tyttö kompastuu mutta nuori mies ryntää paikalle ja nujertaa sekavan mahdollisesti naamioidun veitsimiehen, joka kuitenkin tokenee ja surmaa nuoren miehen.
jahti jatkuu.
Lopulta tyttö luulee karistaneensa miehen mutta tämä ilmaantuu äkisti ja tyttö onnistuu voittaa hänet. (tai kuolla, tosin harvemmin)

Kauhutarina menee enemmän näin: nuorella tytöllä on vaikeaa, perheen kanssa on ongelmia ja ainoa joka ymmärtää on poikaystävä.
he kaavailevat lähtevänsä perheen vastustelusta huolimatta lisäksi tytön ystäviä on kadonnut. tytön ollessa lenkillä naamioitu mies yrittää kaapata hänet, mutta tytön onnistuu karata esim. lyötyä päällekarkaajaa avaimilla käteen.
Tyttö kertoo poikaystävälleen joka lohduttaa tyttöä ja lupaa pitää tästä huolen. Kotona käydessään tyttö on joutua arestiin ilman näkyvää syytä kunnes havaitsee isänsä kädessä verisen siteen juuri mihin löi avaimilla. vanhemmat yrittävät pysäyttää tyttärensä mutta tämä pakenee.
poikaystävä tulee pelastamaan tyttöä mutta vanhemmat yllättävät heidät ja syntyy tappelu, isä puukottaa poikaystävää mutta tytön onnistuu paeta pojan kanssa.
Poliisi tulee paikalle, mutta isän tuttuna poliisi yrittääkin pysäyttää nuoret.
nuorten onnistuu paeta jahtaajiltaan autiotaloon, sidottuaan pojan haavat he käpertyvät nukkumaan jatkaakseen levänneinä pakoaan.
Tyttö herää, hänet on sidottu.
Poika kertoo kunka tärkeä ja erityinen hän on.Kuinka paljon tyttöä rakastaa. Kuinka hän tarvitsee jonkun joka on riittävän vahva, jonkun paremman kuin ne muut tytöt.
Ne heikot.
Äidin lapsilleen.
Tyttö anelee ja pyytää päästä pois siteistä, poika ottaa esiin kiristyssiteet ja veitset ja kertoo että niin hän tekeekin...kohta.

huono esimerkki mutta kumminkin.
Hellblazer näyttää puhuvilta päiltä mutta on enemmän, juuri ylläolevasta syystä.
tallennettu
Tuomas Tiainen
Jäsen
****
Poissa

Viestejä: 51


« Vastaus #69 : 15.04.2008, klo 08:41:07 »

Kauhu ei juurikaan sarjakuvissa ole vielä tähän mennessä kauhistuttanut, paitsi pienenä poikana Kalman ensimmäistä numeroa lukiessa. Clive Barkerin tarinoiden kuvitukset olivat nannaa painajaisille, mutta onneksi Kalma-Allu ja Torakainen kevensivät. Siltikin, nukkumaan mennessä oli pakko toimia takakannen kehoituksen mukaan ja hokea "Se on vain sarjakuvaa. Se on vain sarjakuvaa."

Ei kauhistuttavaa mutta karmivaa sarjakuvaa on Åsa Grennvallin Seitsemäs kerros, jota lukiessa tuli ihan fyysisesti paha olo. Upea sarjakuva, mutta selkäpiitä jäytävä aiheensa ja todellisuutensa puolesta.

(Mutta auh, Noidan käsikirja... Yöunet meni, pitkiksi ajoiksi kun viikkorahoista säästetyillä hiluilla osti tuon opuksen ja silmille loikkasivat Karvainen vampyyri (tm), Glamisin kieletön kummitus (tm) ja etenkin Leijuva sininen pää (tm). Siis hyi helvetti, en vieläkään pysty katsomaan noita sivuja ilman, että tunnen huoneen viilenevän ja jonkun pahansuovan olevan läsnä. Vanhemmillani käydessä piilotan joka kerta Noidan käsikirjan kirjahyllyn muiden kirjojen taakse, mutta aina se löytää tiensä hyllyyn. Itsestään kai, riivattu kirja.)
tallennettu
Lurker
Valvoja
***
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 15 484



« Vastaus #70 : 29.09.2008, klo 15:33:06 »

Kauhu sekoitetaan tunteena usein ellotukseen tai ällötykseen. Kauhu on jotain, joka iskee syvemmälle ja joka on sukua niille painajaisille, joita pienenä näki.

Bradbury (muistaakseni) puhui siitä olennosta, joka seisoo pimeiden portaiden yläpäässä tai jotain. Se on kauhua. Sarjakuvissa tätä tunnetta on vaikeampi välittää kuin vaikkapa leffoissa. Sarjakuvasta pääsee niin helposti irti.

Ray Bradburyn kauhu toimi sarjakuvassakin, EC:n kauhulehtiin sovitettiin häneltä 27 tarinaa.
http://en.wikipedia.org/wiki/Ray_Bradbury
« Viimeksi muokattu: 29.09.2008, klo 15:35:29 kirjoittanut Lurker » tallennettu
Emppu
Vieras
« Vastaus #71 : 05.10.2008, klo 21:03:16 »

Kauhu sekoitetaan tunteena usein ellotukseen tai ällötykseen. Kauhu on jotain, joka iskee syvemmälle ja joka on sukua niille painajaisille, joita pienenä näki.
Tuota on aika vaikea niellä purematta. Esmes Watchmenissä osattiin tietyssä mielessä sitä kauhua kanavoida ilman yhtäkään edellämainituista asioista. Tietenkin, siinä suhteessa epäonnistuttiin, koska jotta kauhu toimisi puhtaimmillaan, siihen pitää se tietty määrä omaa mielikuvitustakin sekoittaa tehden siitä henkilökohtaisemman ja näin ollen mun mielestä siihen ei annettu tarpeeksi tilaa.
tallennettu
Curtvile
Ylläpitäjä
****
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 14 815


« Vastaus #72 : 05.10.2008, klo 21:15:10 »

Mutta kun kauhu on ihan yhtä helposti lokeroitava kuin sarjakuvakin.

Totta kai kaikki sarjakuva on aku ankkaa tai mangaa! Tai siten pelkkää ihmissuhdetaidefiilistelyä.

Kauhu ei ole vain ällötystä mutta henkilökohtainen l. usein psykologinen kauhu on eri kuin esimerkiksi kosminen tai yhteiskunnallinen kauhu.
Kauhun paradoksi on siinä että vaikka se vetoaa tunteisiin on kauhun pohjana enemmän se todellisuus mitä ei halutakaan ajatella.
Inhimillisyyden tärkeyden korostus sen vähyyden ja merkityksettömyyden osoittamisen kautta.
tallennettu
Gothicus
Jäsen
****
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 2 744



« Vastaus #73 : 06.10.2008, klo 07:35:33 »

Kauhusarjakuva ei välttämättä kauhistuta tai pelota varsinaisessa lukutilanteessa. Hyvin tehty kauhusarjakuva kuitenkin saattaa aiheuttaa sellaisen epämääräisen ahdistuneen olon ja halun laittaa huoneisiin valoja päälle.
tallennettu

"Ihminen on ihmiselle kettu."
Lurker
Valvoja
***
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 15 484



« Vastaus #74 : 06.10.2008, klo 09:04:20 »

Esmes Watchmenissä osattiin tietyssä mielessä sitä kauhua kanavoida ilman yhtäkään edellämainituista asioista.

Selitäpä. Vai tarkoitatko sitä metamerirosvosarjakuvaa?

Watchmen ei minulle antanut mitään "kauhusäväreitä", sitäkin enemmän sitten muita tunteita. Loppujen lopuksi sekin kirja oli ihmissuhdetarina. Aikas hyvä sellainen.
tallennettu
Sivuja: 1 2 3 4 [5] 6 7 8 | Siirry ylös Tulostusversio 
« edellinen seuraava »
Siirry: